Diagnoosina ihminen

Diagnoosina ihminen.

Meitä on moneksi, kuuluu vanha sanonta ja se pitää paikkansa. Kaikki me, jotka luemme tämän kirjoituksen – sen kirjoittaja mukaan lukien – olemme ihmisiä.

Jokainen meistä on joskus sairastanut joko psyykkisesti tai fyysisesti. Meillä kaikilla on varmasti jonkinlainen epikriisi tai sairaskertomus, se on hyvin todennäköistä. Sairaskertomukseen on edetty oireilumme tai käytöksemme kautta.

Me kaikki olemme saaneet perimämme, jolla on henkinen sekä fyysinen vaikutuksensa siihen, keitä meistä tulee. Perimämme on jokaisella meistä ainutlaatuinen ja on ensimmäinen asia, joka vaikuttaa meissä ja muotoutuu jo ennen syntymäämme. Se, mitä tapahtuu syntymässämme ja syntymämme jälkeen, on jokaisella ainutlaatuista ja siitä lähtien olemme tarpeinemme perimämme varassa täysin riippuvaisia muista ihmisistä pitkän aikaa. Itseasiassa koko elämämme -tavalla tai toisella. Se, mikä meitä kaikkia yhdistää on, että olemme ihmisiä. Se on ensimmäinen diagnoosimme siihen, miksi meillä kaikilla on omat erityiset tarpeemme ja kaikki meitä yhdistävät tekijät. Ne saavat meidät käyttäytymään tai oireilemaan juuri sillä tavalla, kuin kukin ihminen tekee saatuaan kontaktin kaltaiseensa.

Emme osaa tai kykene juuri mihinkään syntyessämme. Sanotaan jopa yleismaailmallisesti, että seitsemän ensimmäistä elämämme sekuntia ratkaisevat tulevaisuutemme – näin väitetään – joko kolmannessa maailmassa tai täällä hyvinvointisessa maailmassa.  Oli niin tai näin, silloin olemme kokeneet jo vaarallisen tapahtuman, joka on syntymä. Sen jälkeen alkaa tapahtumien ja tarpeiden sarja, jota kutsumme elämäksi. Jokainen elämä on erilainen tarina siitä, kuinka olemme selviytyneet tähän hetkeen lukemaan juuri tätä tekstiä tässä ja nyt.

Elämämme koostuu erehdyksistä ja oivalluksista ja niitä seuranneista sanoista, ajatuksista sekä teoista, joita muut ihmiset, ympäristö ja me itse olemme tehneet elämämme aikana. Onko maailmamme ollut aina täydellinen ja olemmeko olleet onnekkaita sen jokaisessa hetkessä, jonka olemme eläneet – tuskin. Uskoisin, että epätäydellisyys on tavalla tai toisella maailmaa ja meitä kaikkia yhdistävä tekijä.

Jokainen toimii myös joskus vaistonsa (joka sisältää inhimillisiä ja eläimellistä tarpeita) varassa, mikä aiheuttaa joko vihaa, rakkautta tai jotain niiden väliltä. Hetkellisesti, mutta miksi? Vastaus on niin moniselitteinen kuin jokainen siinä hetkessä oleva ihminen kokee oman tarinansa elämänsä kanssa. Saatamme kuitenkin joskus unohtaa, että meitä jokaista yhdistää tavalla tai toisella aina se tosiasia, että meillä on jokaisella oma mittaamattoman arvokas ihmisarvomme.

Kun olemme riittävän monta kertaa kokeneet  pelkoa ja väkivaltaa henkisessä tai ruumiillisessa muodossa, alamme oirehtia. Oirehtiessamme olemme joskus hukassa itseltämme, emmekä ymmärrä miksi. Silloin syntyy toimintaa, jolla suojaudumme elämältä ja teemme ehkä jotain mitä oletamme itsemme tai muiden ihmisten odottavan meiltä. Se voi olla myös virhearviointi ja johtaa enemmän tai vähemmän harhaan. Jokainen meistä voi eksyä  siihen todellisuuteen joskus ja eksyykin. Silloin voi syntyä myös harhaluuloja muista ja itsestään. Syntyy ehkä vaikeuksia ja  sitten taas reagointi niihin. Se voi olla myös vaiston varaista sekä myös tavalla tai toisella sekavaa joko sisäisesti ja/ tai ulkoisesti. Voi syntyä ristiriitoja tarpeiden ja pelkojen sekä toisten ihmisten välille, joskus jopa yhteensovittamattomia. Ovatko ne sitten kuinka vakavia, sitä ei aina voi nähdä muut kuin tavalla tai toisella niiden kokijat tai näkijät.

Täydellinen kaaos tai outous voi enemmän tai vähemmän vakavasti eri yhteyksissä yllättää kenet tahansa joskus jossain. Se lienee seurausta siitä, että diagnoosimme on ihminen: ihminen, joka reagoi jostain kokemastaan tai tarpeistaan käsin. Sillä emme ole aina objektiivisia.

Toinen ihminen sitten arvioi ihmisen oirehdinnan omasta tiedostaan ja kokemuksestaan käsin.  Hän on ihminen, kenties sen lisäksi, että on myös psykiatri. Hänellä on yksi sama diagnoosi kuin potilaalla: hän on ihminen. Hänenkin objektiivisuutensa ja elämänsä saamansa koulutuksen lisäksi sisältää kertomuksen hänestä itsestään. Myös hän reagoi jotenkin.

Me kaikki olemme ihmisiä ja se on diagnoosimme siihen vajavuuteen, joka tekee maailmasta jatkuvasti oppimisen arvoisen. Opiskelkaamme kaikki enemmän ja vähemmän diagnosoidut sitä yhdessä ja jakakaamme oppimamme.