Riisuttu Kaikesta Turhasta

 Riisuttu Kaikesta Turhasta

Olen tässä viimeaikoina pohtinut paljon elämään liittyviä asioita ihan yleisesti, ja sitten toisaalta myös peilaten siihen, mitä itse olen nähnyt ja ehkä oivaltanutkin elämässä. Elämä ei kaiketi ole aina helppoa; jokaisella lienee vastoinkäymisiä ja menetyksiä, sitten elämään liittyy muutenkin niin monia eri vaikuttimia, mitkä sitten muovaavat sen, millainen kenestäkin ihmisestä muovautuu. Elämä on myös monimutkaista, ja sitä ei ulospäin useinkaan näe, mitä kukakin on käynyt ja käy elämässään läpi vaikkapa ihan tällä hetkellä.

Olen monta kertaa ollut tilanteessa, kun joku ihminen on käyttäytynyt asiattomasti ja ilkeästi, ja sitten onkin käynyt ilmi, että tällä henkilöllä itsellään on ollut tosi vaikea aika elämässä. Todella, silloin kun on vaikeita aikoja, on hankala hymyillä ja olla ystävällinen; sitä helposti käpertyy silloin omiin asioihinsa, kun meneekin energia siihen, että saa pidettyä itsensä kasassa. Huomaan tämän piirteen itsessänikin. Kun on sellainen päivä, että väsyttää ja ärsyttää, eikä ole oikein juttutuulella niin sitä koittaa suorastaan vältellä ihmisiä, ja joku saattaa jopa ymmärtää väärin, kun et haluakaan jäädä juttelemaan normaaliin tapaan. Tämän halusin kertoa vähän pohjustaen tätä asiaa, johon kohta olen pääsemässä.

Niin, seuraavaksi kerron itsestäni ja siitä, mikä minun elämässäni on aiheuttanut tuskaa, harmia ja päänvaivaa. Se on se mielenterveydellinen sairaus, joka on murskannut suunnilleen kaikki haaveeni ja suunnitelmani, jotka minulla on ollut elämässä. Mutta toisaalta, kun on menettänyt suunnilleen kaiken, niin sitä alkaa pikkuhiljaa ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää elämässä. On ollut aikaa ajatella monet asiat uudelleen, ja on monessa kohtaa huomannut ennen olleensa täysin väärässä. Olen joutunut korjaamaan näkemyksiäni monessa asiassa.

Kummallista kyllä olen myös alkanut huomata tämän prosessin aikana, kuinka rikas oikeastaan olenkaan loppuen lopuksi kaiken tämän keskellä. En tarkoita nyt suinkaan rahallista rikkautta; sitä minulla ei ole, vaan tarkoitan muunlaista rikkautta. Tarkoitan sitä, kuinka olen saanut kasvaa ihmisenä, kuinka viimeinkin olen löytänyt anteeksiantoa itseäni ja muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi tarkoitan tällä rikkaudella kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet minun tukena silloinkin, kun olen ollut sairas, ja en ole ollut oma itseni. Tarkoitan tällä rikkaudella sitä kiitollisuutta, jota minä nyt koen kaikista elämän haasteista huolimatta.

Ennen minä saatoin haaveilla siitä, että opiskelisin pitkälle ja saisin hyvän ammatin, ja pystyisin hankkimaan oman talon maalta. Joskus minä taisin haaveilla siitä, että minulla olisi mökki luonnon keskellä ja varaa pitää autoa. No ei kai tällaisissa haaveissa mitään vikaa sinänsä ole, ja toivon yleensäkin, että jokainen ihminen saisi haaveensa toteutettua elämässä. Monesti meillä vaan on sellainen käsitys, että kun minä saan tuon ja tämän asian elämässäni, niin sitten olen onnellinen. Siinä sitten helposti jää elämättä tämä hetki, ja jos tarkkoja ollaan niin tämä hetki on se tärkein hetki meidän elämässä; se että juuri nyt voi hyvin. Ilo ja hyvä olo sekä onnellisuus lähtee kuitenkin loppuen lopuksi sisältä päin eikä ulkoisista seikoista, niinkuin usein luullaan.

Sitä helposti ajatellaan niin, että meidät ihmisenä määrittelee meidän työ, omaisuus, sosiaalinen asema tai muut ulkoiset seikat. Minusta ihmisen enemmänkin määrittelee se, mitä ihminen on sisältä päin. Jokainen ihminen on arvokas ja ainutkertainen ja ansaitsisi elää hyvän elämän. Vai voiko joku väittää olevansa parempi kuin toinen ? Jokainen me tänne synnytään samanlaisina ihmisinä, vaikka toiset saavat paremmat lähtökohdat elämään kun toiset. Monesti onkin niin, että heikoimmilta vaikuttavimmat ihmiset ovatkin loppuen lopuksi kaikkein vahvimpia, kun joutuvat selviytymään hankalissa olosuhteissa, mitä nyt kelläkin on.

Niin onnellisuus… olenko minä sitten onnellinen kun puhun ilosta ja onnellisuudesta ? Minä sanoisin ehkä niin, että minulla on rauha sydämessä, ja olen tyytyväinen ja kiitollinen siitä, mitä minulla nyt on tässä elämässä, eli olen kai sitten onnellinen. Ei tämä elämä täydellistä voi olla, koska aina on jotain murhetta ja ahdistusta, sekä välillä kamppailua sairauden kanssa, mutta näitten kanssa olen oppinut elämään, ja välillä nauttimaankin elämästä. Nämä sairauteen liittyvät asiat ei ehkä muutu minun kohdallani, tai ehkä joskus muuttuu; sitä minä en tiedä.

