Puhallamme yhteen hiileen, kerrankin me kaikki yhdessä

Puhallamme yhteen hiileen, kerrankin me kaikki yhdessä

”Kaksi vankia katseli ulos sellinsä ikkunasta yön pimeinä tunteina. Toinen vangeista näki ankean vankilan pihan ja korkeat muurit. Heistä toinen kohotti katseensa ylös ja näki kauniin tähtitaivaan.”
Maailman tilanne koronan vuoksi on muuttunut uhkaavaksi, joka on rakentanut ympärillemme monenlaisia vankiloita.
Useat meistä ovat jo sulkeutuneet koteihinsa hamstrattujen ruokien ja vessapaperivuorten keskelle, maiden rajat ovat menneet yksi toisensa jälkeen kiinni, julkiset laitokset ovat varustaneet ikkunansa tiedotuslapulla valtion linjauksesta ja lukinneet ovensa toistaiseksi.
Välttelemme fyysisesti ihmisiä, joihin ennen olimme tiiviistikin yhteydessä. Ihmiset ovat pelokkaita ja kärsivät ahdistuksesta.
Maailmamme, jossa olemme tottuneet liikkumaan, olemaan vapaasti, ansaitsemaan elantomme ja toteuttamaan itseämme ilman rajoituksia tai suuria uhkakuvia, on muuttunut ympärillämme turvattomaksi. Kaikki hiljenee ja lähes pysähtyy.
On tullut aika kohottaa katseemme vankeudessa ylös kohti tuikkivia tähtiä, jotka kertovat meille jostain suuremmasta.
En ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin suurta välittämistä ja huolenpitoa ihmisten kesken, jota nyt katselen. Näky on kaunista ja sydäntä liikuttavaa.
Kansanedustajat ovat tehneet pitkää päivää historiallisen yksimielisesti saattaen valmiuslain voimaan yhteiseksi parhaaksemme. Presidenttimme lausui taantumaa miettiessään: ”Kunhan ihmiset ensin saadaan kuntoon, sitten on talouden vuoro.”
Erimielisyydet on unohdettu, nyt puhallamme kaikki kerrankin yhteen hiileen.
Kaupat antavat oman tuntinsa riskiryhmiin kuuluville, kansalaiset itse pitävät huolta toisistaan ja pitävät lähimmäisiinsä yhteyttä digikanavia pitkin ympäri maailman.
Erityisesti pidämme huolta heistä, jotka ovat sairaita, iäkkäitä tai muuten vain heikossa kunnossa. Ihmiset joustavat, olemme vihdoin unohtaneet elämässämme kaiken ei-niin-oleellisen, ja keskitymme siihen mikä oikeasti on tärkeää.
Pandemian aalto vasten maailmamme rantoja lyöden on tuonut välillemme yhteyttä ja sitä rakkautta, joka muuten peittyy itsekkyytemme, ahneutemme ja itsekeskeisyytemme alle.
Kun sitten aikanaan tähtitaivaan suoma vapaus vaihtuu vankilan porttien aukeamiseen, älkäämme unohtako sitä hiiltä, johon me kaikki olemme nyt yhdessä puhaltaneet.
Toisinaan tarvitaan niin pieni ja näkymätön virus, jotta maailman pyörä pysähtyisi katselemaan, mitä on tässä ja nyt, keitä meillä on ympärillämme ja jotta huomaisimme sitä onnea, jota elämässämme jo on.
Elämämme arvo on ollut mittaamaton aina. Koronan kautta olemme löytämässä jotain hyvin oleellisen tärkeää ja tavoiteltavaa yhteiseen elämiseen.

Niina Sagulin
opiskelija
Laukaa