Mikä ihmeen Verve?

Mikä ihmeen Verve?

Verve tarjoaa ammatillista kuntoutusta Jyväskylässä. Kuntoutuksen tavoitteena voi olla esimerkiksi asiakkaan töihin pääsy, töihin paluu tai töissä pysyminen. Suurin osa Verven asiakkaista tulee kuntoutukseen Kelan kautta. Kuntoutukseen voi hakea, jos jokin asia, esim. sairaus, haittaa työikäisen henkilön työntekoa tai työhön hakeutumista. Hakijan oma motivaatio asian selvittämiseen on erityisen tärkeää. Moni Suvimäen klubitalon jäsen on kokenut Verven tarjoaman ammatillisen kuntoutuksen hyödyllisenä.

Kuntoutuksen ensimmäinen vaihe on ammatillinen kuntoutusselvitys (kesto 2-12pv), jonka aikana selvitetään asiakkaan ammatillisen ja lääkinnällisen kuntoutuksen tarpeet, sekä tehdään yksilöllinen kuntoutussuunnitelma. Tämän jälkeen kuntoutusta jatketaan työkokeiluna (enintään 60pv) tai työvalmennuksena (enintään 120pv), jos ne ovat tarpeet ja sopivat asiakkaan elämäntilanteeseen. Lääkinnällistä kuntoutusta Verve ei tällä hetkellä tarjoa Jyväskylässä vaan ohjaa tätä tarvitsevat asiakkaat eteenpäin.

Hakeminen ammatilliseen kuntoutukseen tapahtuu toimittamalla seuraavat hakemukset Kelaan:

Verve järjestää kerran kuussa infotilaisuuden toiminnastaan. Seuraava infotilaisuus on Torstaina 7.12.2017 klo 14-15.

Lisätietoa Verven kotisivuilta: http://www.verve.fi/toimipaikat/toimipaikka/verve-jyvaskyla.html


Selätä tuskalliset tunteet!

Toimintatapoja, joita voidaan käyttää tuskallisten tunteiden ja tapahtumien sietämiseksi silloin, kun asioita ei voi heti paikalla saada paremmaksi:

Voi esimerkiksi:

Kääntää ajatukset muualle liikkumalla, siivoamalla, käymällä tapahtumissa, vierailemalla ystävien luona, menemällä kahville/syömään tai liikkumalla luonnossa. Verrata elämäntilannetta parempiin ajanjaksoihin (Nykyistä olotilaa, johonkin aiempaan parempaan tilanteeseen) numeerisella arvioinnilla 1-10. Tunteita kokemalla: tunnistaa tunne, joka halutaan muuttuvan ja löytää siihen sopiva toiminta, esimerkiksi lukemalla tunteellisia kirjoja, katsomalla liikuttavaa elokuvaa, kuuntelemalla tunteellista musiikkia. Työntämällä pois asioita: lähtemällä pois ikävästä tilanteesta mielessä. Ajattelemalla muunlaisia asioita: laskemalla kymmeneen, tekemällä palapeliä, katsomalla televisiota, lukemalla tai tunnustelemalla tavaroita taskussa ja yrittämällä miettiä, mitä kukin tavara on.

Keskittyä aistimuksiin: yhteen aistiin kerrallaan. Näköaistiin: ostamalla/hakemalla ulkoa kaunis kukka, tekemällä ”oma voimapesä”: kaunis nurkkaus huoneeseen, sytyttämällä kynttilä ja katsomalla liekkiä, katsomalla ympäröivää luontoa, katsomalla kauniita kuvia kirjoista/netistä. Kuuloaistiin: kuuntelemalla itselle mieluisaa musiikkia tai rentoutus cd:tä, laulamalla lempilauluja, kuuntelemalla radiota. Hajuaistiin: käyttämällä lempiparfyymia, kokeilemalla uusia tuoksuja kaupassa, sytyttämällä tuoksukynttilöitä, leipomalla, haistelemalla kukkia ja hedelmiä. Makuaistiin: nauttimalla hyvä ateria, juomalla kahvia/teetä, tarjoamalla jälkiruoan itselle, maistamalla erimakuisia jäätelöitä ja mieleistä makeista imeskelemällä. Kosketukseen: vaihtamalla puhtaat lakanat vuoteeseen, silittämällä kissaa, koiraa tai pehmolelua, käymällä hierojalla, voitelemalla koko vartalo hyvällä voiteella, vajoamalla mukavaan tuoliin, harjaamalla hiuksia pitkään tai halaamalla jotakuta.

Muiden voimakkaiden aistien avulla, kuten huuhtomalla kasvot kylmällä vedellä/ottamalla kylmän suihkun, menemällä avantoon uimaan, puristelemalla kumipalloa/nystyräpalloa käsien välissä tai napsuttelemalla kuplamuovin kuplia.

