Suvimäen Klubitalo

Vapaus Klubitalon periaattena

On hyvä tietää, ettei Klubitalon jäsenyys ei merkitse pakkoa käydä talolla. Klubitalolla saa käydä silloin kun haluaa ja tänne voi palata pitkänkin poissaolon jälkeen. Klubitalon periaatteisiin kuuluu siis vapaus ja vapaaehtoisuus. Näin Klubitaloelämä on huomattavasti rennompaa ja aidompaa kuin jos sitä sitoisi pakko.

Ihmiset hyväksytään sellaisina kuin he ovat eikä heiltä edellytetä muuta kuin talon sääntöjen kunnioitusta. Paradoksaalista kyllä, usein juuri se poikii osallistumista ja sitoutumista talon toimintaan. Jos jäseniä pakotettaisiin käymään talolla, vastarinta ja haluttomuus olisivat luultavasti usein päällimmäisiä tunteita.

Filosofiassa puhutaan negatiivisesta ja positiivisesta vapaudesta. Negatiivinen vapaus on vapautta jostakin, esimerkiksi juuri rajoituksista ja pakoista. Positiivinen vapaus taas on vapautta johonkin, esimerkiksi vapautta toimia yhteiskunnan jäsenenä tai vapautta omaan maailmankatsomukseen.

Klubitalon vapaudessa ovat mukana sekä negatiivinen että positiivinen vapaus. Negatiivinen vapaus on helppo ymmärtää, se on juuri vapaaehtoisuutta. Positiivinen vapaus tarkoittaa Klubitalon oloissa vapautta osallisuuteen, työhön, yhteisön jäsenenä olemiseen ja paluuseen Klubitalolle pitkänkin tauon jälkeen.

Omasta puolestani voin sanoa, että olisin jo monesti lopettanut Klubitalolla käymisen, jos se ei perustuisi vapaaehtoisuuteen ja jos tänne ei aina olisi voinut tulla uudestaan. Lopettaminen olisi ollut minulle kuitenkin vahingoksi. On tärkeää, että Klubitalo on aina ollut olemassa, silloinkin kun en ole käynyt täällä niin paljon. Jo tieto siitä, että on yhteisö johon kuuluu ja paikka jonne tulla ovat auttaneet minua huomattavasti.

Lauri

Ullan jäädessä eläkkeelle uusi toiminnanjohtaja aloittaa maaliskuussa

Työn iloa klubitaloyhteisössä

Meillä on Suvimäen Klubitalolla tapana toivottaa joka aamuisen yhteisen aamukahvin ja kalenterikatsauksen jälkeen toisillemme työn iloa. Emme oikein osaa edes lähteä töihin yksiköihin ilman tätä toivotusta. Itse olen saanut kokea työn iloa klubitaloyhteisössä jo tosi pitkään. Ehkä ihan kaikki päivät eivät ole olleet yhtä täynnä iloa, mutta kaikkiin päiviin iloa on mahtunut, mistä olen erityisen kiitollinen. Koen tavallaan saaneeni lahjan, josta naapurini vinkkasi minulle 17 vuotta sitten: puolen vuoden ohjaajan sijaisuus Suvimäen Klubitalolla, jota seurasi pitkä työura arvostamassani työssä ja upeassa yhteisössä. Sellaisessa, jossa olen voinut hyvin ja voinut oikeasti kokea työn iloa.  Tällaiset työpaikat eivät ole itsestään selviä. Sain tämän mahdollisuuden sen jälkeen kun olin sanoutunut irti edellisestä työpaikastani, koska en voinut siellä enää hyvin. Tunnistin omat ”reunaehtoni”, jotka toivoin seuraavassa työpaikassa toteutuvan, ja jotka tiesin tärkeiksi oman hyvinvointini kannalta: että arvot sopivat yhteen omieni kanssa, että on olemassa työyhteisö johon kuulua, ja että toimintaa kehitetään yhteisöllisesti. Olen kiitollinen paitsi naapurilleni, ennen kaikkea kaikille teille, jotka valinnalla mahdollistitte minulle koko työurani pisimmän ja parhaimman jakson! Tämä jakso on päättymässä ensi keväänä.

