Horisontissa sote-viidakko

SOSIAALITYÖNTEKIJÄN NÄKYMIÄ TULEVAISUUDEN SOTE-VIIDAKKOON

Sote-integraatio ja maakuntauudistus tulevat, oletko valmis? En tiedä onko kukaan meistä sote-ammattilaisista tai meidän asiakkaistamme valmis näihin suuriin muutoksiin, mutta näin nyt joka tapauksessa oletetaan tapahtuvan. Uudistusten kynnyksellä on hyvä unelmoida ja visioida sitä, miten tulevaisuudessa mielenterveyskuntoutujat saisivat parasta mahdollista tukea kuntoutumiselleen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kenttä on tälläkin hetkellä, ainakin välillä ja osalle meistä, melkoinen sekamelska. Vielä haasteellisemmaksi tässä viidakossa suunnistaminen muuttuu heti, jos ihmisellä on esimerkiksi pulmaa jaksamisessa. Lisäksi jos tarvitsee useita eri palveluita, vaikuttaa asioiden hoitaminen eri toimipisteissä eri työntekijöiden kanssa melko hajanaiselta. Helposti käy mielessä, vastaako kukaan siitä kuuluisasta kokonaisuudesta. Sosiaalihuoltolain mukaan tämän vastuuhenkilön tulisi olla sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja, riippuen kunkin asiakkaan yksilöllisestä tilanteesta. Sosiaalihuollon ammattihenkilön tulisi vastata asiakkaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden yhteensovittamisesta, ja luotsata asiakastaan tässä viidakossa. Tämä luonnollisesti keventäisi mielenterveyskuntoutujankin taakkaa; hän on oikeutettu saamaan koulutetun sosiaalihuollon asiantuntijan tuekseen, rinnalle kulkijaksi, ja konkreettista apua tarvittavien palveluiden saamiseksi. Hieman tässä vaiheessa mietityttää, miten rinnalla kulkeminen onnistuu uudessa maakunnassa uudennäköisillä sote-poluilla.

Tulevaisuuden integraatioilta ja uudistuksilta toivonkin sitä, että vihdoin kaikki aikuiset asiakkaat, myös mielenterveyden häiriöistä toipuvat, ohjautuisivat myös aikuissosiaalityön pariin ja saisivat omatyöntekijän. Tähän palveluun he ovat lain mukaan oikeutettuja. Valitettavasti kaikki potentiaaliset asiakkaat eivät löydä tai uskaltaudu hakemaan tukea aikuissosiaalityöstä, eikä heitä aina osata muualtakaan meille ohjata. Ja kas kun meillä sosiaalityöntekijöillä ei ole sitä kristallipalloa, jonka välityksellä tietäisimme ihan omatoimisesti, kuka apuamme tarvitsee… Parhaimmillaan asiakkaan ja sosiaalityöntekijän yhteinen työ on sitä, että asiakkaalle järjestyy hänen tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut, taloudelliset sosiaaliturvaetuudet sekä psykososiaalinen tuki ja muut mahdolliset palvelut sosiaalitoimesta. Niinkin sanotaan, että sosiaalityön tarkoitus on tehdä itsemme tarpeettomiksi, ja tottahan se on – parhaimmillaan asiakas irtaantuu palveluistamme siinä vaiheessa, kun pärjää niin sanotusti omillaan eikä sosiaalityöntekijöitä tai -ohjaajia enää tarvita.

Maakunta- tai kenties jopa valtakunnallisella tasolla saamme toivottavasti tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollolle vihdoin yhteisen tietojärjestelmän, jotta tiedon liikkuminen asiakkaan parhaaksi todellakin helpottuisi (eikä tarvitsisi enää haikailla kristallipallojen perään…) Tällöin asiakkaan ei tarvitsisi kerrata asioitaan – usein herkkiä, vaikeitakin asioita – yhä uudestaan jokaiselle työntekijälle. Tietojärjestelmärakenteiden lisäksi tarvitaan maalaisjärkeä niiden käyttämiseen. Tietosuoja on äärimmäisen tärkeä asia, mutta valitettavasti nykypäivänä työn tekemistä hankaloittaa välillä monenlaiset säädökset, jotka estävät eri ammattiryhmiä näkemästä joidenkin toisten ammattiryhmien kirjauksia asiakastietojärjestelmässä – ja tämä siis vain sosiaalitoimen sisällä! Terveydenhuollon tietojärjestelmäänhän meillä sosiaalitoimessa ei ole mitään kosketusta, ja toisinpäin. Asiakkaat monesti olettavat, että Kela, sosiaalitoimisto, TE-toimisto, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito näkevät kaikki tarvittavat tiedot asiakkaasta ”sieltä koneeltaan”. Tämä ei pidä paikkaansa, mitään yhteistä asiakastietojärjestelmää ei tällä hetkellä vielä ole.