Parantamalla olemassa olevaa hetkeä esimerkiksi käyttämällä mielikuvitusta, mielikuvia ja huumoria, etsimällä tilanteeseen tarkoitusta, hengittämällä syvään, tekemällä yhtä asiaa kerrallaan (kaaoksessa), olemalla tietoinen siivotessa eli mitä tekee missäkin vaiheessa, ottamalla aikalisä, kannustamalla itseään, olemalla myötätuntoinen itseään kohtaan, muistamalla inhimillisyys ja armollisuus itseä kohtaan.

Juttu on referoitu psykiatrian polikliinikan antamasta tekstistä.

 



Nuorten projektin valmistelua Roomassa

Nuorten projektin valmistelua Roomassa

On jo syksy, ja olen lukuisista empimisistä ja epäröinneistä huolimatta edelleen mukana Klubarin nuorten projektissa. Yhteen viikkotapaamiseen en kuitenkaan pääse paikalle – lähden nimittäin neljän päivän valmistelutapaamiseen Roomaan Elinan kanssa.

Lähtöaamu on niin aikainen, ettei Matkakeskuskaan ole vielä auki. Olen kerrankin etuajassa, ja asemalaitureilla notkuvia puliukkoja vältelläkseni päätän lähteä ostamaan Veturin Shelliltä lämmintä kaakaota. Kaakaokone on rikki, ja sammaltava mummo seurannut minua Shellille. Hän istuutuu pöytääni ja huojennun, kun lopulta näen ikkunasta Onnibussin kaartavan laituriin.Viikistä otamme Elinan kanssa taksin lentokentälle, ja kansainvälinen tunnelma alkaa jo autossa, kun venäläinen kuljettaja kuuntelee Sputnik-radiota koko matkan. Edellinen valvottu yö vie veronsa, ja nukun suurimman osan lentomatkaa.

Rooman kadut ovat saapuessamme vielä myrskystä märät. Paikalliset Klubitalolaiset kertovat myöhemmin, että sade oli vilvoittanut kaupungin ensi kertaa neljään kuukauteen. Unenpöpperöstäni huolimatta haluamme jäädä heti keskustaan kävelemään suurkaupungin katuja, sillä järkeilemme, ettei puolen tunnin matkaa hostellille ehtisi ajaa kahta kertaa edestakaisin ensimmäisenä iltana. Milanolaisetkin saapuisivat pian, joten he kyllä saisivat terveisemme välitettyä portieerille. Vailla syvällistä Rooman tuntemusta tallustamme ensimmäiselle turisti-infolle, josta ostan kartan. Elina toteaa, ettei kyllä osaa lukea vanhanajan karttaa, ja pian saan todeta itsestäni samaa. Google mapsin, intuition ja paikallisten neuvojen avulla hortoilemme ensimmäisen iltamme Rooman isoimmilla ostoskaduilla (ostamatta kuitenkaan juuri mitään). Kun illan hämärtyessä olemme juuri istuutuneet ensimmäisen piazzan ravintolaan ja tehneet tilaukset (minulle tietenkin italiaista pizzaa ja Elinalle gluteenitonta/sipulitonta/kaikkitonta salaattia), Elinan puhelin pärisee. Ilmeisesti paikallisen Klubitalon jäsenet johtajineen ovat odottaneet meitä neljän tuntia majatalollaan! Hädissämme pahoittelemme ja pyydämme milanolaista Paolaa ottamaan meidänkin avaimemme – vaikka jättäisimme pizzamme syömättä, menisi melkein viides tunti, ennen kuin ehtisimme paikalle.

Illallisen syötyämme lähdemme spontaanisti kapuamaan ravintolan vierestä nousevia  leveitä portaita, joiden uskomme vievän metroasemalle. Portaat jatkuvat loputtomiin ja väsyneinä kiroamme reittivalintaamme. Ylhällä huudahdan kuitenkin ihastuksesta, kun näen alla olevan näkymän suihkulähteineen katuvalojen valaisemasta kaupungista. Kaivamme kamerat esiin ja hetken näköalaa kuvattuamme tunnistamme ”kirotut portaamme”. Ne ovat kuuluisat 1700-luvulla rakennetut Espanjalaiset portaat, ja takanamme seisoo ranskalaisten omistama Trinita dei Monti -kirkko.

Spiagnan metroasemalta otamme junan takaisin päärautatieasema Terminille, noudamme matkalaukkumme ja paikallisten avulla saamme bussiliput ostettua ja vieläpä oikean bussiinkin. Matkalla Klubitalon majatalolle bongaan jäätelöbaariin, enkä voi vastustaa italialisen gelaton houkutusta. Kello lähestyy iltakymmentä, ulkona on pimeää, ja pieni poika jää ostamaan isoisänsä kanssa vielä santsiannosta. Majatalolla tervehdimme milanolaisia ja pahoittelemme syvästi myöhäistä saapumistamme. Jään olohuoneeseen väsymyksestä välittämättä juttelemaan milanolaisen Paolan kanssa. Hän ei ole koskaan käynyt Suomessa, mutta Tukholaman Klubitalo on tuttu Milanon edellisestä Erasmus-projektista.