Näihin vuosiin mahtuu monenlaista: toiminnan kasvua ja laajenemista, uusia toimintamuotoja, erilaisia kokeiluja ja kehittämishankkeita. Tutustumisia lukuisiin uusiin jäseniin ja työkavereihin – mutta myös luopumisia monista tärkeistä yhteisön jäsenistä. Olemme hakeneet aktiivisesti mukaan erilaisiin verkostoihin, ja myös auttaneet rakentamaan ja vahvistamaan niitä. Emme enää ole yksittäinen toimija, jolla jonkun silmissä on ehkä ollut hieman omalaatuiset toimintaperiaatteet (jotka vielä ovat tuntuneet pysyvänkin vuodesta toiseen). Olemme vuosien myötä kuitenkin tulleet näkyväksi ja arvostetuksi osaksi Jyväskylän ja lähikuntien mielenterveystyön kenttää.

Vaikka toiminta on monipuolistunut ja laajentunut merkittävästi, arvot ja toiminnan perusperiaatteet ovat silti pysyneet samoina. Olemme halunneet pitää kiinni kansainvälisistä laatusuosituksista, jotka määrittävät jäsenten oikeudet, ja toimivat eettisinä toimintaohjeina työntekijöille ja hallitukselle. Psykiatrisen Kuntoutuksen Tuki ry:n hallitus on hienolla tavalla arvostanut tätä perustaa, ja edellyttänyt meidän toteuttavan ja kehittävän toimintaamme sen pohjalta.  Siksi ei ole tarvinnut koskaan edes miettiä, onko työn ja omien arvojen välillä jotain ristiriitoja. Se on työelämässä mahtava etuoikeus!

Jään pois tästä minulle rakkaasta työstä huhtikuun 2019 alusta. Muutos tulee taatusti olemaan itselleni vaikea, vaikka olenkin yrittänyt siihen henkisesti joillakin suunnitelmilla valmistautua. Silti minun tulee varmasti ikävä niin monia asioita ja ihmisiä! Ehkäpä löydän jonkun tavan olla jäsenille avuksi heidän arjessaan, vaikkapa vapaaehtoistyön muodossa?

Muutoksia tulee tietysti myös klubitaloyhteisölle, jonka yhteisenä vastuuna on ottaa vastaan ja perehdyttää uusi toiminnanjohtaja. Paikka on parhaillaan auki, ja valinta tehdään tammikuussa. Uusi työntekijä aloittaa 18.3. ja työskentelen vielä kaksi viikkoa yhdessä hänen kanssaan.

Koko yhteisöllä on tärkeä tehtävä auttaa uutta toiminnanjohtajaa tuntemaan itsensä tervetulleeksi ja pääsemään sisään klubitalotoimintaan. Olemme yhteistyönohjauksen avulla oivaltaneet, että uuden johtajan ei tarvitse täyttää kenenkään saappaita, vaan hän tulee taloon ihan omilla jalkineillaan (jotka kuitenkin joutuu eteisessä vaihtamaan sisäkenkiin 😉 ). Hän tuo varmasti toimintaan myös uusia tuulia, ajatuksia, tapoja ja verkostoja, joita järjestöjen aseman varmistamisessa ja vahvistamisessa tulevaisuudessa varmasti tarvitaankin.  Muutos on mahdollisuus ja voimavara sellaiselle toimivalle ja oppivalle yhteisölle, kuten Suvimäen Klubitalo!

Ulla

P.S. Teen siis vielä täysillä töitä maaliskuun 2019 loppuun, ja järjestän varmaan jonkinlaiset läksiäisetkin 😉

Auttaminen ja avun pyytäminen on osa elämää

Heipsis!  Tänään soskutäti Psykan polilla kysy et ”kun kuulostaa et arjen askareet on niin haastavia fyysisten rajotteiden takia,  nii mikä sun suhtautuminen olis henkilökohtaseen avustajaan” ja näki et kysy varoen. Ni miä vaa sanoin et kaikki apu kelpaa, ei mua haittaa se et ihmiset tietää et tarviin apua, tai et en pärjää ihan kaikessa yksin, tai huonommin ainaki ilman mitää apua.Ystävät ja äiti on auttanut mua kesästä lähtien esim. pyykkäämisessä, se on eniten kipua aiheuttava,  ja monessa muussa.