Sosiaalityöntekijänä tietenkin toivoisin omalle arkityölleni uudistusten myötä sitä, että meillä olisi todellakin tarpeeksi aikaa syventyä yhden asiakkaan asioihin juuri silloin, kun ne käsillä ovat. Kriisitilanteet pitäisi pystyä hoitamaan heti parhaalla mahdollisella tavalla. Sosiaalityön asiakkuusprosessit ovat tavallisesti pitkiä, mutta ei ole itsetarkoitus aloittaa verkkaisia, loputtoman pitkiä asiakkuuksia. Tarkoituksenmukaista on selkeästi aloittaa ja lopettaa sosiaalityön asiakkuus ja tehdä siinä välissä suunnitelmallista, napakkaa, tukevaa työtä asiakkaan tilanteen muuttamiseksi sillä tavoin, kun hän tarpeelliseksi kokee ja yhdessä on tavoitteeksi asetettu.

Tulevaisuuden maakuntamallissa toivoakseni ja uskoakseni panostetaan aika hyvin mielekkääseen tekemiseen, hyvään arkeen, osallisuuteen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Uskon vahvasti siihen, että jokainen meistä kaipaa arkeensa kokemusta toisille hyödyksi olemisesta, sekä kuulumisesta johonkin. Joskus on syytä ihan pysähtyä miettimään, mikä on sitä ”kuntoutumista”? Lääketiede hoitaa oman sarkansa, mutta mitä sen jälkeen? Mistä tietää, että nyt voimavarat ovat taas kohdallaan, energiapankki täynnä? Itse näkisin, että osallistumalla erilaiseen mielekkääseen toimintaan omien kiinnostuksenkohteiden mukaan ja vaikka hieman haastamalla itseään tutustuen uusiin asioihin, kuntouttaa itseään parhaalla tavalla. Toki ihminen tarvitsee lepoa, aikaa ja rauhaa toipumiseen, mutta yleensä pienet askeleet kodin ulkopuolelle alkavat pikkuhiljaa saada aikaan suuria asioita. Jonkun kohdalla askeleet johtavat työelämää kohti, toisen kohdalla muihin tavoitteisiin, mutta joka tapauksessa muiden ihmisten pariin. Työelämän osalta tietenkin toivoin meidän kaikkien suomalaisten puolesta, että uupumista ehkäistäisiin ja työelämäosallisuutta parannettaisiin innovaatioilla, joustoilla ja ennakkoluulottomilla kokeiluilla. Tällä hetkellä työelämässä tuntuu olevan vallalla kaikki tai ei mitään –ajattelu. Työtä voisi kuitenkin tehdä monella eri tavalla, eri tavoin joustaen. Tekijöitä on niin monenlaisia, miksi ei tehtäviäkin?

Ehkä siis uskaltaudumme kaikki yhdessä rohkein mielin tulevaisuuden sote-viidakkoon! Jokainen mielenterveyskuntoutuja kulkee omaa toipumisen polkuaan, ja monesti me sosiaalialan ammattilaiset saamme toimia tuolla matkalla tienviittoina, tukipilareina ja tienraivaajinakin. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien tehtävä on olla kaikkia näitä, ja joskus jopa henkisesti ”kantaa” asiakasta reppuselässä vaikeimpien soiden yli. Toivottavasti myös tulevaisuudessa.

Psykiatrisen kuntoutuksen tuki ry:n varajäsen Kaisa Kohvakka