Seuraavana aamuna tapaamme vihdoin Rooman talon johtajan ja projektin osallistujat sekä muita klubitalolaisia. Talon ilmaisella aamupalalla tarjotaan jukurttia, keksejä ja suklaakroissantteja, tujua italiaista espressohörppyä tietenkään unohtamatta. Jostain löydetään kahviini pussillinen saksalaista maitoa, ja Roberta pahoittelee, ettei heillä ole capucchinokonetta. Esperessoon kun ei kuulemma ole tapana lisätä maitoa. Johtaja esittelee talon ruokalistan ylpeydellä, ja mainitsee, että makeaa tarjotaan vain aamiaisella – sekä erityistilaisuuksissa. Italialaisen menun jälkiruoka on siis terveyssyistä jätetty väliin, ja keittiö valmistaakin kahden jäsenen innoittamana vain terveellistä (ja kevyttä) kasvisruokaa. Ensimmäisellä lounaallamme tarjotaan hummusta, maissikakkuja ja paljon salaattia. Kun selviää, että Elina ja Paola ovat todellakin vieraista ainoat vehnäallergikot, saan myös leipää kyytipojaksi. Voita ei Italiassa sen päälle levitettäkään! Meidän kunniaksemme on leivottu poikkeuksellisesti myös omenakakku, jota syödään ruuan jälkeen espressokupillisten lomassa.

Projektin intensiiviset valmistelukokoukset venyvät usein yliajalle, italiaiseen tyyliin kun ei kiirehtiminen kuulu. Hommat saadaan kuitenkin hyvin tehdyksi. Marraskuun viikko-ohjelmaa suunnitellaan, muokataan, karsitaan ja tiivistetään osallistujien toiveiden mukaiseksi, budjetista väännetään ja käydään läpi monia tärkeitä käytännön asioita. Illat kuluvat sitten Rooman ikiaikaisilla kaduilla kävellessä ja ravintoloissa istuessa. Fontana di Trevin lisäksi löydämme iltaisilla kävelyillämme Netan ja Anetan odottamat feikkilaukkumyyjien kadut. He tulevat Roomaan muiden projektilaisten kanssa marraskuussa. Viimeisenä kokouspäivänä ymmärrämme vihdoin lopettaa ajoissa, joten ehdimme ihastelemaan Rooman vanhimman antiikinaikaisen temppelin, Pantheonin reikää. Piazza de Navona on turisteja täynnä, ja viehätymme enemmän Sant’Agnese in Agone -kirkon takana jatkuvista pikkukaduista. Viimeisenä aamuna juttelen vielä italilaisten klubitalon jäsenten kanssa espresson äärellä. Talo on kertakaikkiaan kodikas, etenkin ”Kahvibaari” kirjoineen. Tupansavua tulee sisään, kun italialaiset eivät malta siirtyä keskustelulta terassille, vaan osa jää ovensuuhun polttamaan ja puhumaan. Italialiset kun paitsi puhuvat, myös polttavat paljon. Edes espressoja ei juoda yhtä tiuhaan kuin tupakkaa savutetaan.

Keskustelutuokiomme keskeyttää Elina, joka tulee viimeisestä tapaamisestaan johtajan kanssa. Hyvästelemme Klubitalon, ja päätämme mennä nauttimaan vielä auringon lämmöstä Villa de Borgèsen puistoon ennen lennolle lähtöä. Piazzalla syömme taas pizzaa ja salaattia. Sitten kiirehdimme lentokentälle, ja kohta istummekin jo koneessa kohti Kööpenhaminaa, josta meillä on vaihtoyhteys Helsinkiin. Tanskalainen rempseä nainen juttelee matkan ajan mukavia ja puhuu perillä lentoemännät ympäri, jotta pääsemme ensimmäisinä – ja ainoina – takaovesta ulos. Kööpenhaminassa emme nimittäin ehdi maistaa smorrebrödejä, vaan juoksemme hengästyneinä suoraan jatkolennon portille. Kööpenhaminassa vietetyt viisi minuuttia antavat jo esimakua Suomen säästä. Kun kone laskeutuu pimeälle Helsinki-Vantaalle kaipaamme oitis takaisin Rooman lämpöön. Syyskuisen maan tuoksu nenässämme kävelemme viimeiset puolitoistakilometria hotellille. Kaikkialla on autiota, Rooman ihmisvilinä takana. Marraskuussa onneksi takaisin!


Uskonnosta Klubitalolla

Uskonnosta Klubitalolla

Klubitaloyhteisöissä kuntoutujajäsenet edustavat eri-ikäisiä, erilaisen taustan ja tavoitteet sekä erilaisen maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä, joille yhteistä on kokemus mielenterveyden haasteista.  Yhteisyyttä luovat myös yhteisesti sovitut vapaaehtoisuuden, kanssakäymisen ja tasa-arvon periaatteet. Klubitalot eivät ole sitoutuneita mihinkään tiettyyn uskontoon eivätkä poliittiseen suuntaukseen. Tämä olisikin mahdottomuus, sillä Klubitaloja on nykyisin 34 eri maassa, joiden kulttuuri ja elämänmuodot ovat kaikki erilaisia.