Olin pitkään hyvin katkera siitä, mitä minulle ja haaveilleni tapahtui kun sairastuin vuosia sitten, mutta nyt en enää ole katkera. Kerron teille nimittäin salaisuuden; katkeruudesta ei ole muuta kun haittaa sekä itselle, että niille ihmisille, jotka välittää sinusta. Katkeruudesta voi olla hankala päästä eroon, mutta siitä pääsee eroon sillä kun opettelee antamaan anteeksi sekä itselle että muille ihmisille; jos tämän päätöksen teet ja pysyt siinä, niin huomaat, että ajan kanssa katkeruus häviää, ja tilalle tulee rauha ja positiivinen mieli. Olisi varmasti paljon syitä pitää kiinni vanhasta, mutta joskus on aika päästää irti.

Minun sairauteni on vaikuttanut minuun sillä lailla, että minun on pitänyt karsia elämästäni sellaisia asioita pois, jotka tuntuvat raskaalta, jotta selviäisin. Se on laittanut miettimään asioita uudelta kannalta. Kun on riisuttu kaikesta ylimääräisestä ja turhasta, niin onkin ihmeen hyvä olla. Sitä on enemmän se oma, rehellinen, aito itsensä ilman, että tarvitsee esittää mitään. Kerron teille kohta toisen salaisuuden, joka liittyy vähän siihen, mitä kirjoitin tuossa aiemmin, nimittäin sen, mikä on tärkeintä elämässä.

Tärkein asia elämässä on rakkaus ja totuus; näihin asioihin kaiken pitäisi perustua. Nämä yhdessä ovat asioita, jotka ainoastaan rakentavat. Aito rakkaus on ainoa asia elämässä, joka on täydellistä; siitä en ole löytänyt mitään vajavaista. On muuten ihmeellistä, miten ihminen voi muuttua, kun sydämeen astuu usko, toivo ja rakkaus. Näihin sanoihin haluan tällä kertaa lopettaa.

 

Petri V

 

 


Kokemuksia taidetyöpajalta Mataralla

Kokemuksia taidetyöpajalta Mataralla

 

Kävellessäni Matara taidetyö pajalle, muistan kuinka minua jännitti, sillä olin uusi tulokas ja uudessa paikassa minua alkaa jännittämään. Kämmenet hikosivat ja sydämeni hakkasi. Halusin siinä vaiheessa luovuttaa, sillä pelkäsin ettei tästä tule sittenkään mitään ja pelkäsin etten tunne kuuluvani joukkoon. Päätin kuitenkin rohkaistua, päätin jatkaa ja olla luovuttamatta. Totesin itselleni melko pian että tämähän voi olla rikastuttava kokemus ja että anna mennä vaan! Perillä katsoin Mataran rakennusta ulkoapäin. Loistavan iso kaunis avara piha missä nuoret varmasti tykkäävät hengailla. Mutta kun aloin katsomaan rakennusta ja pian pääsinkin taloon sisälle tutustumaan erilaisiin toimi pisteisiin. Huomasin kuitenkin pian että täällä nuoriso on rentoa porukkaa eikä minulla olisi mitään syytä enää jännittää tilanteita siitä että pärjäänköhän minä. Sain esittely kierroksen missä esiteltiin erilaisia työpisteitä missä nuoret voivat toteuttaa itseään. Myös avara hengaus piste vaikutti tosi mukavilta ja myös rennolta ja rauhalliselta. Samoin eri työpaja ohjaajat. Pian olikin aika tutustua työpisteeseen missä tulisin työskentelemään taiteen parissa muiden kanssa. Alussa menin nurkkaan piirtämään. Lopulta rohkaistuin ja uskaltauduin tekemään savitöitä. Minut otettiin porukkaan avosylin vastaan ja jengi oli minulle hyvin ystävällisiä ja mukavan oloisia. Aloin kuumeisesti miettimään että mitä minä voisin työstää savesta. keksinkin melko pian, että voisin väkertää savesta itselleni kynäkotelon. Minulla oli jatkuvasti kynätaiteilu välineet sikin sokin penaalissa ja usein tärkeät taiteilija välineet olivat hukassa, jotenka ajattelin että kynäteline olisi hyvä mahdollisuus pitää kynät ojennuksessa ja siistissä perusjärjestyksessä. Onneksi sain Panulta apua ja hyviä monipuolisia vinkkejä siihen mitä välineitä kannattaa käyttää ja miten kynäteline savesta kannattaa tehdä. Pääsimme puoleen väliin projektintekoa. Vielä on puolet kynäteline savesta vielä tekemättä. Odotan innolla millainen lopputulos savi työstäni oikein tulee, sillä en ole kovinkaan mestari savitöissä. Olen todella tyytyväinen siihen että kävin tutustumassa taidepajaan mataraan.  Kannustan muitakin rohkeasti tutustumaan ja käymään Mataran taide työpajalla. Jengi on mukavaa ja rentoa porukkaa. Aina voin kääntyä ohjaajan puoleen jos minulla on kysyttävää. Jos olet kiinnostunut taiteesta voin mielelläni suositella paikkaa. Täällä koen kuuluvani joukkoon ja minulla on turvallista työskennellä ilman pelkoa. Voin myös olla rohkeasti oma itseni ja taiteilla rakkaan taideharrastuksen myötä. Parasta täällä on se kun voit piirtää, maalata öljyväreillä tai tehdä upeita savitöitä. Tai miksipä ei myös löytää uusia ihmissuhteita ja uusia ystäviä.

Henna-Riikka Järvinen


Ajatuksia opiskelun aloittamisesta

Ajatuksia opiskelun aloittamisesta

Kesä lähenee loppuaan ja on aika palata pikku hiljaa syksyn tuomiin rutiineihin. Osan arkeen kuuluu Klubitalolla käyminen, joillakin on töitä, jotkut opiskelevat kun taas jotkut voivat olla aloittamassa opintojaan.

