Psykofyysinen fysioterapia

Psykofyysinen fysioterapia

”Psykofyysinen fysioterapia on fysioterapian erikoisala, jonka tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltaisen toimintakyvyn edistäminen. Psykofyysisestä fysioterapiasta hyötyvät erityisesti henkilöt, joilla on mielenterveyden ongelmia esim. masennusta, syömishäiriöitä tai paniikkioireita, stressioireita, unettomuutta, jännittyneisyyttä, ahdistuneisuutta tai uupumusta, pitkittyneitä kiputiloja, neurologisia tai tuki- ja liikuntaelinsairauksien aiheuttamia toimintakykyhäiriöitä tai vaikeuksia perusliikkumisessa tai oman kehon tiedostamisessa tai traumasta tai post-traumaattisesta stressireaktiosta aiheutuvia fyysisisä oireita.”

Lähde: Suomen Psykofyysisisen Fysioterapian Yhdistys PSYFY ry.

Psykofyysiseen fysioterapiaan tarvitsee lähetteen, jonka saa lääkäriltä. Minä sain sen terveyskeskuslääkäriltä. Kela korvaa hoidosta 8e ja hoitokerralle jää hintaa 57e. Käyn terapiassa 15 kertaa, joka on maksimi mahdollisuus. Terapia on sijoitus itseni ja omaan hyvinvointiini. Käyn terapiassa kerran viikossa tai kahden viikon välein.

Minun psykofyysinen fysioterapia alkoi tammikuussa. Tavoitteena on minun jännittyneisyyteni lievittyminen ja näkyväksi tuleminen. Samalla tavoite on löytää oma tapa pysähtyä, rauhoittua ja palautua. Ensimmäisellä terapiakerralla määrittelimme fysioterapeutin kanssa minun ongelman ja teimme suunnitelman hoidon sisällöstä. Minun terapiani tulee sisältämään kehon kuuntelua seisten, istuen, pitkällään ja kävellessä sekä syvärentoutusta ja hengitysharjoituksia ja kosketusta, äänenkäyttöä ja ei:n sanomista. Lisäksi tehdään tyhjän tuolin harjoitus, jossa puhun itselleni. Asioita lähestytään kehon tuntemusten kautta. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen olen aivan täpinöissäni 😊.

Se, että koen olevani psyykkisesti näkyvä, vaatii kehollisesti kokemuksen keskilinjasta kehossa ja vapaana kulkevan hengityksen, tässä ja nyt olemisen. Äänenkäyttöharjoituksessa huomasin, että voimaa löytyy, kun vain otan rohkeuden käyttöön. Tyhjän tuolin terapiassa luovuin omista vaatimuksista. Terapia on tuonut kaiken kaikkiaan voimaantumisen tunteen. Toisen ihmisen lähellä olo ei olekaan niin kammottavaa kuin ennen, alan siis sietämään kosketusta. Terapiassa harjoittelin myös puolieni pitoa fyysisesti sekä sanallisesti.

Jännittyneisyyteni eli elimistön ylivireystila on lievittynyt jo viiden fysioterapia kerran jälkeen. Hengitykseni on rauhoittunut ja tunnen kehoni. Kaikki aistit ovat käytössä. Olen läsnä tässä hetkessä. Alan vihdoin toipua kaikesta kokemastani. Kehoni alkaa rentoutua, eikä ole koko aikaa ”pakenemistilassa”. Kehon ja mielen yhteistyö alkaa sujua ilman sisäistä vastarintaa. Samalla kun kehoni rentoutui, hävisivät myös vuosia kestäneet pelot. Turvattomuuden kokemus helpottui. Mikä ihana vapauden tunne.

Itselläni ainakin on kokemus, että psyykkisen sairastumisen myötä hukkasin kokemuksen kehosta. Fysioterapiassa löysin jälleen liikkumaan kykenevän kehoni. Mieleni on saanut minut uskomaan, etten pysty moniinkaan liikkeisiin. Kehoni unohti, että pystyn. Oli jäykistynyt pökkelö. Kehollisen itseni löytäminen saa minut onnelliseksi.

Psykofyysinen fysioterapia on parantanut kokonaishyvinvointiani. Pelkällä psyyken hoidolla hoito jää kesken, ellei kehoa myös hoideta. Psyyken ongelmat esim. traumaoireet näkyvät myös kehon erilaisin oireina esim. jännittyneisyytenä. Mieltä ja kehoa kannattaa hoitaa yhtä aikaa, jolloin kuntoutuminen on kokonaisvaltaista ja nopeampaa. Jos olisin tiennyt psykofyysisestä fysioterapiasta, olisin käynyt sitä yhdessä ratkaisukeskeisen lyhytterapian kanssa. Nyt kävin niissä peräkkäin. Mutta tärkeintä on, että keholliset muistot ja kokemukset hoidetaan jossain vaiheessa, koska ihminen on kokonaisuus.