Mä oon hävenny aikasemmin tietämättäni moniaki asioita.  En sinällään katso muita ihmisiä silleen, että ainakaa tarkotuksella arvostelisin tai miettisin, minkä takia kukakin on joutunut henkisesti tai fyysisesti huonoon jamaan… Mutta kun ite eka kerran menin Jyväskylässä joskus 3 vuotta sitten ruokajonoon, ni mulla oli ensinnäkin olo et oon aivan pohjalla, tai ainakin lähellä pohjaa. Asunto aina on ollut. Toimeentuloa ei aina. Viime keväänäkin huhtikuun elin kokonaan siten, et sain just maksettua vuokran, ei tietoa saanko maksettua toukokuussa vuokraa. Ja koko huhtikuun mä sain ruokani yms. ostettua valmistumisrahoilla, mitä sain sukulaisilta ja ystäviltä. Joo vois sanoa, mikset pyytänyt enemmän jos tarvii,  mut siinä tilanteessa voimat on loppu, et ei ees pysty tekee enempää. Mutta palatakseni ruokajonoasiaan. Aloin käymään siellä säännöllisesti vuonna 2015 ja sitten pääsin töihin Suvimäen Klubitalolle keväällä 2016. Mikä on yks kaikkein tärkeimmistä kokemuksista, niin sen työn aikana mä sain kasvaa sisäisesti siihen pisteeseen missä oon nyt. Toki muutkin asiat tuki sitä kasvua, mut Klubitalo varmasti lähes jaetulla ensimmäisellä sijalla Jumalan avun kanssa. Oikeesti, ei oo vitsi, vaikka ainahan mä vitsailen 😀 Mut en nyt.
Mun työt loppu helmikuun lopussa 2018, mut käytännössä olin jo helmikuun alusta poissa, kun jalan kipu ja henkinen kuormitus rajotti sen verran, etten pystynyt enempää. Mut sain merkonomin paperit. Sit olin sairaalassa, minne menin ambulanssilla, koska mun selkään tuli äkillinen, aivan sairaan kova kipu. Mä en ole koskaan elämässäni huutanut niin kovaa ku sillon. Itkin ja huusin ja rukoilin yhtä aikaa. Kunnon dropeilla pääsin sairaalaan asti… Siellä olin liikuntakyvyttömänä ensimmäiset vuorokaudet toukokuussa 2018.
Sairaalasta yhä todella vajaakuntoisena kotiuduttuani, on taisteltu etuuksista, siitä että sais edes oikeita hoitoja ja tapais erikoislääkäreitä… vois kuntoutua. Ja mun on pitäny itse koko ajan aktiivisesti pyytää apua. Ne ei nähny tarpeelliseks siel osastolla antaa mitään aikoja kellekkään, eikä mun selkää tutkittu lähes yhtään. Ei kuvattu, en päässy erikoislääkärille. Eka fysioterapiakin oli kuukauden jälkeen kotiutumisesta.
No, lista olis pitkä, mitä oon tehny, et pärjää.  Täl hetkellä mä, kiitos Jumalan, pystyn kävelee ja pyöräilee lyhyitä matkoja, kunhan lepoa tulee myös riittävästi.
Mut mikä on muuttunut?  Mä ku meen ruokapankkiin, sinne leipäjonoon, mä mielelläni juttelen siel. Mun yks tärkee frendikin on siel töissä, ni on kiva aina nähdä. Mulle se paikka on täysin normaali, ja kaikki jotka siella käy niin.. no kaikki me ollaan ihan samalla viivalla ihmisarvon kannalta. Yhteiskunta ei aina toimi siten, että kokisi arvokkuutta, mutta ei se meitä määrittele. Minä uskon jokaisen olevan jo syntyessään arvokas, huolimatta mihin sitä elämässä päätyy!
Tänään tosiaan oli palaveri, jossa sosiaaliohjaaja, omahoita ja psykiatri olivat, ja mietittiin jatkoa. Päädyttiin hakemaan kuntoutustukea ensi vuoden elokuun loppuun,  jonka aikana on kuntoutussuunnitelma niin fyysisen kuin henkisenkin voinnin osalta tehtynä, ainakin jo osittain.  Ens viikolla hoidetaan yhdessä soskun kanssa paperiasiat, koska rehellisesti sanottuna oon lopen uupunut kaikkiin hakemuksiin ja kela -kirjeenvaihtoon useasti viikossa… niin tehdään yhdessä!
Todennäköisesti haetaan myös henkilökohtaista avustajaa ihan arjen toimiin, fyysisten ja todellaki myös henkisten syiden takia. Mä voisin kitkutella ehkä joten kuten ilman apua… Mut sillo en kyllä paljon kuntoutuis, vaa sairastuisin yhä enemmän. Et kaikki apu kelpaa.
Mun pointti tässä pitkässä jaarittelussa oli siis tämä,  jossei sitä löytänyt tekstistä (tai nukahti kesken): apua saa ja pitää pyytää,  missä tahansa.  Olipa fyysisiä,  henkisiä, hengellisiä, tai taloudellisia, tai mitä ikinä ongelmia.
Ja se ei ole hävettävä asia tai leima huonoudesta. Se on merkki siitä, että tarvitaan  jeesiä.  Merkki siitä, että me ollaan ihmisiä, ei koneita. Pyydetään apua,  annetaan apua, jos voidaan!  Ja pyritään olemaan tuomitsematta ja lyömättä häpeäleimoja itselle, tai toisille, missään tilanteessa.
Rakkautta kaikille. Ollaan kaikki arvokkaita ja tärkeitä, vaikka se ei aina siltä tuntus!