Suvimäen Klubitalon jäsen Kirsi on päässyt opiskelemaan lähihoitajaksi (sosiaali- ja terveysalan perustutkinto). Lähihoitajan ammatti on se mistä hän on aina haaveillut, sillä Kirsi on jo 12- vuotiaasta asti tiennyt haluavansa työskennellä lasten ja nuorten kanssa.

Kirsin opinnot alkavat elokuussa. Viimeksi hän on opiskellut vuonna 2015 ja pitkä tauko on lisännyt jännitystä opiskelujen aloittamiseen. Hän kuitenkin odottaa innolla opintojen alkamista, sillä Kirsille opinnot tuovat ison muutoksen elämään sekä uutta rytmiä arkeen. Toisaalta Kirsiä jännittää ja pelottaa, koska hänellä on ollut elämänsä aikana monia haasteita esimerkiksi ajankäytönhallinnassa. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi Kirsi pohtii myös, että saako hän koulussa uusia kavereita.

Lopuksi Kirsi kannustaa kaikkia hakemaan opiskelemaan ja oppimaan uusia asioita!

 


Uuden jäsenen kokemuksia

Uuden jäsenen kokemuksia

Hei! Mie olen Kirsi Räsänen tästä Jyväskylästä, kotoisin alun pitäen Outokummusta ja asunut tässä kaupungissa jo kymmenen vuotta. Olen ollut mielenterveyspalveluiden asiakas täälläkin jo kauan. Lääkäri ehdotti miulle Klubitaloon tutustumista jo useita vuosia sitten, mutta silloin kynnys tuntui liian korkealta ja silloinen mieheni häpesi mielenterveysongelmiani, joten se korotti kynnystä entisestään.
Vuosia kärvistelin vain kotona, sillä olin kuntoutustuella. Päivät matoivat raastavan hiljaa ja samanlaisina eteenpäin. Vointi huononi vuosien varrella, varmaan jo yksinäisyyden ja mielekkään tekemisen puutteen vuoksi. Ei ollut mitään paikkaa mihin mennä, paitsi terapia kahdesti kuussa. Ei siis paljoakaan kodin ulkopuolisia ihmissuhteita.
Viime vuosi oli todella rankka, anoppi sairastui haimasyöpään, biologinen isäni kuoli täysin yllättäen, anoppi menehtyi ja miehelleni sekä miulle tuli ero. Muutin uuteen osoitteeseen keväällä, sain hermoromahduksen vapaaehtoistyöstä ja jouduin sairaalaan. Tämän mylläkän jälkeen terapeuttini taas varovasti ehdotti miulle Klubitaloon tutustumista. Silloin miusta tuntui, että nyt aika on kypsä. Itse en häpeä sairauttani, eikä kotonakaan ollut enää ketään häpeää kokemassa. Viherkasvini kyllä hyväksyvät miut sellaisena kuin olen, kunhan muistan kastella ne ja lannoittaa silloin tällöin.
Tulin tutustumaan Klubitalolle ja oikeastaan heti pihaan astuttuani olin vakuuttunut, että kyllä tämä on oikea paikka. Ihmiset tervehtivät, vaikka olin ihan uppo- outo tyyppi. Vastaanotto ja esittely vakuuttivat miut lopullisesti, tunsin ilmapiirin niin avoimeksi, ystävälliseksi ja vastaanottavaksi, että melkein liikutuin kyyneliin. Miekin olin tervetullut jonnekin, eikä täällä todellakaan tuijoteta F -diagnoosien määrää tai laatua. Kaikki ovat ihan tasavertaisia, riippumatta siitä, mitä sairastaa.
Halusin liittyä jäseneksi heti oitis. Katsoin tärkeäksi ja arvokkaaksi sen, että jokainen saa tehdä jotakin järkevää, oman osaamisensa, mielenkiintonsa sekä ennen kaikkea jaksamisensa mukaan. On myös ok olla tekemättä mitään, jos ei jaksa. Tänne on tervetullut väsyneenäkin. Sain itse vuoden alussa pysyvän eläkkeen sosionomin ammatistani, joten miulla oli suuri tarve saada tehdä jotakin järkevää. Hermoromahdukseni jälkeen tajusin viimein sen, että tekemisen piti jäädä omien jaksamisen rajojeni sisään. Käsitin, että stressaaminen ja henkinen kuormittavuus ei sovi miulle ollenkaan. Täällä korostetaan juuri sitä, että pitää kuunnella omaa mieltä, mitä se jaksaa ja mitä ei.
Ite päädyin hommiin tiedotusyksikköön, kun taustalla on vuosien kokemus lehden teosta, ihan päätoimittajatasolta. Haluan kirjoittaa ja se on maalaamisen ohella miulle todella tärkeä terapeuttinen väylä. Tekemällä lehteä todella tiiminä, koen tämän olevan miulle sopivaa. Voi oikeasti pyytää apua, jos sitä tarvitsee, enkä koe tämän kuormittavan muutenkaan.
