Suvimäen Klubitalo etsii uutta ohjaajaa

Suvimäen Klubitalo etsii uutta ohjaajaa

Tehtävään kuuluu työskentely yhdessä jäsenten kanssa Klubitalon työpainotteisessa päivässä, sekä jäsenten ohjaaminen. Työ sijoittuu Ravintoyksikköön, ja jatkossa työnkierron myötä myös muihin yksiköihin (Työ- ja opintoyksikkö, Viestinnän yksikkö).

Vapaa-ajan toimintaan osallistuminen ja siirtymätyön tukeminen eri työpaikoilla sekä osallistuminen jäsenten kanssa henkilökohtaisten tavoitteiden suunnitteluun kuuluvat kaikkien ohjaajien tehtäviin.

Hakijalta edellytetään sosiaalialan tai muuta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, ymmärrystä mielenterveyden haasteista, aidosti asiakaslähtöistä työotetta, kiinnostusta osatyökykyisten työllistämisen tukemiseen, hyviä viestinnällisiä taitoja sekä englannin kielen taitoa.  Työssä tarvitaan koordinointikykyä ja innovatiivisuutta.

Työaika on 50-80% 37:30 h/vko työajasta (rahoituspäätöksestä riippuen). Palkkaus Yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukainen (G25).

Hakemukset tulee toimittaa 23.11.2020 klo 16 mennessä osoitteeseen Suvimäen Klubitalo, Rajakatu 41, 40200 Jyväskylä. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei huomioida.