– Heidi

Vertaisryhmä Klubitalolla keväällä 2019

Vertaisryhmä on kokoontunut talolla kaksi vuotta. Ryhmä kokoontuu joka toinen perjantai klo 13 valmiiden aiheiden pohjalta. Ryhmään mahtuu kerralla 6 jäsentä. Ryhmää ohjaa jäsen Raija Kauranen ja ohjaajista on mukana Anu Pyyhtinen. Anun kanssa voi keskustella ryhmän jälkeen jos joku asia jäi pohdituttamaan. Raija on käynyt vertaisohjaaja ja kokemusasiantuntija koulutuksen.

Ryhmässä voit luottamuksellisesti kertoa omista kokemuksistasi. Voit osallistua ryhmään myös kuuntelijana, jos et halua osallistua keskusteluihin. Tarkoituksena on , että jokaisella on tilaa puhua. Vaitiolo koskee jokaista ryhmäläistä eli keskustelua esille tulleista asioista ei jatketa ryhmän ulkopuolella. Jokaisen puheenvuoroa kunnioitetaan. Muistathan, ettei ryhmä ole terapiaa. Vertaistuen tarkoituksena on tukea toinen toistamme omien kokemuksien kautta.

Ryhmän aiheet ja kerrat:

11.1. 2019 Selviytymiskeinot; tunneilmaisu, kuormitus,päivärytmi, uni,ihmissuhteet,rentoutuminen,lääkitys,hoitava taho,sairauden hyväksyntä,harrastukset ja erilaiset vertaisryhmät

25.1. Sairastuminen ja sen hyväksyminen;  sairastumisaika,miltä tuntuu,läheiset ja ympäristö,auttaneet asiat,tuen tarve, menetykset, mitä hyvää on tullut,vaikutus itsetuntoon

8.2. Kuntoutuminen; psykiatrinen hoito,tyytyväisyys,muutos,voimavarat,asioiden vaikutus sairastumiseen, hyvä mieli,hoito-ja kuntoutustahot, mistä kuntoudut

22.2. Myötätunto; tunteet,selviytymiskeinot,muistot,huumori,mielihyvä,hemmottelu,positiivinen palaute, kehon viestit,kohteliaisuudet,tarpeet,nautinto.