Lisäksi täällä voi osallistua erilaisiin ryhmiin, joista erityisesti askarteluryhmä kiinnostaa minua. Koen tämän Klubitalon todella yhteisöksi, täällä on jäseniä varten ohjaajia, jotka koen osaksi yhteisöä, en erilliseksi yksiköksi meidän ulkopuolella. Tämä on mielestäni tärkeää jäsenten itsetunnon vahvistamiseksi.
Olen ollut jäsen vasta hyvin lyhyen aikaa, mutta tunnen solahtaneeni joukkoon oikein mukavasti. On tietenkin asioita, joista olen vielä ihan pihalla, mutta ne asiat opin kuitenkin ajan kanssa. On myös hienoa, että on mahdollisuus uusien asioiden oppimiseen. Tämä on selkeästi miun paikkani.
Olen hyvin tyytyväinen, että ylitin oman kynnykseni ja tulin tutustumaan tänne. Oikeastaan olin asettanut itselleni projektiksi tälle kesälle a) sosiaalistaa itseni uudelleen ja b) opetella olemaan itselleni vähemmän tuomitseva. Katson, että kummatkin projektin osaset ovat toteutuneet ainakin jossain määrin. Klubitalon jäsenyyden myötä olen saanut kodin ulkopuolisia kontakteja ja uskaltautunut puhumaan ihmisten kanssa ja ryhmässä. Hyväksyvän ilmapiirin myötä etenen kenties myös polullani kohti lempeämpää itseäni, jota armoton ylituomari ei koko ajan piiskaa. On myös ollut hienoa, että täällä ei tuijoteta ulkonäköäni. Saan olla se mikä olen, hämärä goottihiippari. Hyväksyvä ilmapiiri on miun tapauksessa todella tärkeä, sillä olen aina ollut hyvin epävarma itsestäni ja hakenut hyväksyntää, mutta saanut vain ulkopuolisuuden kokemuksia. Niitä miulla on repussa jo ihan riittävästi, painolastiksi asti. Sitä lastia pitäisi lähteä purkamaan.
Tulevasta voinnista ei voi koskaan tietää, nyt voin tilanteeseen nähden melko hyvin, mutta sairaudellani on tapana aaltoilla. Miun ei kuitenkaan tarvitse pelätä sitä, että en olisi tervetullut tänne huonompikuntoisenakaan. Se on helpottava ja rauhoittava tunne, sillä nyt tiedän, että miulla on joku paikka minne mennä, vaikken voisikaan niin hyvin. Se on tärkeää, sillä juuri sairaampana tarvitsen enemmän elämää ympärilleni saadakseni itseeni positiivista virtaa ja ajatukseni pois pahasta noidankehästä. Olen huomannut tämän vaikutuksen Suomen Kipu ry:n vertaistukiryhmässä, joka kokoontuu kuitenkin vain kerran kuussa. Se on kesän tauolla, joten näiden kuukausien aikana ei ole ollut sitäkään. Siellä kuitenkin olen huomannut vertaisuuden ja yhteisyyden merkityksellisyyden, saan voimaa toisista ihmisistä.
Ehkäpä juuri koulutukseni pohjalta olen analysoinut yhteisöllisyyttä ja vertaisuutta, sekä niiden tärkeyttä ihmiselle, sairastipa hän mitä tahansa. Kokemus siitä, ettei ole yksin sairautensa kanssa on ensiarvoisen tärkeä, kuten myös kuuluminen johonkin sidosryhmään, jossa tuntee olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Myös kokemus omasta hyödyllisyydestä, mahdollisuudesta tehdä jotain merkityksellistä, on ainakin miulle todella tärkeää. Täällä olen saanut kaikkia näitä kokemuksia, vaikka olenkin ennättänyt olla jäsen vasta vähän aikaa. Tämä merkityksellisyyden ja sisällön saaminen elämään saivat minut aluksi vapaaehtoistyöhön ja sitten Klubitalolle.
Olen äärimmäisen kiitollinen lääkärilleni, joka istutti minuun ajatuksen tänne tulemisesta ja terapeutilleni, joka lopulta tuuppasi minua eteenpäin. Yksin muuttamisessa oli minun kohdallani kohtalainen sosiaalisen erakoitumisen riski, kotiin linnoittautuminen ja kaikkien asioiden hoitaminen yksin olisi ollut tavallaan ”se helppo”, mutta tuhoisa vaihtoehto. Kevät menikin pitkälti niissä merkeissä, eikä se ollut yhtään kivaa. Kotona pienessä asunnossa ei kauaa riitä järkevää tekemistä, eivätkä voimat niihinkään aina riitä. Nyt miulla on ainakin paikka, johon lähteä, vaikka vain olemaan ja istumaan ihmisten seurassa. Hienoa, että viimeinkin löysin tieni tänne. Klubitalolla on hieno henki ja ilmapiiri. Diagnoosivapaa alue on hyvä paikka olla.

