Mitä iloa opiskelu tuo?

Mitä iloa opiskelu tuo?

Uuden opiskelu ja oppiminen voi olla oikeastaan mitä tahansa virkkaamisesta uuden kielen opiskeluun tai omien tietokonetaitojen kehittämiseen. Ei ole sellaista asiaa, mitä ei kannattaisi opiskella! Moni jäsen on sanonut, että Klubitalolla oppii halutessaan päivittäin jotain uutta, – tätä ei usein tule tarkemmin ajatelleeksikaan.

Onko opiskelu sitten rankkaa puurtamista ja tylsää pänttäämistä? Tässä opiskelevien jäsenien ajatuksia siitä, mitkä asiat opiskelussa tuovat iloa.

Kun huomaa, että muutkin opiskelevat, niin se innostaa, ja tuntuu että haluaa itsekin tehdä jotain. On kivempi opiskella kuin olla kotona, etenkin kun tietää itse, että pystyy opiskelemaan.

On palkitsevaa, kun saa opintoja tehtyä eteenpäin ja tenttejä sekä tehtäviä suoritettua. Uudet asiat tuovat mukanaan oivalluksia ja oppimisen elämyksiä.  Samalla onnistumisen tunne ja itsetunto vahvistuvat. Kiinnostus, motivaatio ja into vahvistavat uuden oppimista.

Uusiin asioihin kannattaa yrittää suhtautua avoimin mielin. Asenne ratkaisee tässäkin! Toisinaan ei niin kiinnostava asia alkaakin kiinnostaa, kun perehtyy tarkemmin aiheeseen.

Iloa ja intoa opiskeluun tuo myös se, että tietää kuuluvansa opiskelijoiden porukkaan. Yliopistolla ainejärjestöt järjestävät monenlaista toimintaa, kuten lautapeli-iltoja sekä liikuntajuttuja, eikä kaikissa suinkaan ole alkoholi mukana. Opiskelijan status on tärkeä, vaikka ei osallistuisikaan opiskelijoille järjestettäviin tapahtumiin.

Opiskeluun kuuluvassa harjoittelussa voi soveltaa teoriaa käytäntöön ja oppia työtä myös käytännössä. On innostavaa, kun näkee tekemisensä jäljen.

Klubitalolla saat tukea opintoihisi ja myös jos vasta mietit opintojen aloitusta. Talolla kokoontuu maanantaisin joka toinen viikko klo 14.30 opiskelijaryhmä. Joka toisella viikolla on Opiskeluretriitti eli tauotettua itsenäistä opiskelua pienryhmässä. Tule kokeilemaan erilaista tapaa opiskella. Lisätietoja opintojen tukemisesta saat Anulta työ- ja opintoyksiköstä.

Opiskelu kannattaa aina!

Ajatuksia koottu opiskelevilta jäseniltä


Auttaminen ja avun pyytäminen on osa elämää

Auttaminen ja avun pyytäminen on osa elämää

Heipsis!  Tänään soskutäti Psykan polilla kysy et ”kun kuulostaa et arjen askareet on niin haastavia fyysisten rajotteiden takia,  nii mikä sun suhtautuminen olis henkilökohtaseen avustajaan” ja näki et kysy varoen. Ni miä vaa sanoin et kaikki apu kelpaa, ei mua haittaa se et ihmiset tietää et tarviin apua, tai et en pärjää ihan kaikessa yksin, tai huonommin ainaki ilman mitää apua. Ystävät ja äiti on auttanut mua kesästä lähtien esim. pyykkäämisessä, se on eniten kipua aiheuttava,  ja monessa muussa.

Mä oon hävenny aikasemmin tietämättäni moniaki asioita.  En sinällään katso muita ihmisiä silleen, että ainakaa tarkotuksella arvostelisin tai miettisin, minkä takia kukakin on joutunut henkisesti tai fyysisesti huonoon jamaan… Mutta kun ite eka kerran menin Jyväskylässä joskus 3 vuotta sitten ruokajonoon, ni mulla oli ensinnäkin olo et oon aivan pohjalla, tai ainakin lähellä pohjaa. Asunto aina on ollut. Toimeentuloa ei aina. Viime keväänäkin huhtikuun elin kokonaan siten, et sain just maksettua vuokran, ei tietoa saanko maksettua toukokuussa vuokraa. Ja koko huhtikuun mä sain ruokani yms. ostettua valmistumisrahoilla, mitä sain sukulaisilta ja ystäviltä. Joo vois sanoa, mikset pyytänyt enemmän jos tarvii,  mut siinä tilanteessa voimat on loppu, et ei ees pysty tekee enempää. Mutta palatakseni ruokajonoasiaan. Aloin käymään siellä säännöllisesti vuonna 2015 ja sitten pääsin töihin Suvimäen Klubitalolle keväällä 2016. Mikä on yks kaikkein tärkeimmistä kokemuksista, niin sen työn aikana mä sain kasvaa sisäisesti siihen pisteeseen missä oon nyt. Toki muutkin asiat tuki sitä kasvua, mut Klubitalo varmasti lähes jaetulla ensimmäisellä sijalla Jumalan avun kanssa. Oikeesti, ei oo vitsi, vaikka ainahan mä vitsailen 😀 Mut en nyt.