8.3. Voimavarat; mukava tehdä,missä olet hyvä,harrastukset,mitä arvostat itsessäsi,ihmissuhteet,mitä odotat elämältä, voimavarat, hyvä palauite,hyvä olo,tyytyväisyys itseen.

22.3. Minuuden vahvistaminen; tunteet,vastuu,ein sanominen,arvottomuus,tässä ja nyt,tarpeet, anteeksianto,hyväksyntä,kenen vuoksi teet asioita,ongelmista tavoitteet,tietoinen läsnäolo,myötätunto itseä kohtaan.

5.4.Myönteisyys; ilo, toivo,kunnioitus,kiinnostus,kiitollisuus,ylpeys,inspiraatio,välittäminen,vaikutusmahdollisuus,arvostus,mistä apua,kehityskohteet,unelmat,mitä toivot toisilta ja mistä haluat luopua.

26.4 Fyysinen hyvinvointi; liikunta,ruokavalio,itsen hoivaaminen,uni ja siitä huolehtiminen,hammashoito,yleislääkärissä käynti,seksuaalisuus ja tarpeet, kosketus, hoidot esim.hieronta,rentoutuminen.

10.5. Toipumisprosessi; ihmissuhteet,yhteisöön kuuluminen,usko,toivo ja motivaatio,positiivinen kuva itsestä, stigma,hengellisyys,elämänlaatu ja mielekkyys,sosiaaliset roolit,elämän hallinta ja vastuunotto,sairauden ja oireiden hallinta, psykoedukaatio, asuminen.

24.5. Seksuaalisuus; tunteet, läheisyys,hellyys,turva,lohtu,naiseus tai miehuus, kehon arvostus, turvalliset rajat, keinot lisätä omaa seksuaalista hyvinvointia,puolien pito,miten vaalit seksuaalisuutta, arvo ja rakastettavuus, kehon aistit, tuen tarve

Voit halutessasi valmistautua kuhunkin kertaan pohtimalla esillä olevia teemoja/ apusanoja. Juttelu on vapaaehtoista ja luottamuksellista.

Ilmoittautuminen tapahtuu kahvion seinällä olevaan nimilistaan. Seuraavan ryhmän ilmottautuminen ilmestyy aina edellisen ryhmäkerran jälkeen. Jos olet osallistunut vertaisryhmään jo aikaisemmin ja aiheet tuntuu tutuilta niin anna vuoro jäsenelle joka ei ole vielä osallistunut aiemmin teemaan.

Tervetuloa ryhmään!!!

Mielenterveysviikolla teemana hyvinvointi

Mielentervesyviikon tunnelmia Klubitalon Instasta poimittuna:

Siemenet ja pähkinät ovat hyviä rasvan lähteitä. Tiesitkö, että aivojen kuivapainosta on noin 60% rasvaa? Muista siis ruokkia myös aivojasi. Kuvassa cashew-pähkinää, chian-siemeniä, mantelilastuja, auringonkukan- ja kurpitsan siemeniä sekä hampunsiemeniä.

Lounaana salaattibuffa jolla suositeltu puoli kiloa kasviksia päivässä melkein jo toteutui.

Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa. Torstaisin meillä Suvimäellä on kalaruokapäivä, eli silloin täällä lounastamalla saat jo yhden kalapäivän viikkosi. Tänään tarjolla oli Janssoninkiusausta.

Perjantaina pidettiin huolta mielen hyvinvoinnista hartioita hieromalla ja Tove Janssonin satua kuunnellen.

Vastaisku kaamokselle! Kotimaiset marjat ovat mitä parhainta superfoodia. Meillä Suvimäellä näitä vitamiinipommeja käytetään mm. välipalarahkassa ja pannukakun päällä. Miten sinä tykkäät syödä marjoja?