Teksti: Kirsi-Marjaana Räsänen


Vertaisryhmä klubitalolla syksyllä 2018

Vertaisryhmä klubitalolla syksyllä 2018

Tämä syksy tuo mukanaan muutoksen vertaisryhmän toimintaan. Vertaisryhmä on toiminut 1,5 vuotta avoimena ryhmänä. Nyt syksyllä ryhmä alkaa toimia suljettuna. Se tarkoittaa sitä, että ryhmäläinen sitoutuu osallistumaan kuuteen peräkkäiseen ryhmäkertaan. Sen jälkeen tulee uudet ryhmäläiset ( 6 jäsentä) ja he sitoutuvat kuuteen ryhmäkertaan. Tämän muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa useammalle jäsenelle mahdollisuus osallistua. Kaksitoista jäsentä pääsee siis tänä syksynä mukaan. Kerrat on jaettu siten, että 12 ryhmäkertaa mahtuu syksyyn. Sen takia ryhmän kokoontumiskerrat vaihtelee viikon ja kahden välein. Huomioi siis päivämäärät!!!

Vertaisryhmän sisältö on siis avoin. Jokainen voi tuoda ryhmään omia asioitaan sen verran kuin haluaa. Ryhmässä voi keskustella toistemme kokemuksista luottamuksellisesti. Aiheiden tulisi kuitenkin liittyä jollain tavalla mielenterveyteen. Ryhmässä jokainen voi puhua sen verran kuin haluaa tai vain kuunnella keskusteluja. Tarkoituksena on että jokaisella on tilaa puhua. Vaitiolo koskee jokaista ryhmäläistä eli asioista ei puhuta ryhmän jälkeen tai ryhmän ulkopuolella. Jokaisen puheenvuoroa tulee kunnioittaa ja toista ei neuvota ellei hän pyydä neuvoa. Keskustelu tapahtuu vuorotellen, jotta jokaisella on saman verran tilaa osallistua keskusteluun. Työntekijä, Anu Pyyhtinen on läsnä sen takia, että jos ryhmän jälkeen jää joku asia pohdituttamaan voi jutella Anun kanssa. Ryhmää vetää jäsen Raija Kauranen, joka on käynyt vertaisohjaaja ja kokemusasiantuntija koulutuksen. Muistathan, että ryhmä ei ole terapiaa. Vertaistuen tarkoituksena on tukea toinen toistamme ja antaa mahdollisesti jotain uutta toisillemme.

Ryhmäpäivät:

RYHMÄ 1                                                                                                                   RYHMÄ 2

pe 17.8 klo13                                                                                                              pe 12.10 klo 13

pe 24.8 klo 13                                                                                                             pe 26.10 klo 13

pe 7.9 klo 13                                                                                                                pe 2.11 klo 13

pe 21.9 klo 13                                                                                                              pe 16.11 klo 13

pe 28.9 klo 13                                                                                                              pe 30.11 klo 13

pe 5.10 klo 13                                                                                                               pe 14.12 klo 13

TERVETULOA RYHMÄÄN!!!


Horisontissa sote-viidakko

SOSIAALITYÖNTEKIJÄN NÄKYMIÄ TULEVAISUUDEN SOTE-VIIDAKKOON

Sote-integraatio ja maakuntauudistus tulevat, oletko valmis? En tiedä onko kukaan meistä sote-ammattilaisista tai meidän asiakkaistamme valmis näihin suuriin muutoksiin, mutta näin nyt joka tapauksessa oletetaan tapahtuvan. Uudistusten kynnyksellä on hyvä unelmoida ja visioida sitä, miten tulevaisuudessa mielenterveyskuntoutujat saisivat parasta mahdollista tukea kuntoutumiselleen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kenttä on tälläkin hetkellä, ainakin välillä ja osalle meistä, melkoinen sekamelska. Vielä haasteellisemmaksi tässä viidakossa suunnistaminen muuttuu heti, jos ihmisellä on esimerkiksi pulmaa jaksamisessa. Lisäksi jos tarvitsee useita eri palveluita, vaikuttaa asioiden hoitaminen eri toimipisteissä eri työntekijöiden kanssa melko hajanaiselta. Helposti käy mielessä, vastaako kukaan siitä kuuluisasta kokonaisuudesta. Sosiaalihuoltolain mukaan tämän vastuuhenkilön tulisi olla sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja, riippuen kunkin asiakkaan yksilöllisestä tilanteesta. Sosiaalihuollon ammattihenkilön tulisi vastata asiakkaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden yhteensovittamisesta, ja luotsata asiakastaan tässä viidakossa. Tämä luonnollisesti keventäisi mielenterveyskuntoutujankin taakkaa; hän on oikeutettu saamaan koulutetun sosiaalihuollon asiantuntijan tuekseen, rinnalle kulkijaksi, ja konkreettista apua tarvittavien palveluiden saamiseksi. Hieman tässä vaiheessa mietityttää, miten rinnalla kulkeminen onnistuu uudessa maakunnassa uudennäköisillä sote-poluilla.

Tulevaisuuden integraatioilta ja uudistuksilta toivonkin sitä, että vihdoin kaikki aikuiset asiakkaat, myös mielenterveyden häiriöistä toipuvat, ohjautuisivat myös aikuissosiaalityön pariin ja saisivat omatyöntekijän. Tähän palveluun he ovat lain mukaan oikeutettuja. Valitettavasti kaikki potentiaaliset asiakkaat eivät löydä tai uskaltaudu hakemaan tukea aikuissosiaalityöstä, eikä heitä aina osata muualtakaan meille ohjata. Ja kas kun meillä sosiaalityöntekijöillä ei ole sitä kristallipalloa, jonka välityksellä tietäisimme ihan omatoimisesti, kuka apuamme tarvitsee… Parhaimmillaan asiakkaan ja sosiaalityöntekijän yhteinen työ on sitä, että asiakkaalle järjestyy hänen tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut, taloudelliset sosiaaliturvaetuudet sekä psykososiaalinen tuki ja muut mahdolliset palvelut sosiaalitoimesta. Niinkin sanotaan, että sosiaalityön tarkoitus on tehdä itsemme tarpeettomiksi, ja tottahan se on – parhaimmillaan asiakas irtaantuu palveluistamme siinä vaiheessa, kun pärjää niin sanotusti omillaan eikä sosiaalityöntekijöitä tai -ohjaajia enää tarvita.

Maakunta- tai kenties jopa valtakunnallisella tasolla saamme toivottavasti tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollolle vihdoin yhteisen tietojärjestelmän, jotta tiedon liikkuminen asiakkaan parhaaksi todellakin helpottuisi (eikä tarvitsisi enää haikailla kristallipallojen perään…) Tällöin asiakkaan ei tarvitsisi kerrata asioitaan – usein herkkiä, vaikeitakin asioita – yhä uudestaan jokaiselle työntekijälle. Tietojärjestelmärakenteiden lisäksi tarvitaan maalaisjärkeä niiden käyttämiseen. Tietosuoja on äärimmäisen tärkeä asia, mutta valitettavasti nykypäivänä työn tekemistä hankaloittaa välillä monenlaiset säädökset, jotka estävät eri ammattiryhmiä näkemästä joidenkin toisten ammattiryhmien kirjauksia asiakastietojärjestelmässä – ja tämä siis vain sosiaalitoimen sisällä! Terveydenhuollon tietojärjestelmäänhän meillä sosiaalitoimessa ei ole mitään kosketusta, ja toisinpäin. Asiakkaat monesti olettavat, että Kela, sosiaalitoimisto, TE-toimisto, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito näkevät kaikki tarvittavat tiedot asiakkaasta ”sieltä koneeltaan”. Tämä ei pidä paikkaansa, mitään yhteistä asiakastietojärjestelmää ei tällä hetkellä vielä ole.