Mun työt loppu helmikuun lopussa 2018, mut käytännössä olin jo helmikuun alusta poissa, kun jalan kipu ja henkinen kuormitus rajotti sen verran, etten pystynyt enempää. Mut sain merkonomin paperit. Sit olin sairaalassa, minne menin ambulanssilla, koska mun selkään tuli äkillinen, aivan sairaan kova kipu. Mä en ole koskaan elämässäni huutanut niin kovaa ku sillon. Itkin ja huusin ja rukoilin yhtä aikaa. Kunnon dropeilla pääsin sairaalaan asti… Siellä olin liikuntakyvyttömänä ensimmäiset vuorokaudet toukokuussa 2018.

Sairaalasta yhä todella vajaakuntoisena kotiuduttuani, on taisteltu etuuksista, siitä että sais edes oikeita hoitoja ja tapais erikoislääkäreitä… vois kuntoutua. Ja mun on pitäny itse koko ajan aktiivisesti pyytää apua. Ne ei nähny tarpeelliseks siel osastolla antaa mitään aikoja kellekkään, eikä mun selkää tutkittu lähes yhtään. Ei kuvattu, en päässy erikoislääkärille. Eka fysioterapiakin oli kuukauden jälkeen kotiutumisesta.
No, lista olis pitkä, mitä oon tehny, et pärjää.  Täl hetkellä mä, kiitos Jumalan, pystyn kävelee ja pyöräilee lyhyitä matkoja, kunhan lepoa tulee myös riittävästi.

Mut mikä on muuttunut?  Mä ku meen ruokapankkiin, sinne leipäjonoon, mä mielelläni juttelen siel. Mun yks tärkee frendikin on siel töissä, ni on kiva aina nähdä. Mulle se paikka on täysin normaali, ja kaikki jotka siella käy niin.. no kaikki me ollaan ihan samalla viivalla ihmisarvon kannalta. Yhteiskunta ei aina toimi siten, että kokisi arvokkuutta, mutta ei se meitä määrittele. Minä uskon jokaisen olevan jo syntyessään arvokas, huolimatta mihin sitä elämässä päätyy!

Tänään tosiaan oli palaveri, jossa sosiaaliohjaaja, omahoita ja psykiatri olivat, ja mietittiin jatkoa. Päädyttiin hakemaan kuntoutustukea ensi vuoden elokuun loppuun,  jonka aikana on kuntoutussuunnitelma niin fyysisen kuin henkisenkin voinnin osalta tehtynä, ainakin jo osittain.  Ens viikolla hoidetaan yhdessä soskun kanssa paperiasiat, koska rehellisesti sanottuna oon lopen uupunut kaikkiin hakemuksiin ja kela -kirjeenvaihtoon useasti viikossa… niin tehdään yhdessä!

Todennäköisesti haetaan myös henkilökohtaista avustajaa ihan arjen toimiin, fyysisten ja todellaki myös henkisten syiden takia. Mä voisin kitkutella ehkä joten kuten ilman apua… Mut sillo en kyllä paljon kuntoutuis, vaa sairastuisin yhä enemmän. Et kaikki apu kelpaa.

Mun pointti tässä pitkässä jaarittelussa oli siis tämä,  jossei sitä löytänyt tekstistä (tai nukahti kesken): apua saa ja pitää pyytää,  missä tahansa.  Olipa fyysisiä,  henkisiä, hengellisiä, tai taloudellisia, tai mitä ikinä ongelmia.
Ja se ei ole hävettävä asia tai leima huonoudesta. Se on merkki siitä, että tarvitaan  jeesiä.  Merkki siitä, että me ollaan ihmisiä, ei koneita. Pyydetään apua,  annetaan apua, jos voidaan!  Ja pyritään olemaan tuomitsematta ja lyömättä häpeäleimoja itselle, tai toisille, missään tilanteessa.
Rakkautta kaikille. Ollaan kaikki arvokkaita ja tärkeitä, vaikka se ei aina siltä tuntus! :)

– Heidi


Vertaisryhmä Klubitalolla keväällä 2019

Vertaisryhmä Klubitalolla keväällä 2019

Vertaisryhmä on kokoontunut talolla kaksi vuotta. Ryhmä kokoontuu joka toinen perjantai klo 13 valmiiden aiheiden pohjalta. Ryhmään mahtuu kerralla 6 jäsentä. Ryhmää ohjaa jäsen Raija Kauranen ja ohjaajista on mukana Anu Pyyhtinen. Anun kanssa voi keskustella ryhmän jälkeen jos joku asia jäi pohdituttamaan. Raija on käynyt vertaisohjaaja ja kokemusasiantuntija koulutuksen.

Ryhmässä voit luottamuksellisesti kertoa omista kokemuksistasi. Voit osallistua ryhmään myös kuuntelijana, jos et halua osallistua keskusteluihin. Tarkoituksena on , että jokaisella on tilaa puhua. Vaitiolo koskee jokaista ryhmäläistä eli keskustelua esille tulleista asioista ei jatketa ryhmän ulkopuolella. Jokaisen puheenvuoroa kunnioitetaan. Muistathan, ettei ryhmä ole terapiaa. Vertaistuen tarkoituksena on tukea toinen toistamme omien kokemuksien kautta.

