Mielenterveysviikolla teemana hyvinvointi

Mielenterveysviikolla teemana hyvinvointi

Mielentervesyviikon tunnelmia Klubitalon Instasta poimittuna:

Siemenet ja pähkinät ovat hyviä rasvan lähteitä. Tiesitkö, että aivojen kuivapainosta on noin 60% rasvaa? Muista siis ruokkia myös aivojasi. Kuvassa cashew-pähkinää, chian-siemeniä, mantelilastuja, auringonkukan- ja kurpitsan siemeniä sekä hampunsiemeniä.

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa Torstaisin meillä Su[...](2)

Lounaana salaattibuffa jolla suositeltu puoli kiloa kasviksia päivässä melkein jo toteutui.

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa Torstaisin meillä Su[...](3)

 

Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa. Torstaisin meillä Suvimäellä on kalaruokapäivä, eli silloin täällä lounastamalla saat jo yhden kalapäivän viikkosi. Tänään tarjolla oli Janssoninkiusausta.

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa Torstaisin meillä Su[...]

Perjantaina pidettiin huolta mielen hyvinvoinnista hartioita hieromalla ja Tove Janssonin satua kuunnellen.

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Perjantaina pidettiin huolta mielen hyvinvoinnista hartioita [...]

 

Vastaisku kaamokselle! Kotimaiset marjat ovat mitä parhainta superfoodia. Meillä Suvimäellä näitä vitamiinipommeja käytetään mm. välipalarahkassa ja pannukakun päällä. Miten sinä tykkäät syödä marjoja?

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa Torstaisin meillä Su[...](1)

 

Sanomalehti #keskisuomalainen tänään 27.11. – ’Meidän juttu’ Suvimäen Klubitalon aamiaiselta. Hyvä ruoka tuottaa hyvää mieltä! 😊

Screenshot_2018-11-27 suvimaenklubitalo sanoo Instagramissa “Kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa Torstaisin meillä Su[...](4)


Mitä iloa työ antaa?

Mitä iloa työ antaa?

Jopparit on työssäkäyvien ja työhön haluavien vertaistuellinen ryhmä, joka kokoontuu Suvimäellä joka toinen keskiviikko. Viime kerralla keskustelimme, mitkä asiat tuovat iloa työssä. Tässä poimintoja virinneestä keskustelusta:

Työ tuo rytmiä arkeen, viikonloput tuntuvat kivoilta kun on tehnyt töitä. Myös pienet tauot työpäivän aikana tuntuvat mukavilta. Vaikka olisi ollut haastaviakin tehtäviä, tulee kuitenkin luottamus siihen, että hommat hoituvat seuraavanakin päivänä.

Työ tuo mielekästä tekemistä ja palkitsee muutenkin kuin palkalla. Palkkaa tärkeämpää on se, että viihtyy työssä ja on mukavat työkaverit. Kun työtehtävät ovat mielekkäitä, ne motivoivat, samoin kuin vaihtelevat työt. Oman työn tuloksen näkeminen tuo hyvää mieltä.

Työ ehkäisee syrjäytymistä. Ryhmässä keskustelimme työyhteisön merkityksestä. On tärkeää, että työkaverilta voi kysyä neuvoa ja jutella työpäivän aikana. Normaali kanssakäyminen ja tervehtimiset lisäävät työviihtyvyyttä. Työyhteisön jäsenenä on kiva, kun kukin vuorollaan tuo kahvipaketin yhteisiä kahvitaukoja varten.

Työ vahvistaa itsetuntoa ja tuntee, että on hyödyksi. Jäsenet kokivat, että lähipiiri arvostaa, jos on sairastanut pitkään ja päässyt sitten töihin. Myös työasu tuo itseluottamusta.

Ryhmässä koettiin, että työpaikalla huumori on tärkeää ja parantaa ilmapiiriä.

 


Kiitos vihreästä valosta

Kiitos vihreästä valostaelisa a-1

– sitä tarvitsevat kaikki

Kun ensimmäisen kerran istuin nojatuoliin Suvimäen Klubitalon kauniissa salissa, minulta kysyttiin: Mitä ajattelet meistä mielenterveyskuntoutujista? Äkkiä tuli hiki, eikä se johtunut pelkästään silloisesta helteestä. Tietysti tilanne oli jännittävä, koska istuin siinä eräänlaisessa tutustumishaastattelussa ja halusin puhua asioista rehellisesti. Kysymys oli minusta hämmästyttävä ja hyvä.

Muistaakseni sopersin vastaukseksi, että en osaa erotella itseäni sellaisesta ryhmästä kuin ”me mielenterveyskuntoutujat”. Että minunkin elämässäni on ollut jaksoja, joissa mieleni voi hyvin huonosti, ja sitten aikoja, jolloin olen tuntenut itseni terveeksi. Että olen kaiken aikaa – nytkin – osa sitä yhteistä maailmaa, jossa mielet, terveydet ja kuntoutumiset tapahtuvat.

Lisäksi taisin viisastella, että sellainen asia kuin mielenterveys on jollain tavalla myös ihmisten sopima asia. Tarkoitin, että jossain päin maailmaa etenkin mielen sairastuminen ymmärretään eri tavalla kuin täällä. Eikä tämä ole oma keksintöni. Kuvittelepa vaikkapa joku šamaani, joka lennätettäisiin kaukomailta keskelle Kauppakatua lausumaan loitsujaan. Hän saattaisi ihmetellä, miksi paikalliset tuijottavat häntä ihmeissään – voisipa joku soittaa apuakin tilannetta rauhoittelemaan. Kotipuolessa tuo sama ihminen olisi yhteisönsä arvostettu johtohahmo.