Aiheesta innostuneena Raija Kauranen


Opiskelua koronan aikaan

Opiskelua koronan aikaan – Aatoksia opiskeluretriitistä Virtuaaliklubitalon Skypessä

Opiskeluretriitin Skype-tapaamisia on ollut kesätaukoa lukuun ottamatta säännöllisesti viime keväästä lähtien. Tapaamisiin on kokoontunut vaihteleva pieni porukka vaihtamaan kuulumisia etäopiskelun tyrskyistä ja tyvenistä. Ryhmän nimenä on Opiskeluretriitti, vaikka varsinaista retriittityöskentelyä meillä taisi olla vain kerran. Ryhmäläisten toiveesta keskityimme kuulumisiin, ja kokemusten vaihtoon. Etäopiskelu haastaa meidät kaikki, ja opiskeluarki voi tuntua (erään jäsenen sanoin) muhjulta Teams ja Zoom-luentoineen ja etäpalavereineen.

Tässäpä jäsenten mietteitä opiskeluretriitistä:

”Opiskeluretriitti on hyvä kanava käydä läpi omaa opiskelutilannetta ja purkaa opiskeluun liittyviä tunteita sekä vertaisten että ohjaajan kanssa. Sisältö jousti mukavasti osallistujien tarpeiden mukaan.”

– Jani

”Opiskeluretriitin Skype-tapaamiset ovat olleet mukava piristys arkeen etäopintojen ohelle. Siellä on voinut käydä puhumassa esimerkiksi vapaa-ajan ja opiskelun tasapainosta tai vaihtamassa vain kuulumisia. On ollut mukava tavata videon välityksellä muita opiskelevia klubitalolaisia tai opiskelusta kiinnostuneita ja kuulla vähän heidän aatteitaan myös. Olisi kiva, jos osallistujia tulisi lisää ja siten opiskeluretriittiä voisi teemoittaa entiseen tapaan enemmän eri kerroille.”

– Pyry

”Korona-aika pakotti meidät lähes kaikki jonkinlaiseen digiloikkaan viime keväänä. Pääsin itse opiskelemaan  Jyväskylän ammattikorkeakouluun, mutta opetus järjestettiin etäopiskeluna Zoomissa koronapandemian takia. Koin opiskelun intensiivisenä, mutta antoisana. Osallistuin samalla myös Suvimäen Klubitalon järjestämiin opiskeluretriitteihin Skypessä säännöllisen epäsäännöllisesti.

Oli mukavaa, kun sai purkaa omia fiiliksiä ja pulmiakin tutun ohjaajan ja muiden läsnäolijoiden kesken. Skype-tapaamiset klubilaisten kanssa helpottivat omaa, ajoittain ahdistunutta oloa, kun ei tarvinnutkaan olla ihan yksin opintojen kanssa. Toki meitä saman opintolinjan opiskelijoita oli noin 15, ja olin heidän kanssa tiiviissä kanssakäymisessä etäryhmissä, mutta myös itsenäistäkin työskentelyä oli. Onneksi pysyin opiskelun rytmissä ja vauhdissa mukana. Silti, Klubitalon porukka ja Skype-retriitti, tukivat minua sellaisena kuin olen. Klubitalon porukassa ei tarvinnut, eikä vieläkään (!) tarvitse, ponnistella oman osaamisen kanssa. Omaa jaksamista toki sai kuulostella pitkin kevättä ja syksyä, mutta sain opiskelu-urakan lopulta syksyllä päätökseen.

Olisi toki ollut mukavaa, jos klubilaisia olisi osallistunut enemmän opiskeluretriitissä. Oli tosin ihana huomata, että joku muukin oli opiskelemassa ja haastamassa itseään uuden äärellä. Toki Skype-etäily oli itsessään jo opettavaista ja pakotti meidät digitaalisen kanssakäymisen maailmaan. Tämän intensiivisen opiskelun ja vielä etäilyn jatkuessa jokainen voi olla kiitollinen, että on uskaltanut tutustua ainakin jonkinlaiseen digitaaliseen yhteydenpitoon muiden klubilaisten ja tuttujen ohjaajien kanssa.”