Voit halutessasi valmistautua kuhunkin kertaan pohtimalla esillä olevia teemoja/apusanoja. Juttelu on vapaaehtoista ja luottamuksellista.

Ilmoittautuminen tapahtuu kahvion seinällä olevaan nimilistaan. Seuraavan ryhmän ilmottautuminen ilmestyy aina edellisen ryhmäkerran jälkeen. Jos olet osallistunut vertaisryhmään jo aikaisemmin ja aiheet tuntuu tutuilta niin anna vuoro jäsenelle joka ei ole vielä osallistunut aiemmin teemaan.

Tervetuloa ryhmään!!!


Mielenterveysviikolla teemana hyvinvointi

Mielenterveysviikolla teemana hyvinvointi

Mielentervesyviikon tunnelmia Klubitalon Instasta poimittuna:

Siemenet ja pähkinät ovat hyviä rasvan lähteitä. Tiesitkö, että aivojen kuivapainosta on noin 60% rasvaa? Muista siis ruokkia myös aivojasi. Kuvassa cashew-pähkinää, chian-siemeniä, mantelilastuja, auringonkukan- ja kurpitsan siemeniä sekä hampunsiemeniä.

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa Torstaisin meillä Su[...](2)

Lounaana salaattibuffa jolla suositeltu puoli kiloa kasviksia päivässä melkein jo toteutui.

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa Torstaisin meillä Su[...](3)

 

Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa. Torstaisin meillä Suvimäellä on kalaruokapäivä, eli silloin täällä lounastamalla saat jo yhden kalapäivän viikkosi. Tänään tarjolla oli Janssoninkiusausta.

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa Torstaisin meillä Su[...]

Perjantaina pidettiin huolta mielen hyvinvoinnista hartioita hieromalla ja Tove Janssonin satua kuunnellen.

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Perjantaina pidettiin huolta mielen hyvinvoinnista hartioita [...]

 

Vastaisku kaamokselle! Kotimaiset marjat ovat mitä parhainta superfoodia. Meillä Suvimäellä näitä vitamiinipommeja käytetään mm. välipalarahkassa ja pannukakun päällä. Miten sinä tykkäät syödä marjoja?

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa Torstaisin meillä Su[...](1)

 

Sanomalehti #keskisuomalainen tänään 27.11. – ’Meidän juttu’ Suvimäen Klubitalon aamiaiselta. Hyvä ruoka tuottaa hyvää mieltä! 😊

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa Torstaisin meillä Su[...](4)


Mitä iloa työ antaa?

Mitä iloa työ antaa?

Jopparit on työssäkäyvien ja työhön haluavien vertaistuellinen ryhmä, joka kokoontuu Suvimäellä joka toinen keskiviikko. Viime kerralla keskustelimme, mitkä asiat tuovat iloa työssä. Tässä poimintoja virinneestä keskustelusta:

Työ tuo rytmiä arkeen, viikonloput tuntuvat kivoilta kun on tehnyt töitä. Myös pienet tauot työpäivän aikana tuntuvat mukavilta. Vaikka olisi ollut haastaviakin tehtäviä, tulee kuitenkin luottamus siihen, että hommat hoituvat seuraavanakin päivänä.

Työ tuo mielekästä tekemistä ja palkitsee muutenkin kuin palkalla. Palkkaa tärkeämpää on se, että viihtyy työssä ja on mukavat työkaverit. Kun työtehtävät ovat mielekkäitä, ne motivoivat, samoin kuin vaihtelevat työt. Oman työn tuloksen näkeminen tuo hyvää mieltä.

Työ ehkäisee syrjäytymistä. Ryhmässä keskustelimme työyhteisön merkityksestä. On tärkeää, että työkaverilta voi kysyä neuvoa ja jutella työpäivän aikana. Normaali kanssakäyminen ja tervehtimiset lisäävät työviihtyvyyttä. Työyhteisön jäsenenä on kiva, kun kukin vuorollaan tuo kahvipaketin yhteisiä kahvitaukoja varten.

Työ vahvistaa itsetuntoa ja tuntee, että on hyödyksi. Jäsenet kokivat, että lähipiiri arvostaa, jos on sairastanut pitkään ja päässyt sitten töihin. Myös työasu tuo itseluottamusta.

Ryhmässä koettiin, että työpaikalla huumori on tärkeää ja parantaa ilmapiiriä.

 


Kiitos vihreästä valosta

Kiitos vihreästä valostaelisa a-1

– sitä tarvitsevat kaikki

Kun ensimmäisen kerran istuin nojatuoliin Suvimäen Klubitalon kauniissa salissa, minulta kysyttiin: Mitä ajattelet meistä mielenterveyskuntoutujista? Äkkiä tuli hiki, eikä se johtunut pelkästään silloisesta helteestä. Tietysti tilanne oli jännittävä, koska istuin siinä eräänlaisessa tutustumishaastattelussa ja halusin puhua asioista rehellisesti. Kysymys oli minusta hämmästyttävä ja hyvä.

