Koulujen alku

Koulujen alku

Koulut ja opiskelut alkavat, työt alkavat. Illat pimenevät. Ilma viilenee. Lehdet muuttavat väriään ja putoilevat. Kesä alkaa pikku hiljaa muuttua syksyksi.

Syksy herättää ihmisissä monenlaisia tuntemuksia. Koulujen alku tuo mieleen lapsuusmuistoja. Töiden ja opiskeluiden alku aiheuttavat stressiä työssäkäyville, opiskelijoille sekä työelämän ulkopuolella oleville. Monelle syksy tarkoittaa arkirytmiin palaamista. Joillekin syksy ei välttämättä tuo arkirytmiä, sen puuttuminen luo tyhjyyden tunnetta. Puuttumisesta paineita luo ympäristö, kuten esimerkiksi yhteiskunta ja läheiset ihmiset. Syksylle tyypillistä ovat uudet harrastukset, joiden vuoksi muun muassa se on usein kiireistä aikaa ja asioiden järjestely aiheuttaa monelle päänvaivaa. Myös energiaa kuluu eri tavalla pimeään aikaan.

Opiskeluiden, töiden ja muun toiminnan keskellä on muistettava huolehtia levosta ja rentoutumisesta. Perusasioista (ravinto, lepo, liikunta) huolehtiminen myös auttaa jaksamaan pimeän ajan yli. Toiselle rentoutuminen voi tarkoittaa käsitöitä ym. käsillä tehtävää: kuten piirtäminen tai leipominen. Toiselle se voi tarkoittaa kääriytymistä vilttiin hyvän kirjan ja kynttilöiden kera, joku innostuu katsomaan leffoja ja joku voi innostua kiertelemään keikkoja ja kuuntelemaan eri esiintyjiä. Teatterissa käymistä voi syksyllä jatkaa kesäteattereista tavalliseen teatteriin.

Syksystä löytyy monta hyvää asiaa, kun niitä osaa etsiä. Pimeä helpottaa nukahtamista iltaisin, luonto on kauniin värikäs ruska-aikaan ja sitä on kiva ihastella. Myös syksyn raikas ja viileä ilma on oma juttunsa. Hyvä syksyn investointi, ovat kirkasvalolamput, jotka antavat pientä lisäpiristystä syksyn aamuihin!

Nautitaan syksyn hyvistä puolista, valoisaa ja rentoa syksyä kaikille!

Johanna L.

JohannaVÄRI-1