Terveys on siis kulttuurisidonnainen asia. Kokemus terveydestä syntyy kaiken aikaa ihmisten välillä, sillä kukaan meistä ei elä tyhjiössä. Kun kohtaamme muita, välitämme heille viestejä siitä, millaisia he meidän silmissämme ovat. Yksikin katse voi kertoa toiselle paljon arvosta, jonka hänelle annamme.

Ymmärränkin kysymyksen kysyjää hyvin. Ihmisten välinen vuorovaikutus on voimakas väline. Sillä voimme tehdä ihmeitä, hyvässä ja pahassa. Sellaistakin sanaa kuin mielenterveyskuntoutuja voidaan käyttää monin tavoin. Sillä voidaan esimerkiksi jakaa ihmisiä luokkiin, ja noiden luokkien perusteella joku voi saada itselleen elintärkeää apua, toinen tulla pahasti syrjityksi.

Mieleni tekee silti korostaa ennen kaikkea sen tärkeyttä, millaiseksi ihminen itse vointinsa tuntee ja mitä hän haluaa itsestään kertoa. Pystynkö esimerkiksi näkemään mielen monet mahdollisuudet itsessäni? Entä tunnenko omat, kenties päivittäin muuttuvat voimani ja kykyni toimia maailmassa? Mielestäni nämä kysymykset kuuluvat aivan kaikille riippumatta siitä, olemmeko jäseniä Klubitalossa, Suomen hallituksessa tai jossain yksittäisessä perheessä jossain kylän perukoilla, sillä jäsenyytemme jaetussa maailmassa ei muuksi muutu, vaikka jotkut joskus niin kuvittelevatkin. Olemme kaikki ihmisiä tunteineen ja tarpeineen.

Maailman mielenterveyspäivää vietetään tänä vuonna Suomessa teemalla nuorten mielenterveys ja sen vahvistaminen muuttuvassa maailmassa. Ajatuksena on näyttää ”vihreää valoa” kaikille ihmisille heidän vahvuuksiaan arvostaen ja diagnooseista riippumatta. Ja epäilemättä: ihminen tarvitsee vihreää valoa, siis lupaa astella kadun yli toisen luo ja kohdata hänet.

Näemme toisissamme helposti eroja, mutta näemmekö luokse kutsuvan samanlaisuuden? Pystymmekö syvästi ymmärtämään, että diagnoosit ovat sanoja, joilla kyllä halutaan kertoa jotain, mutta jotka eivät koskaan voi olla sama asia kuin se, mitä jaamme ihmisyydessä? Haluan palata kysymykseen, joka nojatuoliin uponneelle, ujostelevalle minulle rohkeasti esitettiin. Ajattelen meistä mielenterveyskuntoutujista, että meidän kannattaa jatkaa sellaisten kysymysten kysymistä, jotka nousevat uteliaisuudesta toista ihmistä kohtaan. Kuka sinä olet? Mitä sinä tunnet? Mitä ajattelet? Mistä tykkäät? Mitä haluaisit tehdä?

Ja kun itse vastaamme tällaisiin kysymyksiin, meidän on hyvä muistaa, että emme ole sama asia kuin diagnoosimme. Jokin luokitus ei koskaan voi kertoa meistä kaikkea, vaan se voi parhaimmillaankin toimia lähinnä väylänä ymmärtää jotain meistä, eikä sittenkään aina ja kaikkialla. Silti, ja tämä on myös tärkeää: meillä on täysi oikeus kutsua itseämme vaikkapa mielenterveyskuntoutujiksi – erityisesti silloin, jos siitä seuraa jotakin hyvää.

Haluan kiittää jokaista Klubitalolla tapaamaani ihmistä, joka on kohdannut minut uteliaasti, ihmisenä, ja antanut minun olla oma itseni. Olen nähnyt viimeisten viikkojen aikana joka päivä vihreän valon, joka on tehnyt minulle hyvää.

Mielestäni sellainen kohtaamisen tapa on viisas siksi, että se tuntuu oikealta. Tiedän, että tarvitsemme sitä, ihan jokainen.

Elisa työkokeilijana Suvimäen Klubitalossa elo-syyskuussa 2018


Köyhyys vaikeuttaa osallisuutta

Köyhyys vaikeuttaa osallisuutta

Kuka on köyhä?

Köyhyyttä voidaan mitata erilaisilla mittareilla. On olemassa absoluuttista köyhyyttä, joka tarkoittaa puutetta ruoasta, vaatetuksesta ja asumisen vähimmäisedellytyksistä. Vauraissa länsimaissa kuten Suomessa, köyhyys on useimmiten suhteellista köyhyyttä, jossa toimeentulon niukkuus rajoittaa yhteiskunnallista osallistumista ja elämisen mahdollisuuksia.

Euroopassa köyhyyttä mitataan usein pienituloisuudella. Katsotaan että köyhä on henkilö, jonka verojen jälkeen käteen jäävät tulot (työtulot, sosiaalietuudet tms.) ovat alle 60 % kansallisesta mediaanitulosta. Suomessa yksinasuvalla tämä pienituloisuuden tai köyhyyden raja on noin 1 200 € kuukaudessa. Suomessa elää pienituloisissa kotitalouksissa yli 600 000 henkilöä. Eniten köyhyyttä on niissä kansalaisryhmissä, joiden toimeentulo on erilaisten etuuksien varassa esim. työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja toimeentulotuen saajat.