Sanomalehti #keskisuomalainen tänään 27.11. – ’Meidän juttu’ Suvimäen Klubitalon aamiaiselta. Hyvä ruoka tuottaa hyvää mieltä! 😊

Kiitos vihreästä valosta

– sitä tarvitsevat kaikki

Kun ensimmäisen kerran istuin nojatuoliin Suvimäen Klubitalon kauniissa salissa, minulta kysyttiin: Mitä ajattelet meistä mielenterveyskuntoutujista? Äkkiä tuli hiki, eikä se johtunut pelkästään silloisesta helteestä. Tietysti tilanne oli jännittävä, koska istuin siinä eräänlaisessa tutustumishaastattelussa ja halusin puhua asioista rehellisesti. Kysymys oli minusta hämmästyttävä ja hyvä.

Muistaakseni sopersin vastaukseksi, että en osaa erotella itseäni sellaisesta ryhmästä kuin ”me mielenterveyskuntoutujat”. Että minunkin elämässäni on ollut jaksoja, joissa mieleni voi hyvin huonosti, ja sitten aikoja, jolloin olen tuntenut itseni terveeksi. Että olen kaiken aikaa – nytkin – osa sitä yhteistä maailmaa, jossa mielet, terveydet ja kuntoutumiset tapahtuvat.

Lisäksi taisin viisastella, että sellainen asia kuin mielenterveys on jollain tavalla myös ihmisten sopima asia. Tarkoitin, että jossain päin maailmaa etenkin mielen sairastuminen ymmärretään eri tavalla kuin täällä. Eikä tämä ole oma keksintöni. Kuvittelepa vaikkapa joku šamaani, joka lennätettäisiin kaukomailta keskelle Kauppakatua lausumaan loitsujaan. Hän saattaisi ihmetellä, miksi paikalliset tuijottavat häntä ihmeissään – voisipa joku soittaa apuakin tilannetta rauhoittelemaan. Kotipuolessa tuo sama ihminen olisi yhteisönsä arvostettu johtohahmo.

Terveys on siis kulttuurisidonnainen asia. Kokemus terveydestä syntyy kaiken aikaa ihmisten välillä, sillä kukaan meistä ei elä tyhjiössä. Kun kohtaamme muita, välitämme heille viestejä siitä, millaisia he meidän silmissämme ovat. Yksikin katse voi kertoa toiselle paljon arvosta, jonka hänelle annamme.

Ymmärränkin kysymyksen kysyjää hyvin. Ihmisten välinen vuorovaikutus on voimakas väline. Sillä voimme tehdä ihmeitä, hyvässä ja pahassa. Sellaistakin sanaa kuin mielenterveyskuntoutuja voidaan käyttää monin tavoin. Sillä voidaan esimerkiksi jakaa ihmisiä luokkiin, ja noiden luokkien perusteella joku voi saada itselleen elintärkeää apua, toinen tulla pahasti syrjityksi.

Mieleni tekee silti korostaa ennen kaikkea sen tärkeyttä, millaiseksi ihminen itse vointinsa tuntee ja mitä hän haluaa itsestään kertoa. Pystynkö esimerkiksi näkemään mielen monet mahdollisuudet itsessäni? Entä tunnenko omat, kenties päivittäin muuttuvat voimani ja kykyni toimia maailmassa? Mielestäni nämä kysymykset kuuluvat aivan kaikille riippumatta siitä, olemmeko jäseniä Klubitalossa, Suomen hallituksessa tai jossain yksittäisessä perheessä jossain kylän perukoilla, sillä jäsenyytemme jaetussa maailmassa ei muuksi muutu, vaikka jotkut joskus niin kuvittelevatkin. Olemme kaikki ihmisiä tunteineen ja tarpeineen.

Maailman mielenterveyspäivää vietetään tänä vuonna Suomessa teemalla nuorten mielenterveys ja sen vahvistaminen muuttuvassa maailmassa. Ajatuksena on näyttää ”vihreää valoa” kaikille ihmisille heidän vahvuuksiaan arvostaen ja diagnooseista riippumatta. Ja epäilemättä: ihminen tarvitsee vihreää valoa, siis lupaa astella kadun yli toisen luo ja kohdata hänet.