Uskonto ja politiikka ovat aiheita, joita ei voi eikä pidä Klubitalollakaan välttää. Oleellista on se kuinka ja missä yhteydessä niistä puhutaan. Joku voi todeta uskonnon olleen tärkeä voimavara omassa kuntoutumisessa, kun joku toinen taas on kokenut ahdistuksen lisääntyneen ja sairauden pahentuneen voimakkaan uskonnollisen painostuksen seurauksena.  Joku on ehkä löytänyt jonkun puolueen toiminnassa tärkeän osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuden.  Mielenterveyskuntoutujien arvostuksen, taloudellisen ja sosiaalisen aseman parantaminen taas ovat oleellisia yhteiskuntapoliittisia tavoitteita, joihin kaikki Klubitalot eri tavoin pyrkivät. Alla oleva kirjoitus syntyi hyvästä keskustelusta uskonnon asemasta Klubitalolla, jonka erään jäsenen kirje yhteisössämme herätti.

Ulla Lehtinen

Luterilaisen klubitalolaisen näkemys asiaan

Kokemukseni mukaan uskonnot, ateismi ja kaikki siltä väliltä elävät Klubitalolla hyvässä sovussa. Ihmisillä voi myös olla hyvinkin syviä vakaumuksia ja usein onkin niin, että vahva vakaumus kestää päinvastaisen vakaumuksen kanssa elävien rinnakkaiselon.

Uskonnossa ja ateismissa ja kaikilla niiden välillä elävillä ihmisillä on omatunto ja oikeudentaju. Lähtökohtaisesti oikeudentaju eli etiikka on yhtä vahva niin ateistilla kuin uskonnollisella ihmisellä. Näin ajatellaan ainakin luterilaisen ja katolisen kirkon parissa. Luterilaisuus jopa erotti lainsäädännön ja oikeuskysymykset ns. maallisille regimentille. Tämä tarkoitti sitä, että Luther luotti ihmisten luontaiseen tajuun oikeudenmukaisuudesta ja näin erotti esivallan ja kirkollisen vallan toisistaan. Myös Katolinen kirkko myöntää omalla tavallaan tämän saman asian, vaikka onkin omiensa parissa jossain asioissa ottanut jyrkemmän kannan joihinkin eettisiin  ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

On olemassa myös sellaista uskonnollisuutta, jossa ollaan vahvasti sitä mieltä, että ainoat oikeat vastaukset elämän joka alueelle löytyvät Raamatusta ja ovat sellaisinaan sovellettavissa nykyaikaan.

Luterilaisuus ja muut suuret kirkot kuitenkin katsovat, että Raamatun kirjoitukset ovat hyvin vanhoja ja niitä tulisi lukea tästä ajasta käsin vaikka Raamattu olisikin tärkein ohjenuora elämässä.Tämä tarkoittaa sitä, että pyritään ymmärtämään myös vallitsevaa kulttuuria ja niitä olosuhteita, joissa Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet. Näin ollen Raamattu ei tarjoa suoria lakikirja- tyyppisiä ratkaisuja moniin nykyajan eettisiin ongelmiin. On vain toimittava ”Raamatun hengessä”. Oikeudentaju ja eettiset kysymykset ovat hyvissä käsissä, kun niitä punnitaan omantunnon mukaan niin uskonnollisen kuin ateistisen maailmankuvan kautta.

Sellainen uskonnollisuus, joka haluaa lähestyä alkukristillistä näkemystä vain suoraan Raamattua lukemalla välittämättä sen historiallisista tosiasioista on fundamentalismia.
Usein fundamentalismiin liittyy voimakas halu käännyttää muita samaan uskoon ja muodostaa tiiviitä samoin ajattelevien yhteisöjä. Etsitään  selkeämpiä ratkaisuja elämän eri alueille  ja ikään kuin ulkoistetaan joitakin omantunnon kysymyksiä uskonnollisten johtajien päätettäviksi ja määritteltäviksi. Tai sitten Raamattu sellaisenaan on sellaisenaan ainoa oikea ohjenuora elämän kaikkiin tilanteisiin.

Tälläiseen uskonnollisuuteen saatta liittyä eristäytymistä erilailla ajattelevien parista ja joistakin yleisistä valalla olevista kulttuuriin kuuluvista asioista, vaikka ne ”maallikon” mielestä olisivat jopa mitättömiä. On hyvin  tarkka ja konkreettinen käsitys esimerkiksi synnistä.

