Huolettomampaa elämää kohti

 

Olen huomannut, että monet meistä sortuu elämään menneisyydessä, ja kantamaan yhä taakkoja vanhoista asioista, joilla ei todellisuudessa ole enää merkitystä.Tai sitten aikamme menee siihen, että murehdimme, miten jaksamme ja pärjäämme tulevaisuudessa. Nämä ovat myös turhia taakkoja. Eikö tärkeäpää olisi nykyhetki, se missä olemme juuri nyt. 

Mitäpä jos pystyisimme nauttimaan juuri tästä hetkestä, ja olemaan kiitollisia siitä? Keskittymällä tähän hetkeen saattaisimme arjessa kiinnittää huomiota asioihin, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Esimerkiksi lenkkeilessä saattaisimme kiinnittää huomiota siihen, miten kaunis luonto on. Saattaisimme menestyä elämässäkin paremmin kuin pystyisimme keskittymään tähän hetkeen.

 

Minulla oli vaihe elämässä jolloin pelkäsin tulevaisuutta. Minulla oli monia epärealistisia pelkoja, ja tuntui siltä, että kaikki uutisetkin, joita katsoin televisiosta tai satuin lukemaan internetistä, ahdistivat minua valtavasti. Lopulta väsyin niin paljon, että jouduin sairaalaan. Kävin niin pohjalla, että tästä selvittyäni olen löytänyt kiitollisuutta jo pelkästään siitä, että saan elää ja voin hyvin.

 

Menneisyyden taakoista pääsee parhaiten eroon, kun oppii antamaan anteeksi ja olemaan armollinen myös itseään kohtaan. Tulevaisuuden liiallinen pohtiminen aiheuttaa lisää stressiä. Vaikka mediassa uutisoidaan pääasiassa ikävistä asioista, on hyvä muistaa, että maailmassa on paljon myös hyviä asioita, vaikka ne eivät ole niin pinnalla. Olisi hyvä kun pystyisimme kiinnittämään huomiomme myös niihin hyviin asioihin.

 

Arjen rutiineista kiinnipitäminen on todella hyvä asia kuntoutumisen ja kunnossa pysymisen kannalta; se antaa voimaa ja jaksamista. Toinen yhtä tärkeä asia on se, että ei jää yksin kotiin, vaan suuntautuu kodin ulkopuolelle. Olisi hyvä hakeutua ihmisten ilmoille niin kuin sanotaan, ja oikeastaan juuri näissä asioissa tukien sellaiset paikat, niin kuin Suvimäen Klubitalo ovat kullanarvoisia.

 

Petri Vahtokari