Sosiaalityöntekijänä tietenkin toivoisin omalle arkityölleni uudistusten myötä sitä, että meillä olisi todellakin tarpeeksi aikaa syventyä yhden asiakkaan asioihin juuri silloin, kun ne käsillä ovat. Kriisitilanteet pitäisi pystyä hoitamaan heti parhaalla mahdollisella tavalla. Sosiaalityön asiakkuusprosessit ovat tavallisesti pitkiä, mutta ei ole itsetarkoitus aloittaa verkkaisia, loputtoman pitkiä asiakkuuksia. Tarkoituksenmukaista on selkeästi aloittaa ja lopettaa sosiaalityön asiakkuus ja tehdä siinä välissä suunnitelmallista, napakkaa, tukevaa työtä asiakkaan tilanteen muuttamiseksi sillä tavoin, kun hän tarpeelliseksi kokee ja yhdessä on tavoitteeksi asetettu.

Tulevaisuuden maakuntamallissa toivoakseni ja uskoakseni panostetaan aika hyvin mielekkääseen tekemiseen, hyvään arkeen, osallisuuteen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Uskon vahvasti siihen, että jokainen meistä kaipaa arkeensa kokemusta toisille hyödyksi olemisesta, sekä kuulumisesta johonkin. Joskus on syytä ihan pysähtyä miettimään, mikä on sitä ”kuntoutumista”? Lääketiede hoitaa oman sarkansa, mutta mitä sen jälkeen? Mistä tietää, että nyt voimavarat ovat taas kohdallaan, energiapankki täynnä? Itse näkisin, että osallistumalla erilaiseen mielekkääseen toimintaan omien kiinnostuksenkohteiden mukaan ja vaikka hieman haastamalla itseään tutustuen uusiin asioihin, kuntouttaa itseään parhaalla tavalla. Toki ihminen tarvitsee lepoa, aikaa ja rauhaa toipumiseen, mutta yleensä pienet askeleet kodin ulkopuolelle alkavat pikkuhiljaa saada aikaan suuria asioita. Jonkun kohdalla askeleet johtavat työelämää kohti, toisen kohdalla muihin tavoitteisiin, mutta joka tapauksessa muiden ihmisten pariin. Työelämän osalta tietenkin toivoin meidän kaikkien suomalaisten puolesta, että uupumista ehkäistäisiin ja työelämäosallisuutta parannettaisiin innovaatioilla, joustoilla ja ennakkoluulottomilla kokeiluilla. Tällä hetkellä työelämässä tuntuu olevan vallalla kaikki tai ei mitään –ajattelu. Työtä voisi kuitenkin tehdä monella eri tavalla, eri tavoin joustaen. Tekijöitä on niin monenlaisia, miksi ei tehtäviäkin?

Ehkä siis uskaltaudumme kaikki yhdessä rohkein mielin tulevaisuuden sote-viidakkoon! Jokainen mielenterveyskuntoutuja kulkee omaa toipumisen polkuaan, ja monesti me sosiaalialan ammattilaiset saamme toimia tuolla matkalla tienviittoina, tukipilareina ja tienraivaajinakin. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien tehtävä on olla kaikkia näitä, ja joskus jopa henkisesti ”kantaa” asiakasta reppuselässä vaikeimpien soiden yli. Toivottavasti myös tulevaisuudessa.

Psykiatrisen kuntoutuksen tuki ry:n varajäsen Kaisa Kohvakka

 

 


Voimauttavan valokuvan työpajat Suvimäen Klubitalolla

Voimauttavan valokuvan työpajat Suvimäen Klubitalolla

Olin viime kesänä Kainuun opistolla voimauttavan valokuvauksen kurssilla. Tuo kurssi muutti elämäni suunnan. Elämääni alkoi tulvia myönteisyyttä ja aloin arvostamaan itseäni. Tuolla kurssilla tein valokuva albumin, joka sisältää voimauttavia, onnellisia asioita. Noihin hyviin asioihin on nyt helppo palata valokuvien kautta varsinkin silloin kun oma pää yrittää viestiä, että olen epäonnistunut. Valokuvat kertovat sen, että se on pään sisäinen valhe. Kurssin avulla on mahdollisuus voimaantua, korjata asioista, vahvistaa omaa elämää. Saada lohtua ja iloa ja alkaa nähdä itsensä rakastettavana ja arvokkaana.

Olen ilahtunut kun Klubitalo järjestää vastaavan tyyppisen kurssin pe 17.8 alkaen. Tuota kurssia vetää organisaatiokonsultti KM Eeva-Liisa Vihinen. Hän on opiskellut voimauttavan  valokuvan menetelmän perusteet ja jatkokoulutuksen. Kurssin sisältö Klubitalolla on seuraava:

pe 17.8 klo 13-15   Tutustuminen voimauttavan valokuvan menetelmään

to 23.8 klo 13-15   Työskentelyä osallistujien omien albumikuvien kanssa

to 30.8 klo 13-16   Kuvaaminen osallistujien omien toiveiden pohjalta, parityöskentelynä

Ilmottautuminen Viestinnän yksikköön. Älä missaa elämäsi tilaisuutta!!!