Muistaakseni sopersin vastaukseksi, että en osaa erotella itseäni sellaisesta ryhmästä kuin ”me mielenterveyskuntoutujat”. Että minunkin elämässäni on ollut jaksoja, joissa mieleni voi hyvin huonosti, ja sitten aikoja, jolloin olen tuntenut itseni terveeksi. Että olen kaiken aikaa – nytkin – osa sitä yhteistä maailmaa, jossa mielet, terveydet ja kuntoutumiset tapahtuvat.

Lisäksi taisin viisastella, että sellainen asia kuin mielenterveys on jollain tavalla myös ihmisten sopima asia. Tarkoitin, että jossain päin maailmaa etenkin mielen sairastuminen ymmärretään eri tavalla kuin täällä. Eikä tämä ole oma keksintöni. Kuvittelepa vaikkapa joku šamaani, joka lennätettäisiin kaukomailta keskelle Kauppakatua lausumaan loitsujaan. Hän saattaisi ihmetellä, miksi paikalliset tuijottavat häntä ihmeissään – voisipa joku soittaa apuakin tilannetta rauhoittelemaan. Kotipuolessa tuo sama ihminen olisi yhteisönsä arvostettu johtohahmo.

Terveys on siis kulttuurisidonnainen asia. Kokemus terveydestä syntyy kaiken aikaa ihmisten välillä, sillä kukaan meistä ei elä tyhjiössä. Kun kohtaamme muita, välitämme heille viestejä siitä, millaisia he meidän silmissämme ovat. Yksikin katse voi kertoa toiselle paljon arvosta, jonka hänelle annamme.

Ymmärränkin kysymyksen kysyjää hyvin. Ihmisten välinen vuorovaikutus on voimakas väline. Sillä voimme tehdä ihmeitä, hyvässä ja pahassa. Sellaistakin sanaa kuin mielenterveyskuntoutuja voidaan käyttää monin tavoin. Sillä voidaan esimerkiksi jakaa ihmisiä luokkiin, ja noiden luokkien perusteella joku voi saada itselleen elintärkeää apua, toinen tulla pahasti syrjityksi.

Mieleni tekee silti korostaa ennen kaikkea sen tärkeyttä, millaiseksi ihminen itse vointinsa tuntee ja mitä hän haluaa itsestään kertoa. Pystynkö esimerkiksi näkemään mielen monet mahdollisuudet itsessäni? Entä tunnenko omat, kenties päivittäin muuttuvat voimani ja kykyni toimia maailmassa? Mielestäni nämä kysymykset kuuluvat aivan kaikille riippumatta siitä, olemmeko jäseniä Klubitalossa, Suomen hallituksessa tai jossain yksittäisessä perheessä jossain kylän perukoilla, sillä jäsenyytemme jaetussa maailmassa ei muuksi muutu, vaikka jotkut joskus niin kuvittelevatkin. Olemme kaikki ihmisiä tunteineen ja tarpeineen.

Maailman mielenterveyspäivää vietetään tänä vuonna Suomessa teemalla nuorten mielenterveys ja sen vahvistaminen muuttuvassa maailmassa. Ajatuksena on näyttää ”vihreää valoa” kaikille ihmisille heidän vahvuuksiaan arvostaen ja diagnooseista riippumatta. Ja epäilemättä: ihminen tarvitsee vihreää valoa, siis lupaa astella kadun yli toisen luo ja kohdata hänet.

Näemme toisissamme helposti eroja, mutta näemmekö luokse kutsuvan samanlaisuuden? Pystymmekö syvästi ymmärtämään, että diagnoosit ovat sanoja, joilla kyllä halutaan kertoa jotain, mutta jotka eivät koskaan voi olla sama asia kuin se, mitä jaamme ihmisyydessä? Haluan palata kysymykseen, joka nojatuoliin uponneelle, ujostelevalle minulle rohkeasti esitettiin. Ajattelen meistä mielenterveyskuntoutujista, että meidän kannattaa jatkaa sellaisten kysymysten kysymistä, jotka nousevat uteliaisuudesta toista ihmistä kohtaan. Kuka sinä olet? Mitä sinä tunnet? Mitä ajattelet? Mistä tykkäät? Mitä haluaisit tehdä?

Ja kun itse vastaamme tällaisiin kysymyksiin, meidän on hyvä muistaa, että emme ole sama asia kuin diagnoosimme. Jokin luokitus ei koskaan voi kertoa meistä kaikkea, vaan se voi parhaimmillaankin toimia lähinnä väylänä ymmärtää jotain meistä, eikä sittenkään aina ja kaikkialla. Silti, ja tämä on myös tärkeää: meillä on täysi oikeus kutsua itseämme vaikkapa mielenterveyskuntoutujiksi – erityisesti silloin, jos siitä seuraa jotakin hyvää.

Haluan kiittää jokaista Klubitalolla tapaamaani ihmistä, joka on kohdannut minut uteliaasti, ihmisenä, ja antanut minun olla oma itseni. Olen nähnyt viimeisten viikkojen aikana joka päivä vihreän valon, joka on tehnyt minulle hyvää.