Näemme toisissamme helposti eroja, mutta näemmekö luokse kutsuvan samanlaisuuden? Pystymmekö syvästi ymmärtämään, että diagnoosit ovat sanoja, joilla kyllä halutaan kertoa jotain, mutta jotka eivät koskaan voi olla sama asia kuin se, mitä jaamme ihmisyydessä? Haluan palata kysymykseen, joka nojatuoliin uponneelle, ujostelevalle minulle rohkeasti esitettiin. Ajattelen meistä mielenterveyskuntoutujista, että meidän kannattaa jatkaa sellaisten kysymysten kysymistä, jotka nousevat uteliaisuudesta toista ihmistä kohtaan. Kuka sinä olet? Mitä sinä tunnet? Mitä ajattelet? Mistä tykkäät? Mitä haluaisit tehdä?

Ja kun itse vastaamme tällaisiin kysymyksiin, meidän on hyvä muistaa, että emme ole sama asia kuin diagnoosimme. Jokin luokitus ei koskaan voi kertoa meistä kaikkea, vaan se voi parhaimmillaankin toimia lähinnä väylänä ymmärtää jotain meistä, eikä sittenkään aina ja kaikkialla. Silti, ja tämä on myös tärkeää: meillä on täysi oikeus kutsua itseämme vaikkapa mielenterveyskuntoutujiksi – erityisesti silloin, jos siitä seuraa jotakin hyvää.

Haluan kiittää jokaista Klubitalolla tapaamaani ihmistä, joka on kohdannut minut uteliaasti, ihmisenä, ja antanut minun olla oma itseni. Olen nähnyt viimeisten viikkojen aikana joka päivä vihreän valon, joka on tehnyt minulle hyvää.

Mielestäni sellainen kohtaamisen tapa on viisas siksi, että se tuntuu oikealta. Tiedän, että tarvitsemme sitä, ihan jokainen.

Elisa työkokeilijana Suvimäen Klubitalossa elo-syyskuussa 2018

Köyhyys vaikeuttaa osallisuutta

Kuka on köyhä?

Köyhyyttä voidaan mitata erilaisilla mittareilla. On olemassa absoluuttista köyhyyttä, joka tarkoittaa puutetta ruoasta, vaatetuksesta ja asumisen vähimmäisedellytyksistä. Vauraissa länsimaissa kuten Suomessa, köyhyys on useimmiten suhteellista köyhyyttä, jossa toimeentulon niukkuus rajoittaa yhteiskunnallista osallistumista ja elämisen mahdollisuuksia.

Euroopassa köyhyyttä mitataan usein pienituloisuudella. Katsotaan että köyhä on henkilö, jonka verojen jälkeen käteen jäävät tulot (työtulot, sosiaalietuudet tms.) ovat alle 60 % kansallisesta mediaanitulosta. Suomessa yksinasuvalla tämä pienituloisuuden tai köyhyyden raja on noin 1 200 € kuukaudessa. Suomessa elää pienituloisissa kotitalouksissa yli 600 000 henkilöä. Eniten köyhyyttä on niissä kansalaisryhmissä, joiden toimeentulo on erilaisten etuuksien varassa esim. työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja toimeentulotuen saajat.

Miten köyhyys vaikuttaa?

Jatkuva eläminen pienten tulojen varassa ja huoli selviämisestä kuluttaa ihmisen voimavaroja ja tekee elämästä raskaan. Talous on haavoittuva ja odottamattomat, ylimääräiset menot stressaavat. Köyhyys vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisen elämään ja itsetuntoon kaventamalla mahdollisuuksia sosiaaliseen osallistumiseen, kulttuurielämyksiin ja ylipäätään elämäntapaan, joka tuntuu olevan ’muiden ulottuvilla’. Pitkäaikainen köyhyys saattaa nostaa eriarvoisuuden, yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita, jotka puolestaan altistavat mielenterveyden ongelmille tai fyysiselle sairastumiselle. Pienituloiselle lyhytkin sairastuminen voi olla taloudellisesti kohtalokas. Usein pienituloiset joutuvatkin tinkimään lääkkeistä tai sairaanhoitokuluista, mikä heikentää entisestään terveyttä ja elämisen laatua.

Esimerkiksi uusien vaatteiden ostaminen on toimeentulotuesta vaikeaa.