Miten köyhyys vaikuttaa?

Jatkuva eläminen pienten tulojen varassa ja huoli selviämisestä kuluttaa ihmisen voimavaroja ja tekee elämästä raskaan. Talous on haavoittuva ja odottamattomat, ylimääräiset menot stressaavat. Köyhyys vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisen elämään ja itsetuntoon kaventamalla mahdollisuuksia sosiaaliseen osallistumiseen, kulttuurielämyksiin ja ylipäätään elämäntapaan, joka tuntuu olevan ’muiden ulottuvilla’. Pitkäaikainen köyhyys saattaa nostaa eriarvoisuuden, yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita, jotka puolestaan altistavat mielenterveyden ongelmille tai fyysiselle sairastumiselle. Pienituloiselle lyhytkin sairastuminen voi olla taloudellisesti kohtalokas. Usein pienituloiset joutuvatkin tinkimään lääkkeistä tai sairaanhoitokuluista, mikä heikentää entisestään terveyttä ja elämisen laatua.

köyhän-kengät-300x146
Esimerkiksi uusien vaatteiden ostaminen on toimeentulotuesta vaikeaa.

Perusturvaetuuksien taso on liian alhainen

Suomi on saanut tästä Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta useita huomautuksia, mutta asialle ei ole tehty mitään.

Eläkeläisistä taloudellisesti kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat ne eläkkeensaajat, jotka ovat olleet koko elämänsä ansiotyön ulkopuolella ja ne, joiden ansiotyö on jäänyt vähäiseksi. Pienituloisuus onkin yleisintä nuorimmilla eläkkeensaajilla: alle 55-vuotiaiden kohdalla pienituloisuus on kolminkertaistunut kahdenkymmenen vuoden aikana.

Nuorena sairastuneiden lisäksi erityisen huonossa taloudellisessa asemassa ovat ne, jotka ovat pudonneet työelämästä, eivätkä ole päässeet työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta sairauden tai vamman vuoksi ovat kuitenkin vaikeasti työllistyviä ja jäävät pitkäaikaistyöttömiksi.

Takuueläkettä, jonka tarkoituksena on parantaa pienimpiä eläkkeitä saavien toimeentuloa ja taata niin sanottu vähimmäiseläke, maksetaan syyskuussa 2018 yhteensä 102 000 henkilölle. (Kelasto 2018.) Täysi takuueläke yksinasuvalle on 775,27€/kk. Sen voi saada vain jos ei saa muita eläkkeitä.

Kolikot-300x200
Erityisen huonossa taloudellisessa asemassa ovat nuoret eläkeläiset tai ne, joilla työura on muuten jäänyt vähäiseksi. Kuva: Pexels

Ilman toimeentulotukea ei pärjää

Kun ihminen on työmarkkinatuella tai takuueläkkeellä, on hänen erityisesti yksin asuessaan pakko hakea toimeentuloa. Toimeentulotuki ei mahdollista sitä, että saaja voisi olla mukana digitaalisessa maailmassa. Köyhä jää jälkeen digitalisaatiokehityksestä, kun ei ole varaa ostaa tietoteknisiä välineitä eikä niitä myöskään näin ollen opi käyttämään. Kuitenkin samaan aikaan KELA, muut viranomaistahot ja pankit siirtyvät koko ajan enenevässä määrin sähköiseen asiointiin. Toimeentulotuen varassa elää noin 400 000 henkilöä, heistä lähes kolmannes saa toimeentulotukea pitkäaikaisesti. Leipäjonoissa käy Suomessa viikoittain lähes 20 000 henkilöä.

Laskelma

Tässä pieni esimerkkilaskelma erään Klubitalon jäsenen tuloista. Hänellä on käytettävissään asumistuki 320 € + toimeentulotuki 160 € + työttömyyskorvaus 520 € netto = 1 000 €. Tästä summasta vähennetään vuokra, jota työttömyyskorvaus ei riitä kattamaan. Laskutoimitus yksinkertaisimmillaan 1 000 € – 560 € = 440 €. 440 € on siis se rahamäärä, jolla on katettava ruoka, vaatteet, puhelinlaskut internet ja lääkkeet. 440 € jaettuna 30 päivälle = 14,6 € päivässä. Se on summa, jolla on katettava kaikki edellä mainittu.

Sillä katetaan myös mahdolliset kodinkoneet ja niiden korjaus. Toisin sanoen perusturva, tässä tapauksessa työttömyyskorvaus, ei riitä edes vuokran maksuun. Vuokra ja toimeentulo rahoitetaan harkinnanvaraisilla sosiaalituilla. Tilanne on täysin kestämätön. Jos joutuu esimerkiksi ostamaan uudet kengät, menevät niihin kolmen päivän kaikki elantoon tarvittavat rahat.

Tilanne ei ole myöskään esimerkiksi takuueläkettä tai kuntoutustukea saavilla mielenterveyskuntoutujilla mitenkään oleellisesti erilainen. Leipäjono on monelle takuueläkeläiselle, kuntoutustuella ja työmarkkinatuella elävälle varsin tuttu.

