Riisuttu Kaikesta Turhasta

 Riisuttu Kaikesta Turhasta

Olen tässä viimeaikoina pohtinut paljon elämään liittyviä asioita ihan yleisesti, ja sitten toisaalta myös peilaten siihen, mitä itse olen nähnyt ja ehkä oivaltanutkin elämässä. Elämä ei kaiketi ole aina helppoa; jokaisella lienee vastoinkäymisiä ja menetyksiä, sitten elämään liittyy muutenkin niin monia eri vaikuttimia, mitkä sitten muovaavat sen, millainen kenestäkin ihmisestä muovautuu. Elämä on myös monimutkaista, ja sitä ei ulospäin useinkaan näe, mitä kukakin on käynyt ja käy elämässään läpi vaikkapa ihan tällä hetkellä.

Olen monta kertaa ollut tilanteessa, kun joku ihminen on käyttäytynyt asiattomasti ja ilkeästi, ja sitten onkin käynyt ilmi, että tällä henkilöllä itsellään on ollut tosi vaikea aika elämässä. Todella, silloin kun on vaikeita aikoja, on hankala hymyillä ja olla ystävällinen; sitä helposti käpertyy silloin omiin asioihinsa, kun meneekin energia siihen, että saa pidettyä itsensä kasassa. Huomaan tämän piirteen itsessänikin. Kun on sellainen päivä, että väsyttää ja ärsyttää, eikä ole oikein juttutuulella niin sitä koittaa suorastaan vältellä ihmisiä, ja joku saattaa jopa ymmärtää väärin, kun et haluakaan jäädä juttelemaan normaaliin tapaan. Tämän halusin kertoa vähän pohjustaen tätä asiaa, johon kohta olen pääsemässä.

Niin, seuraavaksi kerron itsestäni ja siitä, mikä minun elämässäni on aiheuttanut tuskaa, harmia ja päänvaivaa. Se on se mielenterveydellinen sairaus, joka on murskannut suunnilleen kaikki haaveeni ja suunnitelmani, jotka minulla on ollut elämässä. Mutta toisaalta, kun on menettänyt suunnilleen kaiken, niin sitä alkaa pikkuhiljaa ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää elämässä. On ollut aikaa ajatella monet asiat uudelleen, ja on monessa kohtaa huomannut ennen olleensa täysin väärässä. Olen joutunut korjaamaan näkemyksiäni monessa asiassa.

Kummallista kyllä olen myös alkanut huomata tämän prosessin aikana, kuinka rikas oikeastaan olenkaan loppuen lopuksi kaiken tämän keskellä. En tarkoita nyt suinkaan rahallista rikkautta; sitä minulla ei ole, vaan tarkoitan muunlaista rikkautta. Tarkoitan sitä, kuinka olen saanut kasvaa ihmisenä, kuinka viimeinkin olen löytänyt anteeksiantoa itseäni ja muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi tarkoitan tällä rikkaudella kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet minun tukena silloinkin, kun olen ollut sairas, ja en ole ollut oma itseni. Tarkoitan tällä rikkaudella sitä kiitollisuutta, jota minä nyt koen kaikista elämän haasteista huolimatta.

Ennen minä saatoin haaveilla siitä, että opiskelisin pitkälle ja saisin hyvän ammatin, ja pystyisin hankkimaan oman talon maalta. Joskus minä taisin haaveilla siitä, että minulla olisi mökki luonnon keskellä ja varaa pitää autoa. No ei kai tällaisissa haaveissa mitään vikaa sinänsä ole, ja toivon yleensäkin, että jokainen ihminen saisi haaveensa toteutettua elämässä. Monesti meillä vaan on sellainen käsitys, että kun minä saan tuon ja tämän asian elämässäni, niin sitten olen onnellinen. Siinä sitten helposti jää elämättä tämä hetki, ja jos tarkkoja ollaan niin tämä hetki on se tärkein hetki meidän elämässä; se että juuri nyt voi hyvin. Ilo ja hyvä olo sekä onnellisuus lähtee kuitenkin loppuen lopuksi sisältä päin eikä ulkoisista seikoista, niinkuin usein luullaan.

Sitä helposti ajatellaan niin, että meidät ihmisenä määrittelee meidän työ, omaisuus, sosiaalinen asema tai muut ulkoiset seikat. Minusta ihmisen enemmänkin määrittelee se, mitä ihminen on sisältä päin. Jokainen ihminen on arvokas ja ainutkertainen ja ansaitsisi elää hyvän elämän. Vai voiko joku väittää olevansa parempi kuin toinen ? Jokainen me tänne synnytään samanlaisina ihmisinä, vaikka toiset saavat paremmat lähtökohdat elämään kun toiset. Monesti onkin niin, että heikoimmilta vaikuttavimmat ihmiset ovatkin loppuen lopuksi kaikkein vahvimpia, kun joutuvat selviytymään hankalissa olosuhteissa, mitä nyt kelläkin on.

Niin onnellisuus… olenko minä sitten onnellinen kun puhun ilosta ja onnellisuudesta ? Minä sanoisin ehkä niin, että minulla on rauha sydämessä, ja olen tyytyväinen ja kiitollinen siitä, mitä minulla nyt on tässä elämässä, eli olen kai sitten onnellinen. Ei tämä elämä täydellistä voi olla, koska aina on jotain murhetta ja ahdistusta, sekä välillä kamppailua sairauden kanssa, mutta näitten kanssa olen oppinut elämään, ja välillä nauttimaankin elämästä. Nämä sairauteen liittyvät asiat ei ehkä muutu minun kohdallani, tai ehkä joskus muuttuu; sitä minä en tiedä.

Olin pitkään hyvin katkera siitä, mitä minulle ja haaveilleni tapahtui kun sairastuin vuosia sitten, mutta nyt en enää ole katkera. Kerron teille nimittäin salaisuuden; katkeruudesta ei ole muuta kun haittaa sekä itselle, että niille ihmisille, jotka välittää sinusta. Katkeruudesta voi olla hankala päästä eroon, mutta siitä pääsee eroon sillä kun opettelee antamaan anteeksi sekä itselle että muille ihmisille; jos tämän päätöksen teet ja pysyt siinä, niin huomaat, että ajan kanssa katkeruus häviää, ja tilalle tulee rauha ja positiivinen mieli. Olisi varmasti paljon syitä pitää kiinni vanhasta, mutta joskus on aika päästää irti.

Minun sairauteni on vaikuttanut minuun sillä lailla, että minun on pitänyt karsia elämästäni sellaisia asioita pois, jotka tuntuvat raskaalta, jotta selviäisin. Se on laittanut miettimään asioita uudelta kannalta. Kun on riisuttu kaikesta ylimääräisestä ja turhasta, niin onkin ihmeen hyvä olla. Sitä on enemmän se oma, rehellinen, aito itsensä ilman, että tarvitsee esittää mitään. Kerron teille kohta toisen salaisuuden, joka liittyy vähän siihen, mitä kirjoitin tuossa aiemmin, nimittäin sen, mikä on tärkeintä elämässä.

Tärkein asia elämässä on rakkaus ja totuus; näihin asioihin kaiken pitäisi perustua. Nämä yhdessä ovat asioita, jotka ainoastaan rakentavat. Aito rakkaus on ainoa asia elämässä, joka on täydellistä; siitä en ole löytänyt mitään vajavaista. On muuten ihmeellistä, miten ihminen voi muuttua, kun sydämeen astuu usko, toivo ja rakkaus. Näihin sanoihin haluan tällä kertaa lopettaa.

 

Petri V