Kiitollisena,

Elina

Opiskeluretriitit jatkuvat tänä vuonna, tule mukaan linjoille suunnittelemaan aiheita ja toimintaa, tai tuo ideasi Anulle Työ- ja opintoyksikköön!  See you 😊


Uuden ohjaajan esittely

Uuden Ohjaajan Esittely

Minä olen Senja Hirsjärvi, kotoisin Jyväskylästä. Kävin pääkaupunkiseudulla opiskelemassa ja töissä noin 15 vuotta. Perheeseeni kuuluu mies ja kolme lasta, lapset ovat 4-, 10- ja 19–vuotiaita. Asumme Jyväskylän keskustassa.

Opiskelin Helsingissä sosionomiksi, englanninkielisellä linjalla ja Sexpossa seksuaalineuvojaksi. Lisäksi jatkoin opiskelua Jyväskylän JAMKissa suorittamalla sosionomi (YAMK) tutkinnon, perheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen koulutuslinjalla.

Olen työelämässä aina ollut ihmisten parissa. Olen ollut lastenhoitajana, päiväkodissa lastentarhaopettajana erityistä tukea tarvitsevien lasten ryhmässä.

Koulumaailmassa piipahdin valmistavan luokan opettajana, jossa oppilaat olivat tulleet Suomeen ulkomailta ja harjoittelevat suomen kieltä ja koulunkäyntiä. Sen jälkeen olin pitkään Helsingin Vuosaaressa sosiaaliohjaajana ja tiiminvetäjänä alueen lapsiperheiden avoimessa kohtaamispaikassa. Jyväskylään muuton jälkeen hyppäsin mukaan hanketyöhön, Keski-Suomen lapsiperhepalveluiden muutosohjelmaan. Hankkeen tavoitteena oli perheiden palveluiden parantaminen ja yhteensovittaminen. Hanketyön jälkeen olin vuoden ensi- ja turvakodilla avopalvelun yksikkö Ainossa. Siellä tuettiin pienten lasten vanhempien päihdekuntoutusta ja koko perheen hyvinvointia. Suvimäen Klubitalolle siirtymistä saikin sitten odotella koronan vuoksi. Kesäkuun alussa lopultakin pääsin aloittamaan ohjaajana Viestinnän yksikössä.

Vapaa-aika kuluu perheen parissa ja harrastan itämaista tanssia ja burleskia. Luen scifiä, fantasiaa ja dekkareita, käyn kirjastossa usein. Lasten kanssa tulee vietettyä paljon aikaa Tanner treenipuistossa sirkuksen ja parkaurin parissa.

Työn aloittaminen Suvimäen Klubitalolla poikkeusajoista huolimatta on sujunut hyvin ja täällä on ollut hyvä olla. On ollut tosi ihana tutustua ihmisiin ja minäkin odotan kovasti, että talon toiminta palautuisi ennalleen. Tämän lehden tekemisessä mukana on ollut innostavaa ja tässä samalla tutustun viestinnänyksikön toimintaan. Olen hirveän kiitollinen että olen saanut tulla

mukaan tähän yhteisöön.SENJAN KUVA

 


Suvimäen koronarajoitusten purkamisesta

Kuulkaa lukijat

Suvimäki oli kiinni koronan takia ja se aukaistiin jäsenille osittain ryhmätoimintana kesä- ja heinäkuussa.
Ryhmään otettiin ensiksi vain 8 jäsentä ja heinäkuussa 10 jäsentä per ryhmä, mutta ruokailu oli ulkona perjantaisin, jolloin ei ollut osallistumisrajoitusta ja ohjaajat teki ruuat ja tarjoili jäsenille.
Kesäkuussa tuli uusi ohjaaja Senja töihin ja vuoroviikoin oli keskiviikon vapaa-ajan toimintaa ja lauantain päivystys jolloin ohjaajan tavoittaa puhelimitse.
Olin itse osallistumassa maanantain ja tiistain ryhmiin Heinäkuussa ja keskiviikon vapaa-ajan toimintaan, jolloin käveltiin Harjun näkötorniin syömään jäätelöt Eevan johdolla.

Kannattaa tulla suvimäen toimintaan mukaan ja tapamaan ja tutustumaan uuteen työtekijään Senjaan, joka on uutena ohjaajana viestinnän yksikössä.
Kirjoittanut: Johanna K.

kuva lehti viestinta ryhmasta20200714_144621


Ilo ja leikki

Ilo ja leikki

”Leikki ja hömpöttely ovat tärkeitä mielenterveyden kannalta. Lämmin leikkisyys ja hyödyttömyyden hetket ovat tärkeitä jokaisen arjessa. Huumorintaju on pitkälti opittu taito ja antaa väljyyttä hankalissa tilanteissa. Myönteisiä tunteita kannattaa vaalia. On valtava ero nauraako toiselle vai toisen kanssa. Nauru ja huumori auttavat hallitsemaan elämän epävakautta ja väistämätöntä kuormitusta. Lempeä huumori antaa kaivattua etäisyyttä ja keventää tunnelmaa. Huumori auttaa elämän ja itsen epätäydellisyyden sietämisessä.” lainaus Tunne ja mieli lehti 1/2019

