Joulun tunnelmia

Joulun tunnelmia

Joulu on antamisen aikaa. Parasta minun mielestäni on ehdottomasti joululaatikot sekä joulun vietto perheen kanssa. Perheeni jouluperinteisiin kuuluvat mm. aamuisen joulupuuron syönti rusinasopan kanssa ja tietysti haudoilla käynti aikaisin aamusta. Minusta on kaunista nähdä aamun talvihämärässä jokaisen haudoilla kauniin monivärisiä kukkia ja kauniita loistavia hautakynttilöitä. Minulle on hyvin tärkeää muistella sukulaisia, jotka ovat jo haudan levossa. Haluan antaa heille muiston siitä, että olen vienyt haudoille kukkia ja hautakynttilän. Reissun jälkeen perinteisesti katsomme tuttuja jouluaiheisia elokuvia ja piirrettyjä, joita katsoin kun olin pieni tyttö. Joka joulu odotan Joulupukki ja noitarumpu-elokuvaa tai kauniin lumoavaa Lumiukko- elokuvaa. Myös joulupukin kuuma linjaa on joka joulu pakko katsoa ja kuunnella lasten iloiset soitot joulupukille. Noiden jouluelokuvien ja piirrettyjen myötä minulle tulee turvallinen ja hyvä joulumieli, ja voin olla iloinen huoletta.

Loppuillasta syömme perheen kanssa makoisan ja herkullisen ihanan jouluaterian. Mikäs sen parempaakaan voisi edes olla? Joulupöydässä meillä on tutut laatikot, rosolli, graavilohta, silliä ja monia muita perinteisiä jouluruokia. Itse olen graavikalan ystävä. Syömme sitä aina isäni kanssa, sillä pidämme molemmat kalaruuista muutenkin. Myös porkkanalaatikko on ehdoton suosikki jouluruoka. Rosollista en pidä, mutta minusta rosollillakin on oikeus astua joulupöytään. Jouluruuan jälkeen menen koiran kanssa istumaan kuusen viereen, jossa lahjat ovat. Vartioimme Ransu -koiran kanssa, ettei yksikään lahja katoa ennen h–hetkeä. Joskus joudun olemaan perheen kesken joulupukkina, ja Ransu-koira taas esittää uskollista poroa, vaikka ei osaa edes lentää.

Lahjojen jälkeen meillä on tapana lämmittää joulusauna. Siihen kuuluvat koivunoksista tehty jouluvasta, jolla vastomme koivun tuoksuisen löylyjen tahdissa. Myös ihana jouluinen löylytuoksu kuuluu meidän perheen saunomiseen. Saunan jälkeen leivon pikkusiskoni kanssa pipareita ja torttuja. Joka vuosi teen oman näköisen piparini jämätaikinasta. Viime jouluna minulla paloi piparit pohjaan, mutta uskon että tänä vuonna niin ei käy. Olen huono tekemään torttujen sakaroita, mutta onneksi sisko on minua ohjaamassa asiassa. Kotimme täyttää ihana piparin ja luumutorttujen tuoksu. Juuri silloin on hymy minulla korvissa saakka ja pieni pilke silmäkulmassani. Hyvä joulumieleni nousee korkealle saakka!

Jos minulla ei olisi perhettä, tai tärkeitä sukulaisia tai minulla olisi kylmä eikä lainkaan joulumieltä olisi joulu ehdottomasti hyvin yksinäistä ja tuntisin oloni alakuloiseksi. Minusta jouluna kuuluu antaa paljon rakkautta ja turvallista lämpöä läheisille. Myös pusut ja halit kuuluvat minusta jouluun aikaan. Joulumaani on vihreää ja lämpimän punaista. Jouluna on lupa nauraa ja tanssia ja laulaa ikimuistoisia klassikkojoululauluja!

Mikä sinusta jouluna on parasta? Tämän jouluisen blogin myötä haluan toivottaa kaikille iloista joulua ja hyvää uutta vuotta 2018!

Kiitos, kun luit jouluaiheisen blogikirjoitukseni!

Terveisin, Henna-Riikka