Selätä tuskalliset tunteet!

Toimintatapoja, joita voidaan käyttää tuskallisten tunteiden ja tapahtumien sietämiseksi silloin, kun asioita ei voi heti paikalla saada paremmaksi:

Voi esimerkiksi:

Kääntää ajatukset muualle liikkumalla, siivoamalla, käymällä tapahtumissa, vierailemalla ystävien luona, menemällä kahville/syömään tai liikkumalla luonnossa. Verrata elämäntilannetta parempiin ajanjaksoihin (Nykyistä olotilaa, johonkin aiempaan parempaan tilanteeseen) numeerisella arvioinnilla 1-10. Tunteita kokemalla: tunnistaa tunne, joka halutaan muuttuvan ja löytää siihen sopiva toiminta, esimerkiksi lukemalla tunteellisia kirjoja, katsomalla liikuttavaa elokuvaa, kuuntelemalla tunteellista musiikkia. Työntämällä pois asioita: lähtemällä pois ikävästä tilanteesta mielessä. Ajattelemalla muunlaisia asioita: laskemalla kymmeneen, tekemällä palapeliä, katsomalla televisiota, lukemalla tai tunnustelemalla tavaroita taskussa ja yrittämällä miettiä, mitä kukin tavara on.

Keskittyä aistimuksiin: yhteen aistiin kerrallaan. Näköaistiin: ostamalla/hakemalla ulkoa kaunis kukka, tekemällä ”oma voimapesä”: kaunis nurkkaus huoneeseen, sytyttämällä kynttilä ja katsomalla liekkiä, katsomalla ympäröivää luontoa, katsomalla kauniita kuvia kirjoista/netistä. Kuuloaistiin: kuuntelemalla itselle mieluisaa musiikkia tai rentoutus cd:tä, laulamalla lempilauluja, kuuntelemalla radiota. Hajuaistiin: käyttämällä lempiparfyymia, kokeilemalla uusia tuoksuja kaupassa, sytyttämällä tuoksukynttilöitä, leipomalla, haistelemalla kukkia ja hedelmiä. Makuaistiin: nauttimalla hyvä ateria, juomalla kahvia/teetä, tarjoamalla jälkiruoan itselle, maistamalla erimakuisia jäätelöitä ja mieleistä makeista imeskelemällä. Kosketukseen: vaihtamalla puhtaat lakanat vuoteeseen, silittämällä kissaa, koiraa tai pehmolelua, käymällä hierojalla, voitelemalla koko vartalo hyvällä voiteella, vajoamalla mukavaan tuoliin, harjaamalla hiuksia pitkään tai halaamalla jotakuta.

Muiden voimakkaiden aistien avulla, kuten huuhtomalla kasvot kylmällä vedellä/ottamalla kylmän suihkun, menemällä avantoon uimaan, puristelemalla kumipalloa/nystyräpalloa käsien välissä tai napsuttelemalla kuplamuovin kuplia.

Parantamalla olemassa olevaa hetkeä esimerkiksi käyttämällä mielikuvitusta, mielikuvia ja huumoria, etsimällä tilanteeseen tarkoitusta, hengittämällä syvään, tekemällä yhtä asiaa kerrallaan (kaaoksessa), olemalla tietoinen siivotessa eli mitä tekee missäkin vaiheessa, ottamalla aikalisä, kannustamalla itseään, olemalla myötätuntoinen itseään kohtaan, muistamalla inhimillisyys ja armollisuus itseä kohtaan.

Juttu on referoitu psykiatrian polikliinikan antamasta tekstistä.