Ystäväni kanssa menin eräänä kesäkuisena päivänä Ylöjärvelle valokuvattavaksi. Hauskaahan siitä tuli. Otimme kuvia erilaisin teemoin. Pukeuduimme erilaisiin rooliasuihin ja meikkikin oli normaalia reippaampaa. Huomasin heittäytyväni menoon mukaan täysin rinnoin. Se oli iloista teatteria. Välillä olin keski-iän ylittänyt tätönen juna-asemalla, välillä soittelin puhelimella rakkaalleni ja välillä hyörin imurin varressa. Ohessa kuvia tuosta hauskasta päivästä.

Nyt koronan aikaan ei ole mahdollisuutta fyysisesti pitää hauskaa yhdessä, ei ainakaan ilman turvavälejä. Mutta muistetaan leikkiä ja pitää ilo pinnassa mahdollisuuksien rajoissa!!!

Leikin tiimellyksestä Raija Kauranen

DSC_1745Raija puhelimessa1Raija ja imuri


Puhallamme yhteen hiileen, kerrankin me kaikki yhdessä

Puhallamme yhteen hiileen, kerrankin me kaikki yhdessä

”Kaksi vankia katseli ulos sellinsä ikkunasta yön pimeinä tunteina. Toinen vangeista näki ankean vankilan pihan ja korkeat muurit. Heistä toinen kohotti katseensa ylös ja näki kauniin tähtitaivaan.”
Maailman tilanne koronan vuoksi on muuttunut uhkaavaksi, joka on rakentanut ympärillemme monenlaisia vankiloita.
Useat meistä ovat jo sulkeutuneet koteihinsa hamstrattujen ruokien ja vessapaperivuorten keskelle, maiden rajat ovat menneet yksi toisensa jälkeen kiinni, julkiset laitokset ovat varustaneet ikkunansa tiedotuslapulla valtion linjauksesta ja lukinneet ovensa toistaiseksi.
Välttelemme fyysisesti ihmisiä, joihin ennen olimme tiiviistikin yhteydessä. Ihmiset ovat pelokkaita ja kärsivät ahdistuksesta.
Maailmamme, jossa olemme tottuneet liikkumaan, olemaan vapaasti, ansaitsemaan elantomme ja toteuttamaan itseämme ilman rajoituksia tai suuria uhkakuvia, on muuttunut ympärillämme turvattomaksi. Kaikki hiljenee ja lähes pysähtyy.
On tullut aika kohottaa katseemme vankeudessa ylös kohti tuikkivia tähtiä, jotka kertovat meille jostain suuremmasta.
En ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin suurta välittämistä ja huolenpitoa ihmisten kesken, jota nyt katselen. Näky on kaunista ja sydäntä liikuttavaa.
Kansanedustajat ovat tehneet pitkää päivää historiallisen yksimielisesti saattaen valmiuslain voimaan yhteiseksi parhaaksemme. Presidenttimme lausui taantumaa miettiessään: ”Kunhan ihmiset ensin saadaan kuntoon, sitten on talouden vuoro.”
Erimielisyydet on unohdettu, nyt puhallamme kaikki kerrankin yhteen hiileen.
Kaupat antavat oman tuntinsa riskiryhmiin kuuluville, kansalaiset itse pitävät huolta toisistaan ja pitävät lähimmäisiinsä yhteyttä digikanavia pitkin ympäri maailman.
Erityisesti pidämme huolta heistä, jotka ovat sairaita, iäkkäitä tai muuten vain heikossa kunnossa. Ihmiset joustavat, olemme vihdoin unohtaneet elämässämme kaiken ei-niin-oleellisen, ja keskitymme siihen mikä oikeasti on tärkeää.
Pandemian aalto vasten maailmamme rantoja lyöden on tuonut välillemme yhteyttä ja sitä rakkautta, joka muuten peittyy itsekkyytemme, ahneutemme ja itsekeskeisyytemme alle.
Kun sitten aikanaan tähtitaivaan suoma vapaus vaihtuu vankilan porttien aukeamiseen, älkäämme unohtako sitä hiiltä, johon me kaikki olemme nyt yhdessä puhaltaneet.
Toisinaan tarvitaan niin pieni ja näkymätön virus, jotta maailman pyörä pysähtyisi katselemaan, mitä on tässä ja nyt, keitä meillä on ympärillämme ja jotta huomaisimme sitä onnea, jota elämässämme jo on.
Elämämme arvo on ollut mittaamaton aina. Koronan kautta olemme löytämässä jotain hyvin oleellisen tärkeää ja tavoiteltavaa yhteiseen elämiseen.