Pääasiallinen lähde:  Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin:  Köyhyys – syitä ja seurauksia

Kirjoittajat: Ulla Lehtinen ja Kalevi X


Suvimäellä on opiskeltu keväästä 2018 lähtien tomaattien tahdittamana

Suvimäellä on opiskeltu keväästä 2018 lähtien tomaattien tahdittamana

Olemme kokoontuneet opiskeluretriittiin pienessä ryhmässä tekemään kukin omia opiskelutehtäviä pomodoro-tekniikalla. Tuossa tekniikassa keskitytään tehtävän tekoon 20 minuutin ajan ja sitten pidetään 5 minuutin tauko. Jokaisella kerralla on ollut tarjolla myös välipalaa, ja viikonloppuretriitillä syötiin keittolounas. Opiskeluretriittiin on jo osallistunut lähes 20 eri jäsentä, ja joka kerralla on ollut mukana uusia retriittiläisiä !

Usein opiskellessa unohtuu tauottaminen ja sen vuoksi opiskeluun väsyy helposti. Yksinään saattaa olla myös vaikea tarttua tehtäviin. Näissä tapaamisissa ryhmä motivoi opiskeluun, ja vetäjän käsissä oleva tauottaminen pitää huolen, etteivät tauot pääse unohtumaan.

Tähän mennessä opiskeluretriittejä on järjestetty viisi kertaa, ensimmäiset väistötiloissa Tapionkadulla ja takaisin Klubitalolle paluun jälkeen retriitit ovat jatkuneet tutussa ympäristössä.

Useamman kerran mukana ollut retriittiläinen kuvaa retriittejä onnistuneiksi, hän on pystynyt tarttumaan tehtäviin ja kokenut onnistumisen tunteita. Toinen osallistuja pitää merkityksellisenä mahdollisuutta harjoitella sosiaalisia taitoja pienemmällä porukalla ja kokee oman jännittämisensä vähentyneen.

Osallistujilta kerätyn palautteen mukaan retriitissä  ”aika kului nopeasti” ja ”oli paljon helpompi keskittyä kuin kotona.” ”Opiskelu tauotettuna ei kuluta voimavaroja yhtä paljon kuin ilman taukoja.” ”Opiskelu sai uuden, jännän ulottuvuuden, erilaista kuin mikään aikaisemmin kokeilemani työtapa.”

Opiskeluretriitit jatkuvat myös loppuvuonna. Seuraava retriitti on maanantaina 19.11. klo 13-16 Klubitalolla mediapajassa. Kysy lisätietoja työ- ja opintoyksiköstä.

Tule rohkeasti mukaan, jos kaipaat uutta potkua oman opiskelusi käynnistämiseen! Mikäli olet hakeutumassa opiskelemaan, opiskeluretriitissä voi harjoitella keskittymistä vaikkapa oman kaunokirjallisen romaanin tai tietokirjan parissa.

Tomaatti


Riisuttu Kaikesta Turhasta

 Riisuttu Kaikesta Turhasta

Olen tässä viimeaikoina pohtinut paljon elämään liittyviä asioita ihan yleisesti, ja sitten toisaalta myös peilaten siihen, mitä itse olen nähnyt ja ehkä oivaltanutkin elämässä. Elämä ei kaiketi ole aina helppoa; jokaisella lienee vastoinkäymisiä ja menetyksiä, sitten elämään liittyy muutenkin niin monia eri vaikuttimia, mitkä sitten muovaavat sen, millainen kenestäkin ihmisestä muovautuu. Elämä on myös monimutkaista, ja sitä ei ulospäin useinkaan näe, mitä kukakin on käynyt ja käy elämässään läpi vaikkapa ihan tällä hetkellä.

Olen monta kertaa ollut tilanteessa, kun joku ihminen on käyttäytynyt asiattomasti ja ilkeästi, ja sitten onkin käynyt ilmi, että tällä henkilöllä itsellään on ollut tosi vaikea aika elämässä. Todella, silloin kun on vaikeita aikoja, on hankala hymyillä ja olla ystävällinen; sitä helposti käpertyy silloin omiin asioihinsa, kun meneekin energia siihen, että saa pidettyä itsensä kasassa. Huomaan tämän piirteen itsessänikin. Kun on sellainen päivä, että väsyttää ja ärsyttää, eikä ole oikein juttutuulella niin sitä koittaa suorastaan vältellä ihmisiä, ja joku saattaa jopa ymmärtää väärin, kun et haluakaan jäädä juttelemaan normaaliin tapaan. Tämän halusin kertoa vähän pohjustaen tätä asiaa, johon kohta olen pääsemässä.

Niin, seuraavaksi kerron itsestäni ja siitä, mikä minun elämässäni on aiheuttanut tuskaa, harmia ja päänvaivaa. Se on se mielenterveydellinen sairaus, joka on murskannut suunnilleen kaikki haaveeni ja suunnitelmani, jotka minulla on ollut elämässä. Mutta toisaalta, kun on menettänyt suunnilleen kaiken, niin sitä alkaa pikkuhiljaa ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää elämässä. On ollut aikaa ajatella monet asiat uudelleen, ja on monessa kohtaa huomannut ennen olleensa täysin väärässä. Olen joutunut korjaamaan näkemyksiäni monessa asiassa.