 

Alla olevat kuvat on itsestäni teemalla naiseuden ilo J.

Terveisin Raija Kauranen

PART_1530194431114   PART_1530194569107     IMG0080A

 


Opintovalmennuksen kesäkuulumisia

Opintovalmennuksen kesäkuulumisia

Ensimmäinen vuosi opintovalmennusta Suvimäellä on takana. Vuoteen on mahtunut monenlaista mm. keskusteluja jäsenten kanssa, Hyvinvointihulinat yliopistolla, Opiskelijoiden mielenterveyspäivän tempaus 18.4. ja verkostoitumista oppilaitosten ja muiden Klubitalojen opiskelevien jäsenten ja opintovalmentajien kanssa. Toiminta on siis löytänyt paikkansa!

Opintovalmennus on jäsenten yksilöllistä tukea opiskeluun tai opintoihin hakeutumiseen liittyen. Se voi olla myös konkreettista tukea, vaikkapa esseen jäsentelyyn liittyen. Moni opiskelemassa oleva käy Klubitalolla tekemässä opiskelutehtäviä, koska ”talolla tulee asioita tehdyksi, kun ei ole houkutuksia kuin kotona”. Klubitalolla käyminen myös aikatauluttaa opiskelua ja opiskelijan arkea. Opintovalmennuksen tärkeänä osana on Opiskelijaryhmä, joka on kokoontunut maanantaisin klo 14:30 – 16.

Opiskelijaryhmään osallistuneet antoivat palautetta kesän kynnyksellä seuraaviin kysymyksiin:

Mitä olet saanut opiskelijaryhmästä?

  • vertaistukea ja muiden osallistujien näkökulmia opiskeluun
  • vinkkejä opiskelutekniikoihin
  • vinkkejä jaksamiseen
  • opiskeluretriitit ovat olleet hyviä

Mitä toivoisit opiskelijaryhmässä käsiteltävän?

  • aikatauluttaminen ja tauottaminen
  • rentoutuminen opiskelun vastapainona
  • jännittäminen
  • opiskeluympäristössä (oppilaitoksessa) selviäminen
  • muistitekniikat

Miten kehittäisit opiskelijaryhmää?

  • lisää opiskeluretriittejä
  • kuulumiset ja ajatustenvaihto muiden kanssa on parasta.

Opiskelijaryhmä lähtee nyt kesälaitumille ja jatkuu taas elokuussa. Opintoihin ja opiskeluun hakemiseen liittyvissä asioissa voit toki tulla Anun juttusille kesälläkin :)

– Törmäillään ja mansikan makuista kesää!

 

 

 


Mental Health Art Week

MHAW = Mental Health Art Week

On Suomen Mielenterveysseuran järjestämä toimintaviikko. Sen teemana on monikulttuurisuus ja monimuotoisuus. Suvimäen Klubitalo ja Trombi osallistuivat toimintaviikkoon järjestämällä taidenäyttelyn Galleria Hopassa 21.-25.5.2018.

Panu ja Kati yhdessä neljän kubitalolaisen kanssa käyttivät sunnuntai-iltapäivänä neljä tuntia (plus maanantai-aamuna kolme tuntia) aikaa näyttelyn pystytykseen. Tämä muistutuksena siitä, että näyttelyn ripustaminen, esille laittaminen, vaatii suunnittelua. Teoksille on olemassa sopiva korkeus seinällä niin, että katsojan silmä lepää teoksessa eikä sitä nähdäkseen tarvitse erityisesti kurkotella mihinkään suuntaan.

Klubitalon jäsenet ja trombilaiset toivat omia teoksiaan näyttelyyn mm. maalauksia, valokuvia, keramiikkaa, tekstejä, puutöitä yhteensä n. 104 työtä/teosta. Itse olin keskiviikkona Anun kanssa valvomassa näyttelyä klo 12-17 aikana pari tuntia. Panu vieraili iltapäivällä Galleriassa niin kysyin häneltä kysymyksen liittyen näyttelyn teemaan.
Mitä on monimuotoisuus?
Panu: Luovuus on ihmisyyden perusvoima. Millä lailla se puhkeaa itse kussakin ihmisessä, se on mielestäni sitä monimuotoisuutta. Jos vain jokainen voisi löytää väylän itsensä luovaan toteuttamiseen; voisi kasvaa kohti omaa parhainta itseään.
Ville vieraili myös näyttelyssä niin, että saatoin kysyä häneltä, miten hänen valokuvateoksensa olivat saaneet alkunsa. Hänellä oli paljon töitä pidemmältäkin ajalta. Minulle Villen työt avautuivat ihan eri tavalla kun hän kertoi, mistä
valokuvasta tietty teos oli lähtenyt liikkeelle ja miten hän oli siihen liittänyt muita kuvia. Kokonaisuus oli muovautunut teosta tehdessä; hylätty valkoinen auto (mersu) Korpilahdella, järven rannalla, joutsen, kaksi joutsenta jne. Lopputuloksena valokuvateos nimeltä ”Arjen pyörä”.
Arjan kanssa joimme näyttelytilassa kahvit ja katsoimme samalla hänen kahta maalaustaan. Ne Arja oli maalannut Kello ry:n toiminnassa. Korpilahdella erään talon ikkunasta avautuvasta maisemasta oli syntynyt teos nimeltä ”Maisema” ja ”Joutsen” muuten vaan mieleen tulleesta aiheesta.
Yhteensä näyttelyssä Vieraskirjan mukaan kävi 114 ihmistä. Vau! Varmuudella voi sanoa, että sen lisäksi kaksikymmentä prosenttia näyttelyvieraista lähti ilman signeerausta. Loppukaneettina voi siis sanoa, että HYVÄ ME! Hieno näyttely, kiitos kaikille siihen tavalla tai toisella osallistuneet!!

-Pauliina

Otteita Vieraskirjasta:

”Diagnoosi on vain ihmisen keksimä – sanat eivät määritä sinua, vaan sinä itse. Kuka olet? Ilmennä sitä vapaasti.”

”Olemme kaikki taiteilijoita, sillä olemme jo jokainen uniikkeja taideteoksia.”

”Kiitos rohkeasta ja vaikuttavasta näyttelystä!”

”Nainen kuvasi ja kiitti ja poistui kesää kohden!”

”Työt puhuttelivat”

”Vaikuttavia teoksia – Kiitos!”

”Hienoja taideteoksia, hyvä kun kävin!”

”Sisäisesti ”puhuttelevia” töitä monella….”

”Rakkaat nuoret/lahjakkaat TAITEILIJAT!
Sanoinkuvaamaton koskettava, sydämeen sattuva näyttely. En osannut odottaa mitään tälläistä näin värikyllöistä ja taidokasta luomisen tulosta! Olkaa ylpeitä itsestänne ja jatkakaa taidettanne rohkeasti kohti uusia näyttelyitä! Olette tosi upeita!
Venna kiitos rohkeudestasi. Samoin suuret kiitokset kaikille teille.”

”Hienoa, että olette uskaltaneet, ja laittaneet upeita taideteoksianne näytille. Varsinkin Vennalle suuri hatunnosto, että olet uskaltanut tuoda kipeitäkin teoksia nähtäville. Moni varmasti saa rohkeutta itselleenkin.”

3

 


Perustulo voisi auttaa montaa mielenterveysongelmista kärsivää nuorta aikuista

Perustulo voisi auttaa montaa mielenterveysongelmista kärsivää nuorta aikuista

Näin toteaa Sanna Rikala, joka on tehnyt Tampereen yliopistolla Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen Poissa pelistä?  Hänen mukaansa työttömäksi päätyy käytännössä työkyvyttömiä nuoria, jotka eivät saa ajoissa apua.

Sanna Rikala haastatteli 49 nuorta aikuista, jotka olivat masennuksen vuoksi poissa työelämästä tai opinnoista. Nuoret olivat alle 34-vuotiaita. Tämän ikäryhmän kohdalla ovat yhteiskunnassa lisääntyneet niin mielenterveyssyihin liittyvät sairauslomat ja työkyvyttömyyseläkkeet, kuin myös psyykelääkkeiden ja mielenterveyspalveluiden käyttö.

Haastatelluista nuorista useimmat olivat hakeneet kuntoutustukea, jota voi hakea vuoden sairausloman jälkeen. Kuntoutustuen saamisen ehdot ovat kuitenkin tiukat.

– Kuntoutustukea saadakseen nuoren aikuisen täytyy olla työkyvytön, mutta ei kuitenkaan liian huonokuntoinen, jotta kuntoutustukihakemukseen voidaan kirjoittaa, että paluu työhön tai opintoihin on realistinen tavoite.

Jotkut haastatelluista kokivat joutuvansa valehtelemaan hakemuksessa, että he ovat palaamassa töihin tai kouluun mahdollisimman pian, vaikka he tiesivät, ettei se ole realistista. Jatkuvat ongelmat toimeentulon kanssa, ja avun saamisen viivästyminen vaikeutti monien nuorten tilannetta. Mikäli kuntoutustukea ei myönnetä, seurauksena on jääminen työttömäksi, toimeentulotuelle tai ilman mitään tukia. Pysyviä työkyvyttömyyseläkkeitä nuorille myönnetään hyvin harvoin. Ensisijaisena vaihtoehtona on aina kuntoutus.

– Noin puolet tutkimuksessa haastatelluista oli päätynyt niin kutsuttuun piilotyökyvyttömyyteen eli elämään työttömänä tai toimeentulotuella. Naisista piilotyökyvyttömyyteen oli päätynyt noin kolmannes, mutta miehistä melkein kaikki. Piilotyökyvyttömien tilanne on hankala, koska he joutuvat aktivoinnin kohteiksi, vaikka heidän vointinsa ei sitä sallisi.

Tutkimushankkeen myötä Rikala on kääntynyt sille kannalle, että perustulo voisi auttaa monia.

– Se, että perustoimeentulosta ei tarvitsisi olla jatkuvasti huolissaan, helpottaisi monien oloa huomattavasti.

Rikala huomasi haastatteluissaan myös sen, että työelämän ulkopuolella olevat nuoret yrittävät usein kovastikin muuttaa elämänsä suuntaa, ja heillä on melkein aina myös idea siitä mikä heitä auttaisi ja mitä he haluavat tehdä.

– Mutta järjestelmän tarjoamat vaihtoehdot, kuten tiettyihin tunteihin sidotut nuorten työpajat tai työkokeilut, vastaavat harvoin tätä ideaa. Jos toiminta ei tunnu nuoresta mielekkäältä, masentuneelle tämä apu on yhtä tyhjän kanssa ja voi pahentaa tilannetta, Rikala sanoo.

Jos nuorella on idea siitä, minkälainen toiminta hänen elämäntilanteeseensa sopisi, järjestelmän pitäisi tulla vastaan ja tukea häntä sen toteuttamisessa.

– Prosessin pitäisi mennä elämänilo ja mielekkyyden löytyminen edellä. Elämänilon löytämistä saattaa seurata, ja usein seuraakin, paluu opintoihin tai töihin.

Lähde: http://aikalainen.uta.fi/2018/03/22/apua-saa-se-joka-taitaa-avun-hakemisen/

Kooste: Ulla

 

Allekirjoita kansalaisalaoite:

www.takuutulo.fi