Niina Sagulin
opiskelija
Laukaa

 


ITSENI ARVOSTAMINEN

ITSENI ARVOSTAMINEN

Olen toisen kautta pahoinpidellyt itsenäni. Minulle tehtiin pahaa siksi että sallin sen. Kyse ei siis ole toisten teoista vaan omistani. Toisten syyttelyn sijaan on tarve katsoa peiliin. Muiden syyttely on kyvyttömyyttäni huolehtia omista tarpeistani. Kuvittelin, että joku muu täyttää tarpeeni. Pettymysten tarkoitus on saada minut hoitamaan ja hyväksymään itseni. Vaikka minulla on paha ja yksinäinen olo se ei tarkoita, että olen paha tai huono. Kun hyväksyn omat kivut pääsen käsiksi omiin lahjoihini. Pysähtyessä pelko ja arvottomuus nousee esille. Sisäinen arvottomuuden kokemus on minulle lohduton, aiheuttaa surua. Ahdistus, pelko, hämmennys, tyhjyys on tullut tarve käydä läpi. Uskoin, että minussa ja muissa on korjattavaa. Kun en tullut itseäni nähdyksi, aiheutti se torjutuksi tulemisen surun ja häpeän. Häpeän siitä miten huonosti olen itseäni kohdellut. Jokaisella tunteella on kuitenkin tarkoitus palvella hyvinvointia. Arvottomuuden kokemus on seurausta omien tunteiden ja tarpeiden tukehduttamisesta. Omien hankalien juttujen kohtaaminen  on itsen rakastamista. Oma pimeys on kohdattava tuomitsematta.

Paras tapa ymmärtää oma arvonsa on keskittyä siihen mikä tekee itselle hyvää. On tarve nousta itsesäälin ja voimattomuuden ja loputtomien vaatimusten suosta. Tarvitaan halu voida hyvin itsen kanssa ja päättäväisyys toimia itsen parhaaksi. Lopettaa itsesabotaasi eli negatiivinen sisäinen puhe. On valinta suhtautua itseensä ja elämäänsä myötätuntoisesti, huolimatta siitä mitä on kokenut. On tärkeää oivaltaa olevansa arvokas vaikka voi huonosti. Itsensä arvostaminen on tietoinen päätös. Loputun ymmärtäminen, kiltteys ja vian etsintä itsestä ja toisista ylläpitää omaa ja toisten voimattomuutta. Voin luopua kontrollista; kaikkea ei tarvitse yrittää pitää kasassa tai estää leviämästä. On tärkeä lakata toimimasta syyllisyydestä tai arvottomuudesta käsin. Kysyä ennemmin mitä minä tarvitsen? Hyväksyminen on oman voiman löytämistä ja oman kaameuden hyväksymistä. Kukaan ei ole minulle mitään velkaa ja voin ilahduttaa itse itseäni. On aika lakata vaatimasta itseltä ja muilta. Voin itse täyttää oman huomion ja hyväksytyksi tulemisen tarpeen. Tiedostaa minkä arvon annan omille kyvyille, levollisuudelle, elinvoimalle, keholleni, osaamiselleni, ajalleni, rakkaudelleni ja ystävyydelleni. Tulla tietoiseksi siitä mistä laivani vuotaa ja mitä voisin tehdä toisin. Palata hyvinvointiin ja rakkauteen. Itsensä rakastaminen on itsensä kohtaamista. Mitä voin tehdä juuri nyt että oloni helpottuisi?

Luottamus syntyy siitä, että saa kokea heikkoutta ja epävarmuutta. Rakkaus on siinä mitä on , ei siinä mitä pitäisi olla. Opettelen rakastamaan itseäni niin paljon,  että valitsen sen mikä tuntuu hyvälle. Vaikka elämäni on usein levällään yritän palata itsestäni huolehtimiseen. Kun suon itselleni hyviä viboja pienissä asioissa elämään ilmaantuu kivoja tunnelmia. Rakkaus itseä kohtaan tarkoittaa; minulla on hyvä olla ja elän itseni näköistä elämää. Viestin itselleni; olen hyvän arvoinen. Kun omat tunteet ja tarpeet ovat myötätuntoisesti läsnä, turvallisuuden tunteeni lisääntyy ja oloni voimaantuu. Voimaantuminen on sitä, että löytää tien pimeyden läpi. Kiinnitä huomio onnistumisiin ja hyviin kokemuksiin. Nauti siitä, että on elossa ja voi oppia matkan varrella kaikenlaista.