Mielestäni sellainen kohtaamisen tapa on viisas siksi, että se tuntuu oikealta. Tiedän, että tarvitsemme sitä, ihan jokainen.

Elisa työkokeilijana Suvimäen Klubitalossa elo-syyskuussa 2018


Köyhyys vaikeuttaa osallisuutta

Köyhyys vaikeuttaa osallisuutta

Kuka on köyhä?

Köyhyyttä voidaan mitata erilaisilla mittareilla. On olemassa absoluuttista köyhyyttä, joka tarkoittaa puutetta ruoasta, vaatetuksesta ja asumisen vähimmäisedellytyksistä. Vauraissa länsimaissa kuten Suomessa, köyhyys on useimmiten suhteellista köyhyyttä, jossa toimeentulon niukkuus rajoittaa yhteiskunnallista osallistumista ja elämisen mahdollisuuksia.

Euroopassa köyhyyttä mitataan usein pienituloisuudella. Katsotaan että köyhä on henkilö, jonka verojen jälkeen käteen jäävät tulot (työtulot, sosiaalietuudet tms.) ovat alle 60 % kansallisesta mediaanitulosta. Suomessa yksinasuvalla tämä pienituloisuuden tai köyhyyden raja on noin 1 200 € kuukaudessa. Suomessa elää pienituloisissa kotitalouksissa yli 600 000 henkilöä. Eniten köyhyyttä on niissä kansalaisryhmissä, joiden toimeentulo on erilaisten etuuksien varassa esim. työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja toimeentulotuen saajat.

Miten köyhyys vaikuttaa?

Jatkuva eläminen pienten tulojen varassa ja huoli selviämisestä kuluttaa ihmisen voimavaroja ja tekee elämästä raskaan. Talous on haavoittuva ja odottamattomat, ylimääräiset menot stressaavat. Köyhyys vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisen elämään ja itsetuntoon kaventamalla mahdollisuuksia sosiaaliseen osallistumiseen, kulttuurielämyksiin ja ylipäätään elämäntapaan, joka tuntuu olevan ’muiden ulottuvilla’. Pitkäaikainen köyhyys saattaa nostaa eriarvoisuuden, yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita, jotka puolestaan altistavat mielenterveyden ongelmille tai fyysiselle sairastumiselle. Pienituloiselle lyhytkin sairastuminen voi olla taloudellisesti kohtalokas. Usein pienituloiset joutuvatkin tinkimään lääkkeistä tai sairaanhoitokuluista, mikä heikentää entisestään terveyttä ja elämisen laatua.

köyhän-kengät-300x146
Esimerkiksi uusien vaatteiden ostaminen on toimeentulotuesta vaikeaa.

Perusturvaetuuksien taso on liian alhainen

Suomi on saanut tästä Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta useita huomautuksia, mutta asialle ei ole tehty mitään.

Eläkeläisistä taloudellisesti kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat ne eläkkeensaajat, jotka ovat olleet koko elämänsä ansiotyön ulkopuolella ja ne, joiden ansiotyö on jäänyt vähäiseksi. Pienituloisuus onkin yleisintä nuorimmilla eläkkeensaajilla: alle 55-vuotiaiden kohdalla pienituloisuus on kolminkertaistunut kahdenkymmenen vuoden aikana.

Nuorena sairastuneiden lisäksi erityisen huonossa taloudellisessa asemassa ovat ne, jotka ovat pudonneet työelämästä, eivätkä ole päässeet työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta sairauden tai vamman vuoksi ovat kuitenkin vaikeasti työllistyviä ja jäävät pitkäaikaistyöttömiksi.

Takuueläkettä, jonka tarkoituksena on parantaa pienimpiä eläkkeitä saavien toimeentuloa ja taata niin sanottu vähimmäiseläke, maksetaan syyskuussa 2018 yhteensä 102 000 henkilölle. (Kelasto 2018.) Täysi takuueläke yksinasuvalle on 775,27€/kk. Sen voi saada vain jos ei saa muita eläkkeitä.

Kolikot-300x200
Erityisen huonossa taloudellisessa asemassa ovat nuoret eläkeläiset tai ne, joilla työura on muuten jäänyt vähäiseksi. Kuva: Pexels

Ilman toimeentulotukea ei pärjää

Kun ihminen on työmarkkinatuella tai takuueläkkeellä, on hänen erityisesti yksin asuessaan pakko hakea toimeentuloa. Toimeentulotuki ei mahdollista sitä, että saaja voisi olla mukana digitaalisessa maailmassa. Köyhä jää jälkeen digitalisaatiokehityksestä, kun ei ole varaa ostaa tietoteknisiä välineitä eikä niitä myöskään näin ollen opi käyttämään. Kuitenkin samaan aikaan KELA, muut viranomaistahot ja pankit siirtyvät koko ajan enenevässä määrin sähköiseen asiointiin. Toimeentulotuen varassa elää noin 400 000 henkilöä, heistä lähes kolmannes saa toimeentulotukea pitkäaikaisesti. Leipäjonoissa käy Suomessa viikoittain lähes 20 000 henkilöä.