Kummallista kyllä olen myös alkanut huomata tämän prosessin aikana, kuinka rikas oikeastaan olenkaan loppuen lopuksi kaiken tämän keskellä. En tarkoita nyt suinkaan rahallista rikkautta; sitä minulla ei ole, vaan tarkoitan muunlaista rikkautta. Tarkoitan sitä, kuinka olen saanut kasvaa ihmisenä, kuinka viimeinkin olen löytänyt anteeksiantoa itseäni ja muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi tarkoitan tällä rikkaudella kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet minun tukena silloinkin, kun olen ollut sairas, ja en ole ollut oma itseni. Tarkoitan tällä rikkaudella sitä kiitollisuutta, jota minä nyt koen kaikista elämän haasteista huolimatta.

Ennen minä saatoin haaveilla siitä, että opiskelisin pitkälle ja saisin hyvän ammatin, ja pystyisin hankkimaan oman talon maalta. Joskus minä taisin haaveilla siitä, että minulla olisi mökki luonnon keskellä ja varaa pitää autoa. No ei kai tällaisissa haaveissa mitään vikaa sinänsä ole, ja toivon yleensäkin, että jokainen ihminen saisi haaveensa toteutettua elämässä. Monesti meillä vaan on sellainen käsitys, että kun minä saan tuon ja tämän asian elämässäni, niin sitten olen onnellinen. Siinä sitten helposti jää elämättä tämä hetki, ja jos tarkkoja ollaan niin tämä hetki on se tärkein hetki meidän elämässä; se että juuri nyt voi hyvin. Ilo ja hyvä olo sekä onnellisuus lähtee kuitenkin loppuen lopuksi sisältä päin eikä ulkoisista seikoista, niinkuin usein luullaan.

Sitä helposti ajatellaan niin, että meidät ihmisenä määrittelee meidän työ, omaisuus, sosiaalinen asema tai muut ulkoiset seikat. Minusta ihmisen enemmänkin määrittelee se, mitä ihminen on sisältä päin. Jokainen ihminen on arvokas ja ainutkertainen ja ansaitsisi elää hyvän elämän. Vai voiko joku väittää olevansa parempi kuin toinen ? Jokainen me tänne synnytään samanlaisina ihmisinä, vaikka toiset saavat paremmat lähtökohdat elämään kun toiset. Monesti onkin niin, että heikoimmilta vaikuttavimmat ihmiset ovatkin loppuen lopuksi kaikkein vahvimpia, kun joutuvat selviytymään hankalissa olosuhteissa, mitä nyt kelläkin on.

Niin onnellisuus… olenko minä sitten onnellinen kun puhun ilosta ja onnellisuudesta ? Minä sanoisin ehkä niin, että minulla on rauha sydämessä, ja olen tyytyväinen ja kiitollinen siitä, mitä minulla nyt on tässä elämässä, eli olen kai sitten onnellinen. Ei tämä elämä täydellistä voi olla, koska aina on jotain murhetta ja ahdistusta, sekä välillä kamppailua sairauden kanssa, mutta näitten kanssa olen oppinut elämään, ja välillä nauttimaankin elämästä. Nämä sairauteen liittyvät asiat ei ehkä muutu minun kohdallani, tai ehkä joskus muuttuu; sitä minä en tiedä.

Olin pitkään hyvin katkera siitä, mitä minulle ja haaveilleni tapahtui kun sairastuin vuosia sitten, mutta nyt en enää ole katkera. Kerron teille nimittäin salaisuuden; katkeruudesta ei ole muuta kun haittaa sekä itselle, että niille ihmisille, jotka välittää sinusta. Katkeruudesta voi olla hankala päästä eroon, mutta siitä pääsee eroon sillä kun opettelee antamaan anteeksi sekä itselle että muille ihmisille; jos tämän päätöksen teet ja pysyt siinä, niin huomaat, että ajan kanssa katkeruus häviää, ja tilalle tulee rauha ja positiivinen mieli. Olisi varmasti paljon syitä pitää kiinni vanhasta, mutta joskus on aika päästää irti.

Minun sairauteni on vaikuttanut minuun sillä lailla, että minun on pitänyt karsia elämästäni sellaisia asioita pois, jotka tuntuvat raskaalta, jotta selviäisin. Se on laittanut miettimään asioita uudelta kannalta. Kun on riisuttu kaikesta ylimääräisestä ja turhasta, niin onkin ihmeen hyvä olla. Sitä on enemmän se oma, rehellinen, aito itsensä ilman, että tarvitsee esittää mitään. Kerron teille kohta toisen salaisuuden, joka liittyy vähän siihen, mitä kirjoitin tuossa aiemmin, nimittäin sen, mikä on tärkeintä elämässä.

Tärkein asia elämässä on rakkaus ja totuus; näihin asioihin kaiken pitäisi perustua. Nämä yhdessä ovat asioita, jotka ainoastaan rakentavat. Aito rakkaus on ainoa asia elämässä, joka on täydellistä; siitä en ole löytänyt mitään vajavaista. On muuten ihmeellistä, miten ihminen voi muuttua, kun sydämeen astuu usko, toivo ja rakkaus. Näihin sanoihin haluan tällä kertaa lopettaa.