Itseään arvostaen Raija Kauranen


Diagnoosina ihminen

Diagnoosina ihminen.

Meitä on moneksi, kuuluu vanha sanonta ja se pitää paikkansa. Kaikki me, jotka luemme tämän kirjoituksen – sen kirjoittaja mukaan lukien – olemme ihmisiä.

Jokainen meistä on joskus sairastanut joko psyykkisesti tai fyysisesti. Meillä kaikilla on varmasti jonkinlainen epikriisi tai sairaskertomus, se on hyvin todennäköistä. Sairaskertomukseen on edetty oireilumme tai käytöksemme kautta.

Me kaikki olemme saaneet perimämme, jolla on henkinen sekä fyysinen vaikutuksensa siihen, keitä meistä tulee. Perimämme on jokaisella meistä ainutlaatuinen ja on ensimmäinen asia, joka vaikuttaa meissä ja muotoutuu jo ennen syntymäämme. Se, mitä tapahtuu syntymässämme ja syntymämme jälkeen, on jokaisella ainutlaatuista ja siitä lähtien olemme tarpeinemme perimämme varassa täysin riippuvaisia muista ihmisistä pitkän aikaa. Itseasiassa koko elämämme -tavalla tai toisella. Se, mikä meitä kaikkia yhdistää on, että olemme ihmisiä. Se on ensimmäinen diagnoosimme siihen, miksi meillä kaikilla on omat erityiset tarpeemme ja kaikki meitä yhdistävät tekijät. Ne saavat meidät käyttäytymään tai oireilemaan juuri sillä tavalla, kuin kukin ihminen tekee saatuaan kontaktin kaltaiseensa.

Emme osaa tai kykene juuri mihinkään syntyessämme. Sanotaan jopa yleismaailmallisesti, että seitsemän ensimmäistä elämämme sekuntia ratkaisevat tulevaisuutemme – näin väitetään – joko kolmannessa maailmassa tai täällä hyvinvointisessa maailmassa.  Oli niin tai näin, silloin olemme kokeneet jo vaarallisen tapahtuman, joka on syntymä. Sen jälkeen alkaa tapahtumien ja tarpeiden sarja, jota kutsumme elämäksi. Jokainen elämä on erilainen tarina siitä, kuinka olemme selviytyneet tähän hetkeen lukemaan juuri tätä tekstiä tässä ja nyt.

Elämämme koostuu erehdyksistä ja oivalluksista ja niitä seuranneista sanoista, ajatuksista sekä teoista, joita muut ihmiset, ympäristö ja me itse olemme tehneet elämämme aikana. Onko maailmamme ollut aina täydellinen ja olemmeko olleet onnekkaita sen jokaisessa hetkessä, jonka olemme eläneet – tuskin. Uskoisin, että epätäydellisyys on tavalla tai toisella maailmaa ja meitä kaikkia yhdistävä tekijä.

Jokainen toimii myös joskus vaistonsa (joka sisältää inhimillisiä ja eläimellistä tarpeita) varassa, mikä aiheuttaa joko vihaa, rakkautta tai jotain niiden väliltä. Hetkellisesti, mutta miksi? Vastaus on niin moniselitteinen kuin jokainen siinä hetkessä oleva ihminen kokee oman tarinansa elämänsä kanssa. Saatamme kuitenkin joskus unohtaa, että meitä jokaista yhdistää tavalla tai toisella aina se tosiasia, että meillä on jokaisella oma mittaamattoman arvokas ihmisarvomme.

Kun olemme riittävän monta kertaa kokeneet  pelkoa ja väkivaltaa henkisessä tai ruumiillisessa muodossa, alamme oirehtia. Oirehtiessamme olemme joskus hukassa itseltämme, emmekä ymmärrä miksi. Silloin syntyy toimintaa, jolla suojaudumme elämältä ja teemme ehkä jotain mitä oletamme itsemme tai muiden ihmisten odottavan meiltä. Se voi olla myös virhearviointi ja johtaa enemmän tai vähemmän harhaan. Jokainen meistä voi eksyä  siihen todellisuuteen joskus ja eksyykin. Silloin voi syntyä myös harhaluuloja muista ja itsestään. Syntyy ehkä vaikeuksia ja  sitten taas reagointi niihin. Se voi olla myös vaiston varaista sekä myös tavalla tai toisella sekavaa joko sisäisesti ja/ tai ulkoisesti. Voi syntyä ristiriitoja tarpeiden ja pelkojen sekä toisten ihmisten välille, joskus jopa yhteensovittamattomia. Ovatko ne sitten kuinka vakavia, sitä ei aina voi nähdä muut kuin tavalla tai toisella niiden kokijat tai näkijät.