Laskelma

Tässä pieni esimerkkilaskelma erään Klubitalon jäsenen tuloista. Hänellä on käytettävissään asumistuki 320 € + toimeentulotuki 160 € + työttömyyskorvaus 520 € netto = 1 000 €. Tästä summasta vähennetään vuokra, jota työttömyyskorvaus ei riitä kattamaan. Laskutoimitus yksinkertaisimmillaan 1 000 € – 560 € = 440 €. 440 € on siis se rahamäärä, jolla on katettava ruoka, vaatteet, puhelinlaskut internet ja lääkkeet. 440 € jaettuna 30 päivälle = 14,6 € päivässä. Se on summa, jolla on katettava kaikki edellä mainittu.

Sillä katetaan myös mahdolliset kodinkoneet ja niiden korjaus. Toisin sanoen perusturva, tässä tapauksessa työttömyyskorvaus, ei riitä edes vuokran maksuun. Vuokra ja toimeentulo rahoitetaan harkinnanvaraisilla sosiaalituilla. Tilanne on täysin kestämätön. Jos joutuu esimerkiksi ostamaan uudet kengät, menevät niihin kolmen päivän kaikki elantoon tarvittavat rahat.

Tilanne ei ole myöskään esimerkiksi takuueläkettä tai kuntoutustukea saavilla mielenterveyskuntoutujilla mitenkään oleellisesti erilainen. Leipäjono on monelle takuueläkeläiselle, kuntoutustuella ja työmarkkinatuella elävälle varsin tuttu.

Pääasiallinen lähde:  Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin:  Köyhyys – syitä ja seurauksia

Kirjoittajat: Ulla Lehtinen ja Kalevi X


Suvimäellä on opiskeltu keväästä 2018 lähtien tomaattien tahdittamana

Suvimäellä on opiskeltu keväästä 2018 lähtien tomaattien tahdittamana

Olemme kokoontuneet opiskeluretriittiin pienessä ryhmässä tekemään kukin omia opiskelutehtäviä pomodoro-tekniikalla. Tuossa tekniikassa keskitytään tehtävän tekoon 20 minuutin ajan ja sitten pidetään 5 minuutin tauko. Jokaisella kerralla on ollut tarjolla myös välipalaa, ja viikonloppuretriitillä syötiin keittolounas. Opiskeluretriittiin on jo osallistunut lähes 20 eri jäsentä, ja joka kerralla on ollut mukana uusia retriittiläisiä !

Usein opiskellessa unohtuu tauottaminen ja sen vuoksi opiskeluun väsyy helposti. Yksinään saattaa olla myös vaikea tarttua tehtäviin. Näissä tapaamisissa ryhmä motivoi opiskeluun, ja vetäjän käsissä oleva tauottaminen pitää huolen, etteivät tauot pääse unohtumaan.

Tähän mennessä opiskeluretriittejä on järjestetty viisi kertaa, ensimmäiset väistötiloissa Tapionkadulla ja takaisin Klubitalolle paluun jälkeen retriitit ovat jatkuneet tutussa ympäristössä.

Useamman kerran mukana ollut retriittiläinen kuvaa retriittejä onnistuneiksi, hän on pystynyt tarttumaan tehtäviin ja kokenut onnistumisen tunteita. Toinen osallistuja pitää merkityksellisenä mahdollisuutta harjoitella sosiaalisia taitoja pienemmällä porukalla ja kokee oman jännittämisensä vähentyneen.

Osallistujilta kerätyn palautteen mukaan retriitissä  ”aika kului nopeasti” ja ”oli paljon helpompi keskittyä kuin kotona.” ”Opiskelu tauotettuna ei kuluta voimavaroja yhtä paljon kuin ilman taukoja.” ”Opiskelu sai uuden, jännän ulottuvuuden, erilaista kuin mikään aikaisemmin kokeilemani työtapa.”

Opiskeluretriitit jatkuvat myös loppuvuonna. Seuraava retriitti on maanantaina 19.11. klo 13-16 Klubitalolla mediapajassa. Kysy lisätietoja työ- ja opintoyksiköstä.

Tule rohkeasti mukaan, jos kaipaat uutta potkua oman opiskelusi käynnistämiseen! Mikäli olet hakeutumassa opiskelemaan, opiskeluretriitissä voi harjoitella keskittymistä vaikkapa oman kaunokirjallisen romaanin tai tietokirjan parissa.

Tomaatti


Riisuttu Kaikesta Turhasta

 Riisuttu Kaikesta Turhasta

Olen tässä viimeaikoina pohtinut paljon elämään liittyviä asioita ihan yleisesti, ja sitten toisaalta myös peilaten siihen, mitä itse olen nähnyt ja ehkä oivaltanutkin elämässä. Elämä ei kaiketi ole aina helppoa; jokaisella lienee vastoinkäymisiä ja menetyksiä, sitten elämään liittyy muutenkin niin monia eri vaikuttimia, mitkä sitten muovaavat sen, millainen kenestäkin ihmisestä muovautuu. Elämä on myös monimutkaista, ja sitä ei ulospäin useinkaan näe, mitä kukakin on käynyt ja käy elämässään läpi vaikkapa ihan tällä hetkellä.

