Kriisit

Tulin tutustumaan klubitalotoimintaan Mehiläisen työterveyspsykologin suosituksesta viime vuoden lopulla, jolloin Suvimäen klubitalolla oli uuden vuoden juhlintaa: Pommacia ja kakkua. Ei olisi voinut olla mukavampaa tutustumiskäyntiä klubitaloon, kuin juhliessa uutta vuotta, joka jäi kotioloissa kovin vaisuksi omalta kohdaltani. Tämä on osaltani ollut ensimmäinen vuosi, jolloin ei ollut omalla porukalla mitään ilotulitteita ja päädyttiin katsomaan ilotulitteita parvekkeelta. Sieltä oli hyvät näkymät, mutta tunnelma oli haikea ja hiljainen, koska seuraavana päivänä oli puolisoni ja lasten muuttopäivä.

Autettuani henkisesti raskaassa muutossa viikonloppuna tulin voimattomaksi seuraavana päivänä. Päässäni ei pyörinyt sillä hetkellä ollenkaan siivota muuton jälkiä, jotka olivat karut. En lopulta siivonnut muuttojälkiä vaan päätin mennä klubitalolle laittamaan ajatukset arjesta pois. Olin erittäin uupunut kaikesta.

Aloitin viestintäyksikössä 3.1. tutustujana ja ensimmäisiä tehtäviä oli kerätä lehteen menovinkkejä Jyväskylässä. Ensimmäisenä tuli mieleen kysyä, miten paljon tapahtumat voi maksaa. Haasteeksi tuli juuri vastaus siitä: ei juuri ollenkaan, enintään ehkä 3 euroa. Pääasiassa piti löytää ilmaisia tapahtumia. Tutkittuani Internetistä tulevia tapahtumia niitä löytyikin muutamin kappalein, joista jotkut on valittu tähän lehteen. Seuraavana työnä olikin WC:n puhdistus. Ilmoittauduin siihen, koska tilojen siisteys on edellytys klubitalon toiminnan jatkumiselle ja jonkun on se hoidettava. Erilaisten tehtävien jälkeen päätin liittyä klubitalon jäseneksi viikon jälkeen, koska se piti minut pois rauhoittavista lääkkeistä arkena. Tätä kirjoitusta tehdessä en ole tarvinnut pariin viikkoon ottaa rauhoittavia, joten on tästä hyötyä elämän hallintaan isojen muutosten alla.

Sain viestin kaverilta, että hän olisi tulossa käymään kylässä parin muun kaverin kanssa. Minulle tuli kiire siinä vaiheessa ja aloitin siivousurakan stressin alaisena. Laitoin musiikit soimaan ja koitin ottaa mahdollisimman rennosti. Pari tuntia ennen kaverien tuloa tuli puhelua puolisoltani. ”Voitko hoitaa toista lasta, kun vien toisen päivystykseen tiputukseen, kun ei juo, ei syö mitään.” Stressilukuni nousivat kattoon. Päätin joustaa tässä välissä, että otan lapsen hoidettavakseni siksi ajaksi. Laitoin viestiä kaverilleni, että he voivat miettiä, tulevatko käymään vai perutaanko kokonaan, koska ei ole varmaa, tarttuuko jokin tauti lapsestani minuun tai kavereihin. Yllätyksekseni he päätyivät siihen, että vierailu järjestetään ja pestään käsiä ahkerasti. Sain siivottua tärkeimmät huoneet: olohuone, keittiö, eteinen ja wc. Olin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka jäi muutama huone siivoamatta. Pistin ovet kiinni, niin kaverit eivät nähneet suurempaa sotkua… Otin lapseni avosylin vastaan ja hän meni katsomaan TV:tä, kun kaverit joivat teetä ja söivät päivällistä. Loppujen lopuksi puoliso soitti vähän ajan päästä ja sanoi, että ei pääse päivystykseen, koska ei ole tarpeeksi huonossa kunnossa. Näin siinä tilaisuuden ottaa stressiä pois harteiltani ja sanoa, että tulisi hakemaan toisenkin lapsen samalla pois. Tahtoni meni läpi ja jäin kaverien kanssa keskenään viettämään päivää. Olenko huono isä? En antanut mieleen putkahtaneen ajatuksen vaivata päätä kauaa, vaan pistin kavereille pelit pyörimään PlayStation 5:llä ja päästin höyryjä stressaavan päivän jälkeen golfin parissa.
Videopelit ovat olleet itselleni tärkeitä koko elämäni ajan päästäkseni pois arjen murheista, mutta monet asiat pitää vielä prosessoida myöhemmin alkavan psykoterapian yhteydessä. (Piti etsiä 2 vuotta, kunnes löysin vapaan terapeutin.) Sitä odotellessa pyörin klubitalolla ja osallistun lehden toimitukseen aktiivisesti. Mielelläni kuuntelen myös muiden kuulemisia klubitalolla, hyviä ja huonoja. Se muistuttaa minua siitä, että en ole yksin asian kanssa. Sinä et ole yksin. Tule juttelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Me olemme täällä kuuntelemassa.

Paremmalle vuodelle 2022.

Julkaistu Suvimäen Sanomat -lehdessä 1/2022