Täydellinen kaaos tai outous voi enemmän tai vähemmän vakavasti eri yhteyksissä yllättää kenet tahansa joskus jossain. Se lienee seurausta siitä, että diagnoosimme on ihminen: ihminen, joka reagoi jostain kokemastaan tai tarpeistaan käsin. Sillä emme ole aina objektiivisia.

Toinen ihminen sitten arvioi ihmisen oirehdinnan omasta tiedostaan ja kokemuksestaan käsin.  Hän on ihminen, kenties sen lisäksi, että on myös psykiatri. Hänellä on yksi sama diagnoosi kuin potilaalla: hän on ihminen. Hänenkin objektiivisuutensa ja elämänsä saamansa koulutuksen lisäksi sisältää kertomuksen hänestä itsestään. Myös hän reagoi jotenkin.

Me kaikki olemme ihmisiä ja se on diagnoosimme siihen vajavuuteen, joka tekee maailmasta jatkuvasti oppimisen arvoisen. Opiskelkaamme kaikki enemmän ja vähemmän diagnosoidut sitä yhdessä ja jakakaamme oppimamme.


Sananen ilmastomuutoksesta..

Sananen ilmastomuutoksesta..

Ilmaston muutos uhkaa ja siitä jos mistä olen huolissani. On toki hyvä että ihmiset ovat alkaneet heräämään että nyt on tosi kyseessä ja maapallon tulevaisuus näyttää huonolta. Olen iloinen siitä että osa ihmisestä ovat luoneet ympäristö ystävällisiä pakkauksia mikä on sinänsä erinomainen uutinen. Toivon että kaikkiin muovijätteisiin tulisi ympäristö ystävällisemmät pakkaukset ja muovi pakkauksia ei jatkossa olisi. Itse kulutan muovia onneksi melko vähän. Viikonloppuisin käyn viemässä muoveja kierrätys pisteeseen, mitä löydän luonnosta, sillä ympäristö asiat ovat minulle tärkeitä asioita. Valitettavasti olen huomannut ikävän osa puolen että on osa ihmisiä jotka eivät tunnu piittaavan ympäristöstä ja heittävät roskia luontoon. Erityisesti ulkomailla ihmiset heittävät muovi krääsää mereen joka ei todellakaan ole hyvä asia! pistää vihaksi kun tupakan tumppeja viskellään maahan. Luin eräästä artikkelista että tupakan tumppi luontoon viskattuna kestää monia päiviä että maatuu. Sen myrkyt leviävät luontoon mikä on vaarallista luonnolle ja eläimille. Pelkään, että jos tämä roskaaminen pahentuu ja jatkuu, pian voi olla liian myöhäistä pelastaa luonto ja maapallo kärsivät siitä pahimmillaan niin paljon, ettemme voisi enää siihen millään olo muodollamme vaikuttaa positiivisempaan suuntaan.

Ilmaston muutos kattaa myös sää olosuhteita. Tulee paljon enemmän luonnon katastrofeja, kuten vaikkapa taifuuneja. Pelkään että tulevaisuudessa emme ihmiskuntana pysty asumaan tulevaisuudessa jos maapallo muuttuu radikaalisesti että ihmisin kunta kuihtuu lopulta pois. Kerään välillä luonnosta tölkkejä sillä ne eivät kuulu luontoon. Haluaisin tietää että miksi te ihmiset roskaatte luontoa? Ympäristö asiaan voi vaikuttaa monella tavalla. Esim. kierrätyksellä. Ja sillä että vähentää muovinkulutusta ja esim. sillä että käyttää ympäristö ystävillä pakkauksia mikä ei kuluta tai rasita luontoa. Haluan että tulevaisuudessa meillä ihmiskunnalla olisi hyvä ja puhdas luonto ja metsät voisivat hyvin, samoin järvet ja meri olisi puhdasta missä olisi vedenlajisia asukeilla turvallista ja hyvä elää. Ja kierrättäkää ihmiset ja pankaa roskat sinne minne ne kuuluvat! Se voi kuulostaa pieneltä teolta, mutta on suuri apu maailman luonnollemme, Se on myös fiksu tapa ja hyvä esimerkki jälkikasvullemme, näyttää että on hyvä tapa muuttaa maailmaa kierrättämällä oikea oppisesti, ja mahdollisimman fiksulla tavalla!