 

Petri V

 

 


Kokemuksia taidetyöpajalta Mataralla

Kokemuksia taidetyöpajalta Mataralla

 

Kävellessäni Matara taidetyö pajalle, muistan kuinka minua jännitti, sillä olin uusi tulokas ja uudessa paikassa minua alkaa jännittämään. Kämmenet hikosivat ja sydämeni hakkasi. Halusin siinä vaiheessa luovuttaa, sillä pelkäsin ettei tästä tule sittenkään mitään ja pelkäsin etten tunne kuuluvani joukkoon. Päätin kuitenkin rohkaistua, päätin jatkaa ja olla luovuttamatta. Totesin itselleni melko pian että tämähän voi olla rikastuttava kokemus ja että anna mennä vaan! Perillä katsoin Mataran rakennusta ulkoapäin. Loistavan iso kaunis avara piha missä nuoret varmasti tykkäävät hengailla. Mutta kun aloin katsomaan rakennusta ja pian pääsinkin taloon sisälle tutustumaan erilaisiin toimi pisteisiin. Huomasin kuitenkin pian että täällä nuoriso on rentoa porukkaa eikä minulla olisi mitään syytä enää jännittää tilanteita siitä että pärjäänköhän minä. Sain esittely kierroksen missä esiteltiin erilaisia työpisteitä missä nuoret voivat toteuttaa itseään. Myös avara hengaus piste vaikutti tosi mukavilta ja myös rennolta ja rauhalliselta. Samoin eri työpaja ohjaajat. Pian olikin aika tutustua työpisteeseen missä tulisin työskentelemään taiteen parissa muiden kanssa. Alussa menin nurkkaan piirtämään. Lopulta rohkaistuin ja uskaltauduin tekemään savitöitä. Minut otettiin porukkaan avosylin vastaan ja jengi oli minulle hyvin ystävällisiä ja mukavan oloisia. Aloin kuumeisesti miettimään että mitä minä voisin työstää savesta. keksinkin melko pian, että voisin väkertää savesta itselleni kynäkotelon. Minulla oli jatkuvasti kynätaiteilu välineet sikin sokin penaalissa ja usein tärkeät taiteilija välineet olivat hukassa, jotenka ajattelin että kynäteline olisi hyvä mahdollisuus pitää kynät ojennuksessa ja siistissä perusjärjestyksessä. Onneksi sain Panulta apua ja hyviä monipuolisia vinkkejä siihen mitä välineitä kannattaa käyttää ja miten kynäteline savesta kannattaa tehdä. Pääsimme puoleen väliin projektintekoa. Vielä on puolet kynäteline savesta vielä tekemättä. Odotan innolla millainen lopputulos savi työstäni oikein tulee, sillä en ole kovinkaan mestari savitöissä. Olen todella tyytyväinen siihen että kävin tutustumassa taidepajaan mataraan.  Kannustan muitakin rohkeasti tutustumaan ja käymään Mataran taide työpajalla. Jengi on mukavaa ja rentoa porukkaa. Aina voin kääntyä ohjaajan puoleen jos minulla on kysyttävää. Jos olet kiinnostunut taiteesta voin mielelläni suositella paikkaa. Täällä koen kuuluvani joukkoon ja minulla on turvallista työskennellä ilman pelkoa. Voin myös olla rohkeasti oma itseni ja taiteilla rakkaan taideharrastuksen myötä. Parasta täällä on se kun voit piirtää, maalata öljyväreillä tai tehdä upeita savitöitä. Tai miksipä ei myös löytää uusia ihmissuhteita ja uusia ystäviä.

Henna-Riikka Järvinen


Ajatuksia opiskelun aloittamisesta

Ajatuksia opiskelun aloittamisesta

Kesä lähenee loppuaan ja on aika palata pikku hiljaa syksyn tuomiin rutiineihin. Osan arkeen kuuluu Klubitalolla käyminen, joillakin on töitä, jotkut opiskelevat kun taas jotkut voivat olla aloittamassa opintojaan.

Suvimäen Klubitalon jäsen Kirsi on päässyt opiskelemaan lähihoitajaksi (sosiaali- ja terveysalan perustutkinto). Lähihoitajan ammatti on se mistä hän on aina haaveillut, sillä Kirsi on jo 12- vuotiaasta asti tiennyt haluavansa työskennellä lasten ja nuorten kanssa.

Kirsin opinnot alkavat elokuussa. Viimeksi hän on opiskellut vuonna 2015 ja pitkä tauko on lisännyt jännitystä opiskelujen aloittamiseen. Hän kuitenkin odottaa innolla opintojen alkamista, sillä Kirsille opinnot tuovat ison muutoksen elämään sekä uutta rytmiä arkeen. Toisaalta Kirsiä jännittää ja pelottaa, koska hänellä on ollut elämänsä aikana monia haasteita esimerkiksi ajankäytönhallinnassa. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi Kirsi pohtii myös, että saako hän koulussa uusia kavereita.

Lopuksi Kirsi kannustaa kaikkia hakemaan opiskelemaan ja oppimaan uusia asioita!

 