Uskonnollisuutta lienee joka kirkossa hyvinkin modernin ja fundamentalistisen näkemyksen välillä – hyvin monenlaista ja eriasteista suuntaan tai toiseen.
Toisten ihmisten leimaaminen syntisiksi  tai toisen ihmisen uskon arvioiminen tai mittaaminen eivät oikein kuulu luterilaisuuteen ts. vain Jumala tietää miten syntinen tai uskova kukin ihminen on. Omaa tilaansa ihminen voi arvioida ja tunnustaa syyllisyyttä aiheuttavat asiansa armolliselle ja rakastavalle Jumalalle. Myös muutenkin voi olla armollinen itselleen. Me kaikki teemme virheitä. Toisten ihmisten voimakas leimaaminen, syyllistäminen ja käännyttäminen voi olla myös hengellistä sekä henkistä väkivaltaa.

Sellaistakin uskonnollisuutta esiintyy, jossa luvataan ihmeparantumisia. Jopa niin, että joitakin esim. mielenterveyskuntoutujia on kehoitettu olemaan syömättä lääkkeitään ja demonisoitu niiden vaikutuksia. Ihmeet ovat mahdollisia, mutta, sellainen uskonnollisuus ei ole terveellä pohjalla. Voiko ihminen luvata Jumalan puolesta, että tämä parantaa jonkun ilman normaalia lääkitystä tai terapioita?

Lääketiede ja monet nykyaikaiset keksinnöt ja oivallukset ovat monessa suhteessa hyviä asioita myös uskonnollisella kannalta. Ne palvelevat ihmisten hyvinvointia ja pelastavat ihmishenkiä. Näiden asioiden kehittäminen on syntynyt juuri ihmisten pyrkimyksistä hyvään. Uskonnollisessa mielessä Jumala on antanut ihmiselle kyvyn kehittää ja keksiä niitä. Niiden kehittäjät ovat käyttäneet lahjojaan oikein.

Käsittääkseni Klubitalolla voit olla uskoltasi tai uskonnoltasi mikä vaan ja olet tervetullut sellaisena kuin olet. On kuitenkin muistettava, että suuret kysymykset elämästä ja kuolemasta tai moraalista voivat olla joillekin liian raskaita. Ihmiset voivat olla  herkässä tilassa psyykkeensä kannalta ja tällaiset asiat saatavat olla hämmentäviä heidän elämän vaiheessaan.
En ole kuullut apologisia eli Jumalan olemassaoloa todistelevia tai kiistäviä väittelyitä Klubitalolla ja luulen, että sellaiset eivät tänne oikein sopisikaan. On hyvä, jos ihmiset elävät omista vakaumuksistaan käsin niin, että toteuttavat uskontoaan tai sen olemattomuutta käytännössä. Ei julistaen tai käännyttäen vaan tukien toinen toisiaan ja kunnioittaen toistensa vakamusta.

Ville Suhonen


Ruskainen syksy

Ruskainen Syksy

Syksy on saapunut suomen harteille. Minusta syksy on värikästä ja ihan ok vuoden ajaksi. On myös mielenkiintoista nähdä ja katsoa miten luontoäiti on maalannut ruskaiset lehdet hienoiksi taideteoksiksi. Ihastelen toki myös muitakin syksyn merkkejä. Silti kadehdin muuttolintuja, jotka lentävät pois kylmästä Suomesta ja matkaavat kohti lämpimiä maita, hauraiden siipien turvin. Syksyllä luontokin voi olla kaunis. Se on kuin arvokas maalaus, jonka luontoäiti on ottanut suojiinsa ja maalattavaksi. Syksyllä minusta on kivaa ottaa luontokuvia, useimmiten tykkään ottaa kuvia punakärpässienistä, sillä minusta ne ovat kauniita. Myös tatteja on hauska kuvata. Myös syksyistä lintujen laulua on kivaa kuunnella. Syksy rauhoittaa minua, ja sen takia on minusta hyvää mennä metsään kuuntelemaan luonnon ääniä ja ihailemaan metsäisiä maisemia. Rakastan kulkea metsässä. Olen pienestä asti ollut luonnon lapsi, ja tykännyt aina yksikseni metsässä vaeltaa, ja kohdata sieltä aina jotain suurenmoista ja taianomaista!

Metsäinen tuoksu saa usein minut pauloihinsa. On toki syksyssä myös nurjia puolia, kuten kylmää, hallaa ja jaksottaisia vesisateita ja pimeää. Onneksi myös aurinkoa riittää joksikin aikaa tuomaan rippeitä valosta ja lämmöstä. Juuri se sama valo saa minut hetkeksi iloiselle mielelle. Syksyn pimeydessä on hyvää polttaa kynttilöitä ja rauhoittua kaverin tai lähimmäisen viereen. Syksyllä myös olen tähän vuoden aikaan masentunut ja surullinen. Osittain siksi, että muuttolinnut lentävät pois ja kesä on jäänyt taaksepäin, kauas meistä.  Onneksi kesä kuitenkin palaa aina myöhemmin. Haluaisin mennä jonakin päivänä Lappiin, sillä olen kuullut, että siellä syksy on todella kauniin värikäs. Vielä värikkäämpi kuin täällä Keski-Suomessa. Haluaisin nähdä jonakin päivänä aamuisen usvan ja hallaiset jäätyneet maat ja tanssia hallaverhon kanssa kilpaa ja lumoutua sen kauneudesta. Minusta syksyssä saa olla ripaus mielikuvitusta. Syksyllä on myös kivaa kerätä marjasadot talteen pakastettavaksi. Mikä sinun mielestäsi syksyssä on parasta?

