Heidin 2 vuotinen taival Suvimäellä

Heidin 2 vuotinen taival Suvimäellä

2 vuotta kestänyt oppisopimus Suvimäen Klubitalolla on nyt suoritettuna ja merkonomipaperit hommattuna! Viralliset todistukset tulevat postissa helmikuussa. Absurdi fiilis, kun en moniin vuosiin ollut uskonut, että jaksaisin koskaan opiskella koulutusta loppuun tai tehdäa töitä päivittäin. Mut pystyin, mä tein sen !!

Minua ei kiinnostanut oma hyvinvointini

Olen ollut ylisuorittaja aikalailla lapsuudesta lähtien. Jo ala-asteella itkin kotitehtävien parissa, kun ylitunnollisena yritin tehdä kaiken täydellisesti. Otin myös henkisesti taakkaa ja vastuuta perheeni asioista ollessani teini-ikäinen. Olen tehnyt paljon vapaaehtoistöitä ja ollut vastuussa mm. eri seurakunnissa, ja kannustin ja kuuntelin läheisiäni, ja joskus myös ihan tuntemattomiakin. Vastapainona oma ympäristöni oli ajoittain aivan kaaosta 17 vuotiaasta lähtien, kun muutin omaan asuntooni. Joskus en jaksanut viikkoihin siivota tai moneen päivään huolehtia edes omasta hygieniasta. Unirytmini oli aivan surkea ja söin väärin. Minua ei kiinnostanut missään määrin oma hyvinvointini. Ulospäin pyrin näyttämään vahvalta, jotta jaksoin tehdä asioita, mutta kotona kohtasin tyhjyyden.

Minäkin tarvitsen apua

2011 kevät pakotti minut kohtaamaan oman avuntarpeeni. Olin ylikuormittunut henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti. Tuona keväänä menin oma-aloitteisesti lääkäriltä pyytämäni lähetteen kanssa Psykiatriselle osastolle, koska olin niin pohjalla että pelkäsin tekeväni itselleni jotain. En ole koskaan yrittänyt viedä henkeä itseltäni, mutta tuolloin ajatusmaailmani oli niin synkkä että tiesin tarvitsevani tukea. Pääsin sisään äitini avustuksella. Minulla aloitettiin mielialaa kohottava lääkitys ja todettiin jonkinasteinen masennus. Olin vain 10 päivää osastolla, mutta tuona aikana sain jotain toivoa elämääni, kun sain vaan levätä. Tästä alkoi kuntoutumiseni. Aloitin myös terapian ja myöhemmin olen jatkanut säännöllisiä käyntejä joko psykologin tai mielenterveyshoitajien luona. Tiesin että olin tullut pisteeseen, jossa täytyy alkaa huolehtia itsestä ensin muiden sijaan. Tämä polku on ollut todella vaikea, koska joskus tuntui, että minuun on sisäänrakennettuna huoli muista, ja minun tehtävä on olla apuna ja tukena vaikka se veisi itseäni alemmas. Se ei ole tervettä kun se menee liiallisuuksiin. Minäkin tarvitsen apua. Jouduin keskeyttämään ammattikorkeakouluopinnot vuonna 2012 sairastumisen takia, jäämään sairaslomalle ja myöhemmin kuntoutustuelle.

 Klubitalo oli minulle pakokeino omasta arjestani”

Vuosi 2015 oli käännekohta omassa kuntoutumisessani. Olin muuttanut pari vuotta aikaisemmin Jyväskylään opiskelemaan kuntoutusrahan turvin graafisen suunnittelun linjalle, koulun aikana isälläni todettiin keuhkosyöpä johon hän menehtyi reilun vuoden sisään sairauden toteamisesta. Koko 2015 kevät meni isäni kuolinpesän asioiden hoitamisessa, pääasiassa yksin. Onneksi olin löytänyt tahoja, jotka tukivat minua jaksamisessani. Samaan aikaan kun isäni sairaus todettiin, hän menehtyi ja hoidin kuolinpesän asioita, kävin ajoittain täällä Klubitalolla, jonne olin vasta hiljattain liittynyt jäseneksi. Kävin taittamassa toimintakertomusta ja olin mukana erilaisissa Viestinnän yksikön tehtävissä. Klubitalo oli minulle terveellä tavalla pakokeino omasta arjestani. Siunaus. Yhteisö jossa sain olla oma itseni ja ei tarvinnut suorittaa.

 Olin jo täysin luovuttanut toivosta tehdä mitään töitä
Samana vuonna lähdin syksyksi Venäjälle raamattukouluun, kun minua pyydettiin sinne tulemaan. Lähtemiseni oli aika hurja ponnistus itseltäni, koska olin pitkän sairasjaksoni ja isän asioiden hoitamisen jälkeen todella väsynyt. Ekaa kertaa elämässäni olin jo täysin luovuttanut toivosta koskaan jaksaa tehdä mitään töitä, opiskella tai olla kiinni arjessa. Uskalsin kuitenkin lähteä, kun koin että miksi en kokeilisi, ehkä voima jaksaa eteenpäin tulee matkan varrella? Ja tulikin. Jotain käsittämätöntä tapahtui tuon reissun aikana, viikko viikolta sain lukea ja opiskella eri aiheita Raamatun lehdiltä, jotka antoivat minulle uskoa itseeni, toivoa tulevaan ja sellaista jaksamista, joka ei tuntunut olevan mahdollista. Ehkä minusta olisi vielä johonkin?

Usko minuun, joka tuli muilta, kosketti aivan mielettömästi

Palattuani kotiin sain viikon päästä soiton Klubitalolta, Viestinnän yksiköstä, jossa minua pyydettiin tulemaan töihin Klubitalolle vertaisohjaajaksi ja opiskelemaan oppisopimuksella johonkin ammattiin viestintään liittyen. Siis mitä? Minulle soitettiin ja minua pyydettiin töihin. Vau. Sanoin, että voinko miettiä viikon. Aloin varmaan itkemään tuon puhelun jälkeen, koska se luottamus, ja usko minuun, mikä tuli muilta kosketti aivan mielettömästi. Mietittyäni asiaa viikon päätin lähteä tälle matkalle. Ja se kannatti.

Olen nähnyt, että pystyn enempään, kuin uskoinkaan

Oltuani nyt 2 vuotta vertaisohjaajana Klubitalolla  on ollut pakko ymmärtää kuinka tärkeä on huolehtia omasta terveydestä ja jaksamisesta, koska ilman sitä on vaikea olla tukena muille. Olen oppinut turvallisessa ympäristössä pitämään kiinni oman jaksamiseni rajoista, nähnyt sen kuinka paljon minussa on vielä potentiaalia, ja saanut kasvaa eteenpäin yhteisössä, joka on kaikin puolin eheyttävä ja turvallinen. Suvimäen Klubitalo on paikka, jossa minä olen saanut olla kuntoutumassa ja tuettuna, samalla kuitenkin tukien ja auttaen muita kuntoutumisessa. Jännittää lähteä eteenpäin, etsiä muita yhteisöjä jossa toimia, mutta en ole epätoivoinen, olen oppinut täällä todella paljon ennen kaikkea itsestäni.

– Heidi

kollaasi