Olen monta kertaa ollut tilanteessa, kun joku ihminen on käyttäytynyt asiattomasti ja ilkeästi, ja sitten onkin käynyt ilmi, että tällä henkilöllä itsellään on ollut tosi vaikea aika elämässä. Todella, silloin kun on vaikeita aikoja, on hankala hymyillä ja olla ystävällinen; sitä helposti käpertyy silloin omiin asioihinsa, kun meneekin energia siihen, että saa pidettyä itsensä kasassa. Huomaan tämän piirteen itsessänikin. Kun on sellainen päivä, että väsyttää ja ärsyttää, eikä ole oikein juttutuulella niin sitä koittaa suorastaan vältellä ihmisiä, ja joku saattaa jopa ymmärtää väärin, kun et haluakaan jäädä juttelemaan normaaliin tapaan. Tämän halusin kertoa vähän pohjustaen tätä asiaa, johon kohta olen pääsemässä.

Niin, seuraavaksi kerron itsestäni ja siitä, mikä minun elämässäni on aiheuttanut tuskaa, harmia ja päänvaivaa. Se on se mielenterveydellinen sairaus, joka on murskannut suunnilleen kaikki haaveeni ja suunnitelmani, jotka minulla on ollut elämässä. Mutta toisaalta, kun on menettänyt suunnilleen kaiken, niin sitä alkaa pikkuhiljaa ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää elämässä. On ollut aikaa ajatella monet asiat uudelleen, ja on monessa kohtaa huomannut ennen olleensa täysin väärässä. Olen joutunut korjaamaan näkemyksiäni monessa asiassa.

Kummallista kyllä olen myös alkanut huomata tämän prosessin aikana, kuinka rikas oikeastaan olenkaan loppuen lopuksi kaiken tämän keskellä. En tarkoita nyt suinkaan rahallista rikkautta; sitä minulla ei ole, vaan tarkoitan muunlaista rikkautta. Tarkoitan sitä, kuinka olen saanut kasvaa ihmisenä, kuinka viimeinkin olen löytänyt anteeksiantoa itseäni ja muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi tarkoitan tällä rikkaudella kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet minun tukena silloinkin, kun olen ollut sairas, ja en ole ollut oma itseni. Tarkoitan tällä rikkaudella sitä kiitollisuutta, jota minä nyt koen kaikista elämän haasteista huolimatta.

Ennen minä saatoin haaveilla siitä, että opiskelisin pitkälle ja saisin hyvän ammatin, ja pystyisin hankkimaan oman talon maalta. Joskus minä taisin haaveilla siitä, että minulla olisi mökki luonnon keskellä ja varaa pitää autoa. No ei kai tällaisissa haaveissa mitään vikaa sinänsä ole, ja toivon yleensäkin, että jokainen ihminen saisi haaveensa toteutettua elämässä. Monesti meillä vaan on sellainen käsitys, että kun minä saan tuon ja tämän asian elämässäni, niin sitten olen onnellinen. Siinä sitten helposti jää elämättä tämä hetki, ja jos tarkkoja ollaan niin tämä hetki on se tärkein hetki meidän elämässä; se että juuri nyt voi hyvin. Ilo ja hyvä olo sekä onnellisuus lähtee kuitenkin loppuen lopuksi sisältä päin eikä ulkoisista seikoista, niinkuin usein luullaan.

Sitä helposti ajatellaan niin, että meidät ihmisenä määrittelee meidän työ, omaisuus, sosiaalinen asema tai muut ulkoiset seikat. Minusta ihmisen enemmänkin määrittelee se, mitä ihminen on sisältä päin. Jokainen ihminen on arvokas ja ainutkertainen ja ansaitsisi elää hyvän elämän. Vai voiko joku väittää olevansa parempi kuin toinen ? Jokainen me tänne synnytään samanlaisina ihmisinä, vaikka toiset saavat paremmat lähtökohdat elämään kun toiset. Monesti onkin niin, että heikoimmilta vaikuttavimmat ihmiset ovatkin loppuen lopuksi kaikkein vahvimpia, kun joutuvat selviytymään hankalissa olosuhteissa, mitä nyt kelläkin on.

Niin onnellisuus… olenko minä sitten onnellinen kun puhun ilosta ja onnellisuudesta ? Minä sanoisin ehkä niin, että minulla on rauha sydämessä, ja olen tyytyväinen ja kiitollinen siitä, mitä minulla nyt on tässä elämässä, eli olen kai sitten onnellinen. Ei tämä elämä täydellistä voi olla, koska aina on jotain murhetta ja ahdistusta, sekä välillä kamppailua sairauden kanssa, mutta näitten kanssa olen oppinut elämään, ja välillä nauttimaankin elämästä. Nämä sairauteen liittyvät asiat ei ehkä muutu minun kohdallani, tai ehkä joskus muuttuu; sitä minä en tiedä.