Perusturvaetuuksien taso on liian alhainen

Suomi on saanut tästä Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta useita huomautuksia, mutta asialle ei ole tehty mitään.

Eläkeläisistä taloudellisesti kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat ne eläkkeensaajat, jotka ovat olleet koko elämänsä ansiotyön ulkopuolella ja ne, joiden ansiotyö on jäänyt vähäiseksi. Pienituloisuus onkin yleisintä nuorimmilla eläkkeensaajilla: alle 55-vuotiaiden kohdalla pienituloisuus on kolminkertaistunut kahdenkymmenen vuoden aikana.

Nuorena sairastuneiden lisäksi erityisen huonossa taloudellisessa asemassa ovat ne, jotka ovat pudonneet työelämästä, eivätkä ole päässeet työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta sairauden tai vamman vuoksi ovat kuitenkin vaikeasti työllistyviä ja jäävät pitkäaikaistyöttömiksi.

Takuueläkettä, jonka tarkoituksena on parantaa pienimpiä eläkkeitä saavien toimeentuloa ja taata niin sanottu vähimmäiseläke, maksetaan syyskuussa 2018 yhteensä 102 000 henkilölle. (Kelasto 2018.) Täysi takuueläke yksinasuvalle on 775,27€/kk. Sen voi saada vain jos ei saa muita eläkkeitä.

Erityisen huonossa taloudellisessa asemassa ovat nuoret eläkeläiset tai ne, joilla työura on muuten jäänyt vähäiseksi. Kuva: Pexels

Ilman toimeentulotukea ei pärjää

Kun ihminen on työmarkkinatuella tai takuueläkkeellä, on hänen erityisesti yksin asuessaan pakko hakea toimeentuloa. Toimeentulotuki ei mahdollista sitä, että saaja voisi olla mukana digitaalisessa maailmassa. Köyhä jää jälkeen digitalisaatiokehityksestä, kun ei ole varaa ostaa tietoteknisiä välineitä eikä niitä myöskään näin ollen opi käyttämään. Kuitenkin samaan aikaan KELA, muut viranomaistahot ja pankit siirtyvät koko ajan enenevässä määrin sähköiseen asiointiin. Toimeentulotuen varassa elää noin 400 000 henkilöä, heistä lähes kolmannes saa toimeentulotukea pitkäaikaisesti. Leipäjonoissa käy Suomessa viikoittain lähes 20 000 henkilöä.

Laskelma

Tässä pieni esimerkkilaskelma erään Klubitalon jäsenen tuloista. Hänellä on käytettävissään asumistuki 320 € + toimeentulotuki 160 € + työttömyyskorvaus 520 € netto = 1 000 €. Tästä summasta vähennetään vuokra, jota työttömyyskorvaus ei riitä kattamaan. Laskutoimitus yksinkertaisimmillaan 1 000 € – 560 € = 440 €. 440 € on siis se rahamäärä, jolla on katettava ruoka, vaatteet, puhelinlaskut internet ja lääkkeet. 440 € jaettuna 30 päivälle = 14,6 € päivässä. Se on summa, jolla on katettava kaikki edellä mainittu.

Sillä katetaan myös mahdolliset kodinkoneet ja niiden korjaus. Toisin sanoen perusturva, tässä tapauksessa työttömyyskorvaus, ei riitä edes vuokran maksuun. Vuokra ja toimeentulo rahoitetaan harkinnanvaraisilla sosiaalituilla. Tilanne on täysin kestämätön. Jos joutuu esimerkiksi ostamaan uudet kengät, menevät niihin kolmen päivän kaikki elantoon tarvittavat rahat.

Tilanne ei ole myöskään esimerkiksi takuueläkettä tai kuntoutustukea saavilla mielenterveyskuntoutujilla mitenkään oleellisesti erilainen. Leipäjono on monelle takuueläkeläiselle, kuntoutustuella ja työmarkkinatuella elävälle varsin tuttu.

Pääasiallinen lähde:  Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin:  Köyhyys – syitä ja seurauksia

Kirjoittajat: Ulla Lehtinen ja Kalevi X