Uuden jäsenen kokemuksia

Uuden jäsenen kokemuksia

Hei! Mie olen Kirsi Räsänen tästä Jyväskylästä, kotoisin alun pitäen Outokummusta ja asunut tässä kaupungissa jo kymmenen vuotta. Olen ollut mielenterveyspalveluiden asiakas täälläkin jo kauan. Lääkäri ehdotti miulle Klubitaloon tutustumista jo useita vuosia sitten, mutta silloin kynnys tuntui liian korkealta ja silloinen mieheni häpesi mielenterveysongelmiani, joten se korotti kynnystä entisestään.
Vuosia kärvistelin vain kotona, sillä olin kuntoutustuella. Päivät matoivat raastavan hiljaa ja samanlaisina eteenpäin. Vointi huononi vuosien varrella, varmaan jo yksinäisyyden ja mielekkään tekemisen puutteen vuoksi. Ei ollut mitään paikkaa mihin mennä, paitsi terapia kahdesti kuussa. Ei siis paljoakaan kodin ulkopuolisia ihmissuhteita.
Viime vuosi oli todella rankka, anoppi sairastui haimasyöpään, biologinen isäni kuoli täysin yllättäen, anoppi menehtyi ja miehelleni sekä miulle tuli ero. Muutin uuteen osoitteeseen keväällä, sain hermoromahduksen vapaaehtoistyöstä ja jouduin sairaalaan. Tämän mylläkän jälkeen terapeuttini taas varovasti ehdotti miulle Klubitaloon tutustumista. Silloin miusta tuntui, että nyt aika on kypsä. Itse en häpeä sairauttani, eikä kotonakaan ollut enää ketään häpeää kokemassa. Viherkasvini kyllä hyväksyvät miut sellaisena kuin olen, kunhan muistan kastella ne ja lannoittaa silloin tällöin.
Tulin tutustumaan Klubitalolle ja oikeastaan heti pihaan astuttuani olin vakuuttunut, että kyllä tämä on oikea paikka. Ihmiset tervehtivät, vaikka olin ihan uppo- outo tyyppi. Vastaanotto ja esittely vakuuttivat miut lopullisesti, tunsin ilmapiirin niin avoimeksi, ystävälliseksi ja vastaanottavaksi, että melkein liikutuin kyyneliin. Miekin olin tervetullut jonnekin, eikä täällä todellakaan tuijoteta F -diagnoosien määrää tai laatua. Kaikki ovat ihan tasavertaisia, riippumatta siitä, mitä sairastaa.
Halusin liittyä jäseneksi heti oitis. Katsoin tärkeäksi ja arvokkaaksi sen, että jokainen saa tehdä jotakin järkevää, oman osaamisensa, mielenkiintonsa sekä ennen kaikkea jaksamisensa mukaan. On myös ok olla tekemättä mitään, jos ei jaksa. Tänne on tervetullut väsyneenäkin. Sain itse vuoden alussa pysyvän eläkkeen sosionomin ammatistani, joten miulla oli suuri tarve saada tehdä jotakin järkevää. Hermoromahdukseni jälkeen tajusin viimein sen, että tekemisen piti jäädä omien jaksamisen rajojeni sisään. Käsitin, että stressaaminen ja henkinen kuormittavuus ei sovi miulle ollenkaan. Täällä korostetaan juuri sitä, että pitää kuunnella omaa mieltä, mitä se jaksaa ja mitä ei.
Ite päädyin hommiin tiedotusyksikköön, kun taustalla on vuosien kokemus lehden teosta, ihan päätoimittajatasolta. Haluan kirjoittaa ja se on maalaamisen ohella miulle todella tärkeä terapeuttinen väylä. Tekemällä lehteä todella tiiminä, koen tämän olevan miulle sopivaa. Voi oikeasti pyytää apua, jos sitä tarvitsee, enkä koe tämän kuormittavan muutenkaan.
Lisäksi täällä voi osallistua erilaisiin ryhmiin, joista erityisesti askarteluryhmä kiinnostaa minua. Koen tämän Klubitalon todella yhteisöksi, täällä on jäseniä varten ohjaajia, jotka koen osaksi yhteisöä, en erilliseksi yksiköksi meidän ulkopuolella. Tämä on mielestäni tärkeää jäsenten itsetunnon vahvistamiseksi.
Olen ollut jäsen vasta hyvin lyhyen aikaa, mutta tunnen solahtaneeni joukkoon oikein mukavasti. On tietenkin asioita, joista olen vielä ihan pihalla, mutta ne asiat opin kuitenkin ajan kanssa. On myös hienoa, että on mahdollisuus uusien asioiden oppimiseen. Tämä on selkeästi miun paikkani.
Olen hyvin tyytyväinen, että ylitin oman kynnykseni ja tulin tutustumaan tänne. Oikeastaan olin asettanut itselleni projektiksi tälle kesälle a) sosiaalistaa itseni uudelleen ja b) opetella olemaan itselleni vähemmän tuomitseva. Katson, että kummatkin projektin osaset ovat toteutuneet ainakin jossain määrin. Klubitalon jäsenyyden myötä olen saanut kodin ulkopuolisia kontakteja ja uskaltautunut puhumaan ihmisten kanssa ja ryhmässä. Hyväksyvän ilmapiirin myötä etenen kenties myös polullani kohti lempeämpää itseäni, jota armoton ylituomari ei koko ajan piiskaa. On myös ollut hienoa, että täällä ei tuijoteta ulkonäköäni. Saan olla se mikä olen, hämärä goottihiippari. Hyväksyvä ilmapiiri on miun tapauksessa todella tärkeä, sillä olen aina ollut hyvin epävarma itsestäni ja hakenut hyväksyntää, mutta saanut vain ulkopuolisuuden kokemuksia. Niitä miulla on repussa jo ihan riittävästi, painolastiksi asti. Sitä lastia pitäisi lähteä purkamaan.
Tulevasta voinnista ei voi koskaan tietää, nyt voin tilanteeseen nähden melko hyvin, mutta sairaudellani on tapana aaltoilla. Miun ei kuitenkaan tarvitse pelätä sitä, että en olisi tervetullut tänne huonompikuntoisenakaan. Se on helpottava ja rauhoittava tunne, sillä nyt tiedän, että miulla on joku paikka minne mennä, vaikken voisikaan niin hyvin. Se on tärkeää, sillä juuri sairaampana tarvitsen enemmän elämää ympärilleni saadakseni itseeni positiivista virtaa ja ajatukseni pois pahasta noidankehästä. Olen huomannut tämän vaikutuksen Suomen Kipu ry:n vertaistukiryhmässä, joka kokoontuu kuitenkin vain kerran kuussa. Se on kesän tauolla, joten näiden kuukausien aikana ei ole ollut sitäkään. Siellä kuitenkin olen huomannut vertaisuuden ja yhteisyyden merkityksellisyyden, saan voimaa toisista ihmisistä.
Ehkäpä juuri koulutukseni pohjalta olen analysoinut yhteisöllisyyttä ja vertaisuutta, sekä niiden tärkeyttä ihmiselle, sairastipa hän mitä tahansa. Kokemus siitä, ettei ole yksin sairautensa kanssa on ensiarvoisen tärkeä, kuten myös kuuluminen johonkin sidosryhmään, jossa tuntee olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Myös kokemus omasta hyödyllisyydestä, mahdollisuudesta tehdä jotain merkityksellistä, on ainakin miulle todella tärkeää. Täällä olen saanut kaikkia näitä kokemuksia, vaikka olenkin ennättänyt olla jäsen vasta vähän aikaa. Tämä merkityksellisyyden ja sisällön saaminen elämään saivat minut aluksi vapaaehtoistyöhön ja sitten Klubitalolle.
Olen äärimmäisen kiitollinen lääkärilleni, joka istutti minuun ajatuksen tänne tulemisesta ja terapeutilleni, joka lopulta tuuppasi minua eteenpäin. Yksin muuttamisessa oli minun kohdallani kohtalainen sosiaalisen erakoitumisen riski, kotiin linnoittautuminen ja kaikkien asioiden hoitaminen yksin olisi ollut tavallaan ”se helppo”, mutta tuhoisa vaihtoehto. Kevät menikin pitkälti niissä merkeissä, eikä se ollut yhtään kivaa. Kotona pienessä asunnossa ei kauaa riitä järkevää tekemistä, eivätkä voimat niihinkään aina riitä. Nyt miulla on ainakin paikka, johon lähteä, vaikka vain olemaan ja istumaan ihmisten seurassa. Hienoa, että viimeinkin löysin tieni tänne. Klubitalolla on hieno henki ja ilmapiiri. Diagnoosivapaa alue on hyvä paikka olla.