Kiitos kun luit uusimman syksyisen blogikirjoitukseni!

Värikästä syksyä! T:Henna-Riikka


Avaimia itsensä tuntemiseen ja elämiseen sairauden kanssa

Avaimia itsensä tuntemiseen ja elämiseen sairauden kanssa

Klubitalolla 6.10.2017

Kukapa meistä tuntisi täydellisesti itsensä? Ei varmasti kukaan, koska ihmisen mieli on niin monimutkainen. Iän myötä kuitenkin oppii uusia asioita itsestään ja omista voimavaroistaan joskus onnistumisen, välillä epäonnistumisen kautta, ja sitä kautta oppii uusia selviytymiskeinoja myös mielenterveydellisen sairauden kanssa.

Olen sairastanut monta vuotta mielenterveydellistä sairautta. Se on vienyt monta vuotta, voisi sanoa parhaista nuoruusvuosistani. Pahimmillaan se oli sietämätöntä ahdistusta, ja juuri sellaisina aikoina tuntui, että toivoa ei ole jäljellä. Silloin sairauden tuska, joka tuntui koko ajan syövän sisältäpäin, katkeroitti minua ja olin usein sisältäpäin vihainen.  On kuitenkin ihmeellistä minkälaisista tilanteista ihminen selviää, kun on pakko selvitä, ja jaksaa pitää toivoa yllä.

Silloin kun taistelee sairauden kanssa, tuntuu siltä, että on täysin eristyksissä ja erilainen kun muut ihmiset. Silloin on täysin yksin, ja vaikuttaa siltä, että kukaan ei ymmärrä mitä silloin käy läpi. Olen kuitenkin jälkeenpäin huomannut, että me ihmiset ollaan aika samanlaisia näissäkin asioissa. On monia ihmisiä, jotka on kärsinyt samoista vaivoista ja olen kuullut puhuvan samoista fiiliksistä. Mm. vertaistuki onkin hyvä asia, koska silloin ihminen tajuaa, että ei yksin taistele näitten asioitten kanssa. Haluaisin tässä jakaa muutamia avaimia ja ajatuksia, jotka itse olen kokenut hyvinä selviytymiskeinoina.

Toki minulla on omakohtainen kokemus ainoastaan omasta sairaudestani, mutta olen täysin sitä mieltä, että oli diagnoosi mikä tahansa niin toivo on sellainen asia, joka kannattaa pitää aina yllä; se ei mene hukkaan. Minun kuntoni alkoi parantua siinä vaiheessa kun tein periaatepäätöksen, että lopetan murehtimisen ja aloitan positiivisen ajattelun harjoittamisen. On totta, että jos on taipuvainen pessimismiin tai elämän varrella katkeroitunut, niin näistä ajatusmalleista on vaikea päästä eroon. Minäkin jouduin usein ja joudun vielä nykyään välillä tekemään uudelleen päätöksen, että katson hyviin, positiivisiin asioihin vaikka tilanne olisi ikävä. Ihminen on sellainen, että vaikka ymmärtäisi jonkun ajatusmallin hyväksi, niin siinä menee aikansa ennen kun se tieto asettuu sydämeen asti, ja vasta sitten voi alkaa elää sen mukaan.

Eräs asia, jonka olen oppinut viimevuosien aikana, on se, että osaan nykyään kuunnella itseäni paremmin ja kuulostella olotilaani. Jos joku asia tuntuu raskaalta tai pahalta niin jätän sellaisen asian tekemättä. Sen sijaan teen enemmän sellaisia asioita, joista tulee aidosti hyvä mieli. Tätä ei pidä ymmärtää väärin. On hyvää ja tervettä haastaa itsensä ja mennä välillä mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja on toki asioita, jotka olisi hyvä tehdä vaikka aina ei jaksaisikaan kuten vaikka kotityöt. Tarkoitan tässä lähinnä sitä, että joskus on hyvä hiljentyä ja miettiä, että tuottaako joku asia mitä teet sinulle enemmän mielipahaa vai mielihyvää jos olet rehellinen itsesi kanssa. Tätä on hyvä varmasti itse kunkin välillä pohtia.