Klubitalossa huolehdimme ympäristöstä esim. kierrättämällä jätteet ja uusio paperit hyödyntämällä pieleen menneitä tulostuksia uudelleen. Klubitalojen toimintaa ohjaavat kansainväliset laatusuositukset. Suomen Klubitalot ry on ehdottanut lisäykseksi näihin laatusuosituksiin eko-standardia, joissa maailman Klubitalot ottaisivat huomioon ympäristön vaikutukset omassa toiminnassaan. Tämä on vielä työn alla sillä se ei tapahdu hetkessä. Henna-Riikka


Mielenterveys – mitä se on?

Mielenterveys – mitä se on?

Maailman mielenterveyspäivä on jälleen ajankohtainen. Tänään 10.10. miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa osallistava päivä sisältää erilaisia tapahtumia ja tempauksia, joilla ajetaan oikeuksia sekä tehdään vaietusta, mutta erittäin yleisestä aiheesta näkyvää sekä pyritään poistamaan stigmaa, joka mielenhäiriöissä on tänäkin päivänä.

On surullista luettavaa ja katseltavaa, kuinka suurista tilastoista puhutaan suomalaisten psyykenlääkkeiden käytöstä. Vuosittain vähintään lyhyen ajan niitä syö 700 000, joista masennuslääkkeiden osuus on 450 000. Samalla tilastot tuovat useita kysymyksiä pohdittavaksi, kuten sen, miten hyvinvointivaltio on näin pahoinvoiva, vaikka Suomessa olemme tutkitusti maailman onnellisin kansa? Kuinka meillä on edelleen vahvat ennakkoluulot mielenhäiriöitä potevia kohtaan? Miksi aihe on yhä hävettävä ja tuo lähes poikkeuksetta leiman sairastuneen tai muuten pahoinvoivan otsaan?

Olen nähnyt erilaisia elämää nurjalta puolelta kokeneita sekä eläneitä ihmisiä. Ei tarvitse oppikirjoja serotoniini- ja dopamiinituotannoista, jotta voi ymmärtää lähellä olevien ystäviemme kertomuksia heidän vaiheistaan sekä ymmärtää heidän kokemiaan kolhuja. Kuunteleva korva voi monesti todeta, että sairastuminen on hyvin ymmärrettävää, sekä sen, ettei meistä kukaan ole suojassa psyyken ongelmilta. Eivät ne vahvimmatkaan.

”Ihmiset pitävät minua hulluna” on usein lause, jonka kuulen. Sana ”hullu” tuntuu olevan ns. terveiden naapureiden illuusio jostain vaarallisesta mielipuolesta, joka on valmiina hyökkäämään päälle. Jos suomalaiset lakkaisivat bilettämästä tai jättäisivät sen perjantaipullonsa Alkoon, en näkisi missään ainuttakaan sekopäätä tai sellaista, johon sana ”hullu” voisi edes jokseenkin hetkeksi sopia.

”Kymppikymppi” -teema tuo toisenlaisenkin näkökulman tarkasteltavaksi: mitä mielenterveys on tänä päivänä ja kenellä hyvä sellainen loppupeleissä on? Kuka sen voi muuttuneessa maailmassa viime kädessä määrittää?

Onko sellaisella ihmisellä hyvä mielenterveys, joka käy töissä tai opiskelee vailla tunnetaitoja jo viidettä tutkintoaan, huolehtii perheestään ja hukuttaa vapaa-aikansa tekemiseen, ettei tarvitsisi kohdata ahdistusta?

Entä työtön tai eläkkeellä oleva, joka osaa ottaa tilanteensa ihmisten edessä hyvin, mutta yksin jäädessään huomaa usein olevansa masentunut, yksinäinen, surullinen ja kokee olevansa ”turha” tai hyödytön. Perustuuko hänen hyvä psyykeensä naamioihin?

Mielenterveys on häilyvä käsite, jonka rajat menevät paljon kauempana kuin luulisi. Jonain päivänä mielen heilahduksiin tipahtaa meistä jokainen, ja silloin potentiaali niistä nostamaan ylös löytyy ennen kaikkea heiltä, jotka leima otsassa kulkevat joukossamme ja usein tarjoavat auttavan kätensä kaatuneelle, jos annamme luvan. Kun terve ihminen taas kaasuttaa töihinsä, leiman kanssa matkaa jatkava tuli toteuttaneeksi omalta puoleltaan Raamatun kultaisen säännön, joka monilla meillä on mottonammekin: ”Kaiken minkä tahdot itsellesi tehtävän, tee se lähimmäisellesi”.

– Niina Sagulin