Klubitalo pitää hengissä

Klubitalo pitää hengissä

Jouduin jo 7-vuotiaasta kokemaan, että elämä kohtelee mua kovalla kädellä, kun aloin ajattelemaan itsemurhaa. Koulukiusatuksitulemisen otin niin ras -kaasti, kun olisin vaan halunnut olla melkein kaikkien kaveri. Vain pari ilkeää ja kateellista tyttöä riitti pilaamaan mun päivän.

Alkoi oppikoulu ja toivoin, että siellä tulis muutos tuohon kiusaamiseen, että se loppuisi. Eikä mitä, luokalla oli häiriytynyt avioeropoika, joka ihastui minuun  ja kun en alkanut seurustella, alkoi kiusaamaan mun tukasta ja sai muita poikia kave-riksi. Yhdessä sitten pitivät hauskaa mun kustannuksella.

Lukioaika oli ihan toista. Porukat alkoi olla kypsempiä ja sietää erilaisuut- ta paremmin. Silloin oli usein suorastaan hauskaa, kun  Mikki ja Masi hauskuuttivat muita parodioilla kotimaisista elokuvista ynnä muulla huulenheitolla. Lukioaika pelastikin mun mielenterveyttä ehkä olennaisestikin.

Aikuisikä toikin ongelmia, kun masennuin liikaa eroista, varsinkin yhdestä. Mutta ehkä siksi, kun suhde oli parasta, mitä olin kokenut koskaan ja sitten menetin senkin. Miesystävä halusi erota. Just ja just jaksoin pysyä ruodussa, mutta sitten tuli uusi pikarakastuminen – se oli kuin sota-ajan rakkautta; nopea ja voima- kas. Kesti kaksi kuukautta ja sitten mies halusi erota. Aikuisiällä aloin eka kerta pohtia, että onko mulle jäänyt aivoihin jotain varhaislapsuuden haurautta. Että kun menetän rakkaus- ja läheisyysobjektin, tunnen tuhoutuvani ja masennus on liian syvä. Että itsetuntoa ja minäkäsityskään eivät ole tarpeeksi vahvat. Kumma kyllä, kestin eron, jos sain itse valita sen.

Pettymyksistä tuli kuitenkin mitta täyteen ja masennuin niin vakavsti taas kerran, että hakeuduin hoitoon ja siinä oli hyvää tuuriakin: löysin osastolta itselleni psykologin, jonka kanssa tehtiin yhteistyötä kuusi vuotta frekvenssillä kaksi kertaa viikossa.

Jossain vaiheessa aikusiässä päätin, etten kuluta energiaani miehiin vaan asioihin. Liityin puolueeseen ja olinkin siellä 16 vuotta, mutta en poliitikkona, kunnes stressimaha pakotti eroamaan. Klubitalovuodet ovat olleet voimaannuttavia henki- sesti ja siellä voi purkaa myönteiset energiat vertaistukena tarvitsematta pelätä tun- netason pettymyksiä. Klubitalossa on haastetta erilaisten ihmisten kohtaamisessa ja siinä, jaksaako päivän työt vai pitääkö suostua kevyempään työpäivään, mikä on usein totta kohdallani. Klubitalovuodet ovat antaneet itsetuntoa ja merkitystä sekä sisältöä päiviin ja koko elämään. Ne ovat vaikuttaneet persoonaa uudistavasti.