Olen joutunut viimevuosina karsimaan rasittavia juttuja pois elämästäni, jotta voisin paremmin. Yksi tällainen asia, joka alkoi ajan myötä tuntua raskaalta, on jonkun roolin vetäminen, eli esittäminen. Lopulta kyllästyin ja väsyin siihen, että yritin olla jotain mitä en ole, kovempi ihminen. Olen yrittänyt nykyään olla aidosti ja rennosti juuri sitä mitä olen, ja siihen haluan rohkaista muitakin ihmisiä, aitouteen. Kun on aito, niin silloin on paremmin läsnä. Silloin ei epäile eikä teeskentele, eikä tarvitse hävetä. Olen myös huomannut, että silloin kun on aito oma itsensä, ihmis-suhteetkin näyttävät toimivan paremmin.

Mikä on aitoa? Minusta se on sitä, että uskaltaa kunnioittaa ja välittää läheisistään, mutta myös itsestään. Sitähän me parhaillaan ollaan. Monesti sanotaan, että et voi rakastaa muita ihmisiä jos et rakasta itseäsi. Se toimii myös toisin päin. Jos kykenet rakastamaan toisia ihmisiä, niin silloin rakastat myös itseäsi. Yleensä kun ihminen alkaa voida hyvin niin se alkaa vaikuttaa sillä tavalla, että huomio kiinnittyy oman navan ympäriltä myös muualle, ja hän alkaa nähdä muidenkin ihmisten tarpeet. Mukavaa ja toivorikasta syksyä jokaiselle !

Petri Vahtokari


Yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä

Yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä

5.9.2017.Klubitalolla, TOY-ryhmässä

Kaitsun säätöä yksinäisyydestä

 

Jos joukossa tyhmyys tiivistyy, niin kyllä samoin voi käydä yksinäisellekin. Pikkuseikat voivat paisua suhteettoman suuriksi häpeän ja ahdistuksen piinaaviksi ajanjaksoiksi elämässä. Aivan tuiki tavalliset pienet kaikkia koskevat arkiset asiat koetaan ainutlaatuiseksi, omiksi ja lopulta valtaviksi taakoiksi joiden alle jäädään puristuksiin.

Väitän, että yksinäisyydellä on vaikeuksien kanssa dialogi, olkoonkin vaikeudet sosiaalisia tai vaikkapa psyykkisiä luonteeltaan. Tuo dialogi voi varsin hyvin olla varsinainen Jaakobin paini, jonka lopputulos on valtaosin ihmisestä itsestään kiinni, hänen sosiaalisista taidoistaan ja vaikkapa mahdollisuudesta pyytää ja saada apua.

Jokainen yksinäisyyteen menehtynyt jättää ihmisen kokoisia kysymyksiä jälkeenjääneille. Olisinko voinut tehdä toisin paremmin? Mitä olisin voinut tehdä? Välinpitämättömyyskään ei pelasta meitä noilta kysymyksiltä vaikka moni sitä yrittääkin.

Onneksi varsinkin nuorten syrjäytymiskehitykseen kiinnitetään yhteiskunnallista huomiota ja kyse on asiasta joista ymmärretään olla huolissaan. Ymmärretään että ollaan pelastamassa sitä, mitä pelastettavissa on. Syrjäytymisen pahin aiheuttaja tai ainakin heitteille jättäjä lienee itsekkyys. Me kannamme sitä kaikki itsessämme, jos emme muuten niin omien rajallisten voimavarojen muodossa. Ilman itsekkyyttä väitän että voisimme paremmin kohdata toisemme tarpeenmukaisesti ja ajan kanssa. Vanha sananparsi voisi sittenkin pitää vielä paikkaansa tänäkin päivänä: Kun hätä on suuri, niin apukin on lähellä.


Koulujen alku

Koulujen alku

Koulut ja opiskelut alkavat, työt alkavat. Illat pimenevät. Ilma viilenee. Lehdet muuttavat väriään ja putoilevat. Kesä alkaa pikku hiljaa muuttua syksyksi.

Syksy herättää ihmisissä monenlaisia tuntemuksia. Koulujen alku tuo mieleen lapsuusmuistoja. Töiden ja opiskeluiden alku aiheuttavat stressiä työssäkäyville, opiskelijoille sekä työelämän ulkopuolella oleville. Monelle syksy tarkoittaa arkirytmiin palaamista. Joillekin syksy ei välttämättä tuo arkirytmiä, sen puuttuminen luo tyhjyyden tunnetta. Puuttumisesta paineita luo ympäristö, kuten esimerkiksi yhteiskunta ja läheiset ihmiset. Syksylle tyypillistä ovat uudet harrastukset, joiden vuoksi muun muassa se on usein kiireistä aikaa ja asioiden järjestely aiheuttaa monelle päänvaivaa. Myös energiaa kuluu eri tavalla pimeään aikaan.