Teksti: Kirsi-Marjaana Räsänen


Vertaisryhmä klubitalolla syksyllä 2018

Vertaisryhmä klubitalolla syksyllä 2018

Tämä syksy tuo mukanaan muutoksen vertaisryhmän toimintaan. Vertaisryhmä on toiminut 1,5 vuotta avoimena ryhmänä. Nyt syksyllä ryhmä alkaa toimia suljettuna. Se tarkoittaa sitä, että ryhmäläinen sitoutuu osallistumaan kuuteen peräkkäiseen ryhmäkertaan. Sen jälkeen tulee uudet ryhmäläiset ( 6 jäsentä) ja he sitoutuvat kuuteen ryhmäkertaan. Tämän muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa useammalle jäsenelle mahdollisuus osallistua. Kaksitoista jäsentä pääsee siis tänä syksynä mukaan. Kerrat on jaettu siten, että 12 ryhmäkertaa mahtuu syksyyn. Sen takia ryhmän kokoontumiskerrat vaihtelee viikon ja kahden välein. Huomioi siis päivämäärät!!!

Vertaisryhmän sisältö on siis avoin. Jokainen voi tuoda ryhmään omia asioitaan sen verran kuin haluaa. Ryhmässä voi keskustella toistemme kokemuksista luottamuksellisesti. Aiheiden tulisi kuitenkin liittyä jollain tavalla mielenterveyteen. Ryhmässä jokainen voi puhua sen verran kuin haluaa tai vain kuunnella keskusteluja. Tarkoituksena on että jokaisella on tilaa puhua. Vaitiolo koskee jokaista ryhmäläistä eli asioista ei puhuta ryhmän jälkeen tai ryhmän ulkopuolella. Jokaisen puheenvuoroa tulee kunnioittaa ja toista ei neuvota ellei hän pyydä neuvoa. Keskustelu tapahtuu vuorotellen, jotta jokaisella on saman verran tilaa osallistua keskusteluun. Työntekijä, Anu Pyyhtinen on läsnä sen takia, että jos ryhmän jälkeen jää joku asia pohdituttamaan voi jutella Anun kanssa. Ryhmää vetää jäsen Raija Kauranen, joka on käynyt vertaisohjaaja ja kokemusasiantuntija koulutuksen. Muistathan, että ryhmä ei ole terapiaa. Vertaistuen tarkoituksena on tukea toinen toistamme ja antaa mahdollisesti jotain uutta toisillemme.

Ryhmäpäivät:

RYHMÄ 1                                                                                                                   RYHMÄ 2

pe 17.8 klo13                                                                                                              pe 12.10 klo 13

pe 24.8 klo 13                                                                                                             pe 26.10 klo 13

pe 7.9 klo 13                                                                                                                pe 2.11 klo 13

pe 21.9 klo 13                                                                                                              pe 16.11 klo 13

pe 28.9 klo 13                                                                                                              pe 30.11 klo 13

pe 5.10 klo 13                                                                                                               pe 14.12 klo 13

TERVETULOA RYHMÄÄN!!!