Olin pitkään hyvin katkera siitä, mitä minulle ja haaveilleni tapahtui kun sairastuin vuosia sitten, mutta nyt en enää ole katkera. Kerron teille nimittäin salaisuuden; katkeruudesta ei ole muuta kun haittaa sekä itselle, että niille ihmisille, jotka välittää sinusta. Katkeruudesta voi olla hankala päästä eroon, mutta siitä pääsee eroon sillä kun opettelee antamaan anteeksi sekä itselle että muille ihmisille; jos tämän päätöksen teet ja pysyt siinä, niin huomaat, että ajan kanssa katkeruus häviää, ja tilalle tulee rauha ja positiivinen mieli. Olisi varmasti paljon syitä pitää kiinni vanhasta, mutta joskus on aika päästää irti.

Minun sairauteni on vaikuttanut minuun sillä lailla, että minun on pitänyt karsia elämästäni sellaisia asioita pois, jotka tuntuvat raskaalta, jotta selviäisin. Se on laittanut miettimään asioita uudelta kannalta. Kun on riisuttu kaikesta ylimääräisestä ja turhasta, niin onkin ihmeen hyvä olla. Sitä on enemmän se oma, rehellinen, aito itsensä ilman, että tarvitsee esittää mitään. Kerron teille kohta toisen salaisuuden, joka liittyy vähän siihen, mitä kirjoitin tuossa aiemmin, nimittäin sen, mikä on tärkeintä elämässä.

Tärkein asia elämässä on rakkaus ja totuus; näihin asioihin kaiken pitäisi perustua. Nämä yhdessä ovat asioita, jotka ainoastaan rakentavat. Aito rakkaus on ainoa asia elämässä, joka on täydellistä; siitä en ole löytänyt mitään vajavaista. On muuten ihmeellistä, miten ihminen voi muuttua, kun sydämeen astuu usko, toivo ja rakkaus. Näihin sanoihin haluan tällä kertaa lopettaa.

 

Petri V

 

 


Kokemuksia taidetyöpajalta Mataralla

Kokemuksia taidetyöpajalta Mataralla

 

Kävellessäni Matara taidetyö pajalle, muistan kuinka minua jännitti, sillä olin uusi tulokas ja uudessa paikassa minua alkaa jännittämään. Kämmenet hikosivat ja sydämeni hakkasi. Halusin siinä vaiheessa luovuttaa, sillä pelkäsin ettei tästä tule sittenkään mitään ja pelkäsin etten tunne kuuluvani joukkoon. Päätin kuitenkin rohkaistua, päätin jatkaa ja olla luovuttamatta. Totesin itselleni melko pian että tämähän voi olla rikastuttava kokemus ja että anna mennä vaan! Perillä katsoin Mataran rakennusta ulkoapäin. Loistavan iso kaunis avara piha missä nuoret varmasti tykkäävät hengailla. Mutta kun aloin katsomaan rakennusta ja pian pääsinkin taloon sisälle tutustumaan erilaisiin toimi pisteisiin. Huomasin kuitenkin pian että täällä nuoriso on rentoa porukkaa eikä minulla olisi mitään syytä enää jännittää tilanteita siitä että pärjäänköhän minä. Sain esittely kierroksen missä esiteltiin erilaisia työpisteitä missä nuoret voivat toteuttaa itseään. Myös avara hengaus piste vaikutti tosi mukavilta ja myös rennolta ja rauhalliselta. Samoin eri työpaja ohjaajat. Pian olikin aika tutustua työpisteeseen missä tulisin työskentelemään taiteen parissa muiden kanssa. Alussa menin nurkkaan piirtämään. Lopulta rohkaistuin ja uskaltauduin tekemään savitöitä. Minut otettiin porukkaan avosylin vastaan ja jengi oli minulle hyvin ystävällisiä ja mukavan oloisia. Aloin kuumeisesti miettimään että mitä minä voisin työstää savesta. keksinkin melko pian, että voisin väkertää savesta itselleni kynäkotelon. Minulla oli jatkuvasti kynätaiteilu välineet sikin sokin penaalissa ja usein tärkeät taiteilija välineet olivat hukassa, jotenka ajattelin että kynäteline olisi hyvä mahdollisuus pitää kynät ojennuksessa ja siistissä perusjärjestyksessä. Onneksi sain Panulta apua ja hyviä monipuolisia vinkkejä siihen mitä välineitä kannattaa käyttää ja miten kynäteline savesta kannattaa tehdä. Pääsimme puoleen väliin projektintekoa. Vielä on puolet kynäteline savesta vielä tekemättä. Odotan innolla millainen lopputulos savi työstäni oikein tulee, sillä en ole kovinkaan mestari savitöissä. Olen todella tyytyväinen siihen että kävin tutustumassa taidepajaan mataraan.  Kannustan muitakin rohkeasti tutustumaan ja käymään Mataran taide työpajalla. Jengi on mukavaa ja rentoa porukkaa. Aina voin kääntyä ohjaajan puoleen jos minulla on kysyttävää. Jos olet kiinnostunut taiteesta voin mielelläni suositella paikkaa. Täällä koen kuuluvani joukkoon ja minulla on turvallista työskennellä ilman pelkoa. Voin myös olla rohkeasti oma itseni ja taiteilla rakkaan taideharrastuksen myötä. Parasta täällä on se kun voit piirtää, maalata öljyväreillä tai tehdä upeita savitöitä. Tai miksipä ei myös löytää uusia ihmissuhteita ja uusia ystäviä.

Henna-Riikka Järvinen