Opiskeluiden, töiden ja muun toiminnan keskellä on muistettava huolehtia levosta ja rentoutumisesta. Perusasioista (ravinto, lepo, liikunta) huolehtiminen myös auttaa jaksamaan pimeän ajan yli. Toiselle rentoutuminen voi tarkoittaa käsitöitä ym. käsillä tehtävää: kuten piirtäminen tai leipominen. Toiselle se voi tarkoittaa kääriytymistä vilttiin hyvän kirjan ja kynttilöiden kera, joku innostuu katsomaan leffoja ja joku voi innostua kiertelemään keikkoja ja kuuntelemaan eri esiintyjiä. Teatterissa käymistä voi syksyllä jatkaa kesäteattereista tavalliseen teatteriin.

Syksystä löytyy monta hyvää asiaa, kun niitä osaa etsiä. Pimeä helpottaa nukahtamista iltaisin, luonto on kauniin värikäs ruska-aikaan ja sitä on kiva ihastella. Myös syksyn raikas ja viileä ilma on oma juttunsa. Hyvä syksyn investointi, ovat kirkasvalolamput, jotka antavat pientä lisäpiristystä syksyn aamuihin!

Nautitaan syksyn hyvistä puolista, valoisaa ja rentoa syksyä kaikille!

Johanna L.

JohannaVÄRI-1


Perhosia vatsassa

Perhosia vatsassa

Syksyllä monella uudella, ja miksei vanhallakin, opiskelijalla on perhosia vatsassa; opintojen aloitus kesän jälkeen, hopsit ja projektit, kirjat ja tentit, uudet ihmiset, uudet kuviot. Opiskelun aloittaminen on vaihe, jolloin monia asioita osuu samaan saumaan. Miten opinnot lähtee sujumaan vai lähteekö? Saanko kavereita? Pärjäänkö?

Jäsenten tukeminen opinnoissa on startannut Suvimäellä entistä tiiviimmin. Alkukesällä kävimme hakemassa vauhtia opintojen tukemiseen Helsingin ja Itä-Helsingin Klubitaloilta. Kiitokset opintovalmentajat Vilma ja Erkki sekä Helsingin ja Itä-Helsingin Klubitalojen väki!  :-) Elokuussa Helsingin Klubitalon jäsen Mixu kävi vielä tsemppaamassa meitä ja kertomassa, miten opiskelijaryhmä toimii Helsingin Klubitalolla ja mitkä ovat hyviä käytäntöjä siellä. Meitä oli Työ-ja opintoyksikössä koolla iso porukka ja saimme paljon hyviä ideoita opintovalmennukseen liittyen. Kiitos Mixulle inspiroivasta päivästä!

Mitä opintovalmennus sitten on meillä ja miten siitä tehdään meidän näköinen juttu? Meillä se tarkoittaa opiskelijoiden vertaistukiryhmää, yksilökeskusteluja sekä yhteistyötä oppilaitosten kanssa.  Opiskelijoiden vertaistukiryhmä kokoontuu talolla maanantaisin klo 15-16. Ryhmässä voit keskustella luottamuksellisesti opinnoistasi, – rennossa ja kannustavassa hengessä! Jokaisella tapaamiskerralla on kuulumiskierros sekä keskustelu tietystä teemasta, niin että osallistujat vuorollaan alustavat päivän aiheen. Aihe valitaan yhdessä edellisellä tapaamiskerralla. Tämän syksyn aiheita ovat mm. opiskelutekniikat, jännittäminen, tiedonhaku ja lähdekritiikki, opiskeluissa jaksaminen. Tule mukaan vaihtamaan ajatuksia!

Sinulla on mahdollisuus keskustella myös kahden kesken opinnoistasi.  Jos sinulla on tehtävän aloittamisen hankaluutta, aikataulutuksen haasteita tai tunnet tyhjän paperin kammoa, niin tule juttelemaan. Toisaalta, jos mietit, olisiko nyt oikea aika hakea opiskelemaan tai mitä alaa voisit opiskella, niin nykäise hihasta. Pohditaan yhdessä. Joskus kotona voi olla vaikea keskittyä kouluhommiin. Klubitalolle voitkin tulla tekemään omia opiskelutehtäviä. Mahis-huonetta voi varata opiskelua varten, ja talolla on tietokone opiskelijoiden käyttöön.

Opintojen tukeminen ei onnistu ilman yhteistyötä. Teemme yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa, jotta tavoittaisimme mahdollisimman monta tukea tarvitsevaa opiskelijaa. Toivon, että näillä keinoin voimme tukea sinua, joka pähkäilet opiskelun aloittamista sekä tukea sinua joka jo opiskelet. Isona tavoitteena tietysti se, ettei kenenkään opinnot keskeytyisi tuen puutteen vuoksi. Tule rohkeasti juttelemaan!

Opintovalmennuksen startattua Suvimäellä myös minulla on perhosia vatsassa. Tavoitammeko opiskelevia jäseniä ja saammeko oppilaitostyöyhteistyön kautta ihan uusia jäseniä? Saako opiskelijaryhmä kävijöitä? Nyt muutama viikko aloituksen jälkeen on kuitenkin tunne, että tämä toimii: yhdessä onnistumme.

